Virkakielen yleistajuistamisessa törmää monenlaisiin pulmiin. Yksi pulmista kumpuaa siitä, että monet tekstit pohjautuvat lakeihin. Laeista johdetuissa teksteissä mielellään noudatetaan lain esitystapaa. Yksi suosittu tapa on jaksottaa ohjeet pykäliksi. Miksei niin voisi tehdä? Tavalliset lukijat kokevat lakitekstin esitystavan etäiseksi ja vaikealukuiseksi. Etäisyyttä luovat jo merkit ja koodit, jotka eivät esiinny missään muissa teksteissä. Pykälämerkin sijasta arkiteksteissä käytetään numerointia, otsikointia tai yksinkertaisesti kappalejakoa. Olisiko niin, että pykälien käytöllä ei ohjeissa viestitäkään jaksotusta vaan niihin tuodaan pykälillä lakitekstien autoritaarisuutta? Luettavuutta ja vakuuttavuuttalisäävät keinot ovat kuitenkin usein keskenään ristiriidassa. Jos lukijan halutaan lukevan, ymmärtävän ja hyväksyvän ohjeet, häntä ei kannata lähestyä pykälä tanassa.

Viime viikolla puhutti kohuksi äitynyt Twitter-keskustelu (ks. Storify-kooste). Se eteni lyhykäisyydessäään näin: Antti K. kutsui Digitalist-tunnuksella jaettuja juttuja höpöhöpöartikkeleiksi. Tunnusta isännöivä Ville T. vastasi vähättelemällä ”oletko joku wordpress-stara savosta”, ”sun 300 seuraajaas” ja ”aika yksinkertaiselta vaikutat”. Sanailu olisi ehkä tyrehtynyt tähän, jollei Ville T. olisi seuraavaksi uhannut soittaa Antti K:n pomolle ja ilmeisesti sitten soittikin. Digikonsultin viestintä tuntui kovin hallitsemattomalta, vaikka kyse piti olla ammattilaisesta. Mikä meni vikaan?

Verkon piti demokratisoida keskusteluja. Nyt tiedämme jo paremmin, että niin ei välttämättä ole käynyt. Kuitenkin keskustelijoihin on ainakin pyrittävä suhtautumaan tasa-arvoisesti. Väitteitä kumotaan perustelemalla eikä vetoamalla henkilöön tai tämän seuraajamäärään.

Markkinointi ja brändinrakennus on jo pitkään ollut Twitterin riesana. Tuntuu siltä, että tämänkin kohun taustalla on kyse brändin kovaotteisesta vartioinnista. Onneksi Twitterin keskusteluja ja aihetunnisteita ei voi yksinoikeudella omistaa.

Some vaatii hiukan paksunahkaisuutta ja itseironiaa. Kaikki eivät katso asiaa samasta näkökulmasta eivätkä suhtaudu meihin niin vakavasti kuin mielestämme pitäisi. Kritiikkiä tulee, ja jotkut heitot on vain ohitettava.

Maassa makaavaa digivainajaa ei pidä potkia, mutta havaittavissa ei ole ollut pahoittelua, saati viestinnän muutosta.

Mainossuomen oikeinkirjoitus poikkeaa usein suosituksista. Epätavallisella kirjoitusasulla koetetaan joskus tietoisesti kiinnittää lukijoiden huomio, joskus taas kyse on vain osaamisen puutteesta. Hankalimpia ovat brändinvartijat, jotka kieltävät taivuttamasta yritys- tai tuotenimiä. Tyypillisiä poikkeamia ovat seuraavat:

– Yhdysmerkki jätetään pois (Barona areena).
– Yhdyssanat kirjoitetaan erilleen (Juhla Mokka).
– Iso kirjain aloittaa nimen kaikki osat (Kuuden Valtion Kierros).
– Isoja kirjaimia käytetään sanan sisässä karavaanityyliin (SuomiAreena).
– Nimissä on erikois- tai välimerkkejä (Kale!).
– Jätetään turhia sanavälejä (Puut arha).
– Nimet jätetään taivuttamatta (Iso Omenan).
– Käytetään poikkeavia merkintätapoja (OPn).

Poikkeamat ovat mainossuomessa niin yleisiä, että niillä ei muista erotu. Voisivatko yritykset alkaa nyt hakea huomiota suosituksia noudattamalla?

Lauantaina kokoontui taas Tieteiden talolle täysi sali tietokirjailijoita pohtimaan omaa sosiaalisen median läsnäoloaan. Aluksi Tuija Aalto johdatti miettimään, mitä kukin omalla sometoiminnallaan tavoittelee. Markkinointia, kirjan verkkolaajennusta, osallistamista vai jotain muuta? Tavoitteen määrittelyn jälkeen on helpompi valita sopivat kanavat. Oman sometarinansa kävi kertomassa myös Tieto-Finlandia-palkittu Elina Lappalainen, joka suunnittelee sometoimintaansa jo kirjaa aloittaessaan. Kirjanteon eri vaiheissa hän poimii sosiaaliseen mediaan sopivia kuvia ja aihelmia. Niitä voi jakaa pikku hiljaa ja tiivistää tahtia julkaisemisen lähestyessä. Lappalainen on kokeillut myös maksullista mainontaa Facebookissa ja Twitterissä: 100 euron panos johti 25 kauppaan. Itse keskityin puhumaan Twitteristä, koska pidän sitä asiantuntijan ja tietokirjailijan hyödyllisimpänä sosiaalisen median työkaluna. Meidän puhujien suhde markkinointiin vaihteli, mutta somea ei kukaan halunnut kaventaa vain omien tuotosten mainoskanavaksi. Se vaatii läsnäoloa ja monipuolista jakamista.