Online Educa Berlin järjestettiin 3.–5. joulukuuta 20. kerran. Osallistujia oli 2 332 sadasta maasta. Olin aikonut jättää konferenssin väliin tänä vuonna, mutta mieleni muutti kolme syytä: Howard Rheingold, George Siemens ja Stephen Downes.

Stephen Downes muistutti, että hän ja Siemens keksivät moocit, vaikka sitä ei aina muisteta. Käytännön mooc-vinkkejä Espanjasta tarjosi Mathew James Constantine: parhaiten toimivat 4 – 6 viikon kurssit ja 7 minuutin videot.

Howard Rheingold puhui vakuuttavasti osallistavan oppimisen ja verkkotoiminnan puolesta. Opettajan kannattaa keskustella opiskelijoiden kanssa, selvittää heidän omat oppimistarpeensa ja voimaannuttaa oppijat ottamaan vastuuta omasta oppimisestaan. Opettajan tehtäväksi tulee opettamisen sijasta opiskelijan rinnalla oppiminen. Rheingold suosittelee pedagogian sijasta peeragogiaa, ”vertaisgogiaa”, jossa tärkeitä ovat erilaiset yhteistoiminnan muodot kuten yhdessä kirjoittaminen. Ulkoluvun sijaan siirrytään pohtimaan merkityksiä ja yhteyksiä. Verkostoituminen vaatii, että opiskelija luo itselleen julkisen äänen. Kun nimi kirjoitetaan Googleen, hakutuloksissa on oltava omia tuotoksia, ei vain muiden arvioita.

Stephen Downes puolestaan vaati jokaiselle ikiomaa riippumatonta tilaa verkossa. Samoin joka opiskelijalla pitäisi olla oma henkilökohtainen oppimisympäristö, joka linkittyy muihin ympäristöihin. Tärkeätä on siis linkittyminen, ei yhteinen alusta. Facebookin kaltaiset palvelut perustuvat siihen, että käyttäjä on tuote, jota myydään mainostajille. Samaan tapaan myös oppimisalustat keräävät opiskelijoiden tietoja ja aineistoja omiin tarkoituksiinsa, vaikka opiskelijalla pitäisi olla ensisijainen oikeus päättää niiden käytöstä. Sisällöntuottajalla pitää olla myös mahdollisuus viedä datansa mukanaan, kun hän lopettaa palvelun käytön. Teknologiavalintamme ratkaisee, millainen on tulevaisuus.

Online Educan huipentuma on aina torstain päättävä Oxford-tyyppinen väittely, jossa kaksi puolustaa ja kaksi vastustaa annettua väittämää. George Siemens ja Viktor Mayer-Schönberger puolustivat näkemystä, jonka mukaan massadata ei pilaa koulutusta vaan se tehostaa ja yksilöllistää opetusta – käyttötavan vain pitää olla avointa ja läpinäkyvää. Ellen Wagner ja Inge de Waard epäilivät massadatan käyttötapoja ja käytön päämääriä. Äänestyksessä 72 % yleisöstä asettui puolustamaan miesjoukkueen näkemystä massadatan eduista. Väittely oli entiseen tapaan viihdyttävä, mutta ei yltänyt sellaiseen argumenttien ilotulitukseen kuin aikaisempina vuosina.

Kaikki muuttuu paremmaksi, vaikka ei siltä näyttäisi

Pääpuhujista Lisa Lewin havainnollisti omalla henkilöhistoriallaan, kuinka poliittisilla päätöksillä on mikro- ja makrovaikutuksia. Hänen kohdallaan ne mahdollistivat opiskelun Harvardissa, ja monille naisille sekä vähemmistöjen edustajille poliittinen päätöksenteko on avannut pääsyn aiemmin eliitille varattuun korkeakoulutukseen. Teknologian avulla voimme Lewinin mukaan edelleen laajentaa koulutusmahdollisuuksia. Hänen näkemyksensä on, että nykyinen koulutusteknologia on ohittanut nopean omaksumisen vaiheen ja saavuttanut S-käyränsä päätepisteen. Nyt tarvitaan uusia innovaatioita, joita voivat tarjota esimerkiksi massadata tai aivotutkimus.

Kiinnostavan esityksen tarjosi myös Ola Rosling, joka testasi yleisökysymyksillä, kuinka tarkasti näkemyksemme perustuvat faktoihin. Tuloksien mukaan menestyimme lähes yhtä hyvin kuin simpanssit. Rosling osoitti, että näemme kehityksen selvästi synkempänä kuin se on. Köyhyys vähenee, naisten koulutus lisääntyy, katastrofit ovat olleet vähemmän tuhoisia kuin uskomme. Erityisesti opettajien on tukeuduttava tietoon perustuvaa maailmankuvaan.

Teknologia edellä puuhun

Pääpuhujien lisäksi on kiinnostavaa tarjontaa myös pienemmille yleisöille. Itse inspiroiduin kanadalaisryhmän –Thomas Stenzel, Michael Canuel ja Donna Aziz – esityksestä, joka käsitteli englannin kielen opetusta Thaimaassa. Thaimaan koululaisten PISA-tulokset ovat olleet kurjia ja laskemaan päin. Hallitus päätti kohentaa kouluoloja kerralla ja tilasi Kiinasta yhdeksän miljoonaa tablettia. Tabletit joutuivat hyllylle, koska niihin ei ollut sisältöä eikä niitä osattu edes ladata. Tapaus on tyypillinen esimerkki siitä, kuinka uudistusta lähdetään tekemään teknologia edellä ilman pedagogista suunnitelmaa ja opettajien koulutusta. Teknologian käyttöönotto vaatii opettajien osaamista ja sitouttamista: ilman omaa verkko-opiskelun kokemusta ei toimintatapaa pystytä viemään käytäntöön. Kanadalaisryhmä oli luomassa toimivaa englannin kielen verkko-opetuksen mallia.

Educa tarjoaa myös kiinnostavia tietoiskuja. Kanadalaiset Thomas Stenzel, Michael Canuel ja Donna Aziz esittelivät englannin kielen verkko-opetuksen malliaan. Uuden sukupolven virtuaalilaseilla riitti kokeilijoita jonoksi asti.

Ponnekkaasti avoimia massakursseja puolusti Donald Clark. Yhteiskirjoittamisen työkaluja kokeiltiin Théo Bondolfin luotsaamassa ryhmässä. Blackboard-mies Rick Van Sant kertoi vauhdikkaasti, mitä ajatteli ihmisen kyvystä tehdä yhtä aikaa monta asiaa. Educa-veteraani Juhana Nieminen esitteli kiinnostavaa KungFu-palautetyökalua.

Online Educa Berlin 2013 kokosi taas tutut parituhatta verkko-opetuksen ammattilaista 91 maasta. Konferenssi sujui leppoisassa ilmapiirissä vaikkakin myrskyisässä säässä. Viime vuodesta teemat eivät olleet juuri muuttuneet, mutta mooceja eli massiivisia avoimia verkkokursseja tarkasteltiin nyt syvällisemmin useasta näkökulmasta.

Toimivatko massakurssit? Vastaus on kyllä ja ei. Ne keräävät valtavasti osallistujia ja mahdollistavat osallistumisen huippuyliopistojen opetukseen paljon aiempaa laajemmalle joukolle. Osallistua eivät voi kuitenkaan kaikki, sillä vaatimuksena on tietokone, internetyhteys ja kielitaito. Yksi isoimmista ongelmista on se, että keskeyttäjiä on paljon ja vain harva saa kurssista loppumerkinnän. Moocit vaativat siis opiskelijalta melkoisesti itseohjautuvuutta, siksi ne tuntuvat soveltuvan parhaiten jo tutkinnon suorittaneille.

Massakursseista on jo kokemusta, ja niitä rakennetaan perinteisen opetuksen tapaan (X-moocit) tai konnektivismin hengessä (C-moocit). Donald Clark kannusti kokeilemaan ja rakentamaan erityyppisiä massakursseja eri kohderyhmille. Kaikki eivät tarvitse opintopisteitä ja tutkintoja, vaan monet osallistuvat oppimisen ilosta. Keskeyttämisiä voitaisiin ehkä vähentää siten, että isot avoimet ja pienet suljetut verkkokurssit kytketään toisiinsa. Rahoituskin on Clarkin mukaan ratkaistavissa monin tavoin: vaihtoehtoina vaihtoehtoina ovat esimerkiksi valtionapu, lahjoitukset, sponsorointi, pienet osallistumis- tai todistusmaksut ja mainokset.

Opettajia työllistävään palautteenantoon ratkaisuna on vertaistuki mutta myös tiedonkeruun ja automaattipalautteen kehittyminen. Pääpuhujista Victor ”Big Data” Mayer-Schönberger havainnollisti, kuinka massakursseilla kerättyä raakatietoa jalostetaan oppimisen ohjauksen tueksi. Kun tilasto osoittaa esimerkiksi tietyn keskustelukommentin edistävän tehtävän ratkaisua, voidaan virheen tehneet opiskelijat ohjata automaattisesti lukemaan kommenttia, joka on auttanut toisia ratkaisemaan tehtävän oikein. Juuri valtavat osallistujamäärät mahdollistavat massiivisen tiedonkeruun opetuksen personoimisen tueksi.

Toinen pääpuhuja Jeff Borden hehkutti ponnekkaasti aktivoivan opetuksen puolesta. Sen tueksi hän esitteli kyselyä, jossa 16 000 opiskelijalta oli tiedusteltu heidän suosikkikurssiaan. Vastaukset lähes yksimielisesti nostivat esiin kurssit, jotka vaativat kriittistä ajattelua, luovuutta ja ongelmanratkaisua. Borden yllätti myös kertomalla, että kriittiselle ajattelulle suotuisin melutaso on tutkitusti kahvilan 65–80 desibeliä, kun taas luentosalin 35 desibeliä ei aivoja aktivoi. Hän totesikin, että jos tarvitaan ympäristöä, joka ei mitenkään tue oppimista, kannattaa valita luokkahuone. Hauskalla tavalla aktivoiviin menetelmiin kannustaa myös MIT:n tutkimus, jonka mukaan opiskelijan huomiokyky on alhaisempi luentoja kuunnellessa kuin nukkuessa.

Suomalaiset ovat aina aktiivisia Educassa, kertovat vakiokävijät Petri Lounaskorpi ja Leena Vainio Ulla Tirroselle ja Johannes Pernaalle. Linda Saukko-Rauta ilahdutti Educassakin piirretyillä muistiinpanoillaan. Kari A. Hintikka ja Maija Kärnä puhuivat sosiaalisen median käytöstä, Inge de Waard puolestaan opasti työryhmiä moocien suunnittelussa. Educan jokavuotinen kohokohta on väittely, jossa tällä kertaa massakurssien vastustajat ja kannattajat ottivat mittaa toisistaan – yleisö äänesti massakurssit jatkoon.

Milton Chen kehotti tekemään tulevaisuutta. Toinen pääpuhuja Paul Kim kertoi myönteisiä kokemuksiaan 20 000 opiskelijan avoimesta verkkokurssista. Verkkokansalaisten taidoista oli tarjolla puhutteleva paneeli – aiheesta kannattaisi keskustella enemmän myös meillä.

SITE-konferenssi järjestettiin tänä vuonna New Orleansissa. Milton Chen puhui projektioppimisen puolesta ja esitteli George Lucas -säätiön Edutopia-sivustoa. Oman opetuksen kiinnostavuutta voi hänen mukaansa arvioida seuraamalla, tulevatko opiskelijat luokkaan yhtä nopeasti kuin lähtevät sieltä ulos. Paul Kim kertoi avoimesta 20 000 osallistujan verkkokurssistaan ja Stanfordin SMILE-oppimisympäristöstä, joka perustuu oppijoiden kysymyksiin. Kim antoi MOOC-lyhenteelle uuden sisällön kokemustensa perusteella: ”massive open online course” muuttui muotoon ”massive ongoing online course”, sillä opiskelijat jatkoivat työskentelyä itseorganisoituvasti varsinaisen kurssin päätyttyä. Hän myös kehotti unohtamaan verkko- ja lähiopetuksen vastakkainasettelun, sillä oppiminen on läsnä kaikkialla: on-line ja off-line yhdistyvät all-line-oppimiseksi.

Mariana Patru Unescosta kantoi huolta maantieteellisistä ja sukupuolten välisistä digitaalisista kuiluista, joita vastaan voidaan käydä mobiilioppimisen keinoin. Maailmassa on 775 miljoonaa lukutaidotonta, niistä kaksi kolmasosaa naisia. Internetiä käytetään kehittyvissä maissa useimmiten mobiililaitteilla, joten niiden avulla voidaan avata koulutuksesta syrjäytyneille pääsy maailmanlaajuisiin opetusaineistoihin. Vaikka mobiililaitteita käyttävätkin kehittyvissä maissa enemmän miehet, ne antavat myös monille naisille ainoan mahdollisuuden koulutukseen.

Vuorovaikutus vaatii vapautta ja virikkeitä

Monissa puheenvuoroissa käsiteltiin verkkokeskusteluun liittyviä aiheita. Jon Dron Athabascan yliopistosta esitti kiinnostavan teesin ”Mitä enemmän opetuksessa on rakennetta, sitä vähemmän dialogia”. Verkkoympäristössä osallistujille olisi siis annettava mahdollisuus luoda itseorganisoituvasti omia tiloja eri tarkoituksiin. Karen McFerrinLousianan yliopistosta puhui tutunkuuloisesti verkkokeskustelun sisältöanalyysista, jota olisi seurattava systemaattisesti. Puheenvuoroissa kiinnitetään huomiota määrän lisäksi kriittiseen ajatteluun, sisältökeskeisyyteen, pohdintaan ja kieleen. Susan Patterson puolestaan esitteli SNAPP-ohjelmaa, joka havainnollistaa graafien avulla verkkokurssin vuorovaikutusta. Se antaa verkko-opettajalle tietoa siitä, kuka puhuu kenenkin kanssa ja kuka jää eristyksiin. Näin opettaja voi ajoissa eri tavoin ohjailla vuorovaikutusta. Mahnaz Moallemin oli tutkinut synkronisen ja asynkronisen keskustelun vaikutusta motivaatioon, itseohjautuvuuteen ja oppimistuloksiin. Näillä kahdella vuorovaikutustavalla ei ollut merkitsevää eroa, mutta parhaat tulokset saatiin käyttämällä molempia yhdessä.

Verkkokansalaisen taidot

Eniten miettimisen aihetta sain paneelista, joka käsitteli verkkokansalaisuuteen opettamista (Teaching digital citizenship); paneelin keskustelijoita olivat Michael Searson, Bonnie Sutton, David Whittier, Robert Plants, David Gibson, Joke Voogt, Marilyn Ochoa, Vic Sutton. Paneelissa todettiin, että verkkokansalaistaidot pitäisi saada opetusohjelmaan, mutta opettajat eivät tahdo hallita niitä itsekään. Kansalaistaitoihin kuuluisivat muun muassa avointen materiaalien tunteminen, medialukutaito sekä verkkoetiikka ja -vuorovaikutustaidot. Joke Voogt määritteli osaamisen tasoja: passiivinen käyttäjä ymmärtää mistä on kyse, aktiivinen käyttää itse, kokenut hallitsee vuorovaikutuksen, tehokäyttäjä taitaa myös vaikuttamisen verkossa. Kunnon verkkokansalainen osallistuu ja vaikuttaa aktiivisesti oman elinpiirinsä asioihin – voisikohan teknologia tuoda osallistumiseen samanlaisen vallankumouksen kuin opetukseen on odotettavissa?

SITE tarjoaa mahdollisuuden keskustella verkko-opetuksen tilasta eri maissa. Muutoksen toteuttaminen vaatii Joyce Pittmanin mukaan tarpeen, taitotietoa, resursseja ja sitoutumista. Blance O’Bannonin tutkimuksessa Facebook edisti oppimista ja oppilaat pitivät sen opetuskäytöstä, joskin joku epäili opettajan vain haluavan olla ”hip and cool”. Todella cool oli muutenjazzkaupunki New Orleans.