Viikko sitten perjantaina meni iltapala väärään kurkkuun, kun Aamulehtikertoi Tampereen yliopiston hallituksen ehdottavan kolmen korkeakoulun liittymälle nimeä Tampere yliopisto. Lauantaina selvisi, että uutisesta oli pudonnut yhdysmerkki ja ehdotus oli onneksi edes oikein kirjoitettu Tampere-yliopisto.

Ihmetyttää kuitenkin into hylätä luonteva Tampereen yliopisto, joka noudattaa muiden suomalaisten yliopistojen mallia ja jonka oikeinkirjoitus on ongelmaton. Genetiivin karttelu on viime vuosien muotivitsaus: brändinvartijat haluavat nähdä nimet taivuttamattomina logokuvina ja unohtavat jokapäiväisen kielenkäytön. Yhdysmerkillinen Tampere-yliopisto on sikälikin ongelmallinen, että erisnimeksi voi hahmottaa kokonaisuuden sijasta vain alkuosan, kyseessä voisi olla siis Tampere-niminen tai jopa Tampere-aiheinen yliopisto.

Puheena olevaa hanketta, jonka tavoitteena on yhdistää Tampereen yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu, on kutsuttu Tampere 3 -työnimellä. Tätä nimeä ei ole missään muodossa syytä säilyttää, koska siitä käytetään yleisesti jopa viittä virheellistä kirjoitusasua: Tampere3 -hanke, Tampere 3-hanke, Tampere 3 –hanke, Tampere 3- hanke, Tampere 3 hanke. Hyvä nimi on helppo kirjoittaa oikein.

Virkakielen yleistajuistamisessa törmää monenlaisiin pulmiin. Yksi pulmista kumpuaa siitä, että monet tekstit pohjautuvat lakeihin. Laeista johdetuissa teksteissä mielellään noudatetaan lain esitystapaa. Yksi suosittu tapa on jaksottaa ohjeet pykäliksi. Miksei niin voisi tehdä? Tavalliset lukijat kokevat lakitekstin esitystavan etäiseksi ja vaikealukuiseksi. Etäisyyttä luovat jo merkit ja koodit, jotka eivät esiinny missään muissa teksteissä. Pykälämerkin sijasta arkiteksteissä käytetään numerointia, otsikointia tai yksinkertaisesti kappalejakoa. Olisiko niin, että pykälien käytöllä ei ohjeissa viestitäkään jaksotusta vaan niihin tuodaan pykälillä lakitekstien autoritaarisuutta? Luettavuutta ja vakuuttavuuttalisäävät keinot ovat kuitenkin usein keskenään ristiriidassa. Jos lukijan halutaan lukevan, ymmärtävän ja hyväksyvän ohjeet, häntä ei kannata lähestyä pykälä tanassa.

Viime viikolla puhutti kohuksi äitynyt Twitter-keskustelu (ks. Storify-kooste). Se eteni lyhykäisyydessäään näin: Antti K. kutsui Digitalist-tunnuksella jaettuja juttuja höpöhöpöartikkeleiksi. Tunnusta isännöivä Ville T. vastasi vähättelemällä ”oletko joku wordpress-stara savosta”, ”sun 300 seuraajaas” ja ”aika yksinkertaiselta vaikutat”. Sanailu olisi ehkä tyrehtynyt tähän, jollei Ville T. olisi seuraavaksi uhannut soittaa Antti K:n pomolle ja ilmeisesti sitten soittikin. Digikonsultin viestintä tuntui kovin hallitsemattomalta, vaikka kyse piti olla ammattilaisesta. Mikä meni vikaan?

Verkon piti demokratisoida keskusteluja. Nyt tiedämme jo paremmin, että niin ei välttämättä ole käynyt. Kuitenkin keskustelijoihin on ainakin pyrittävä suhtautumaan tasa-arvoisesti. Väitteitä kumotaan perustelemalla eikä vetoamalla henkilöön tai tämän seuraajamäärään.

Markkinointi ja brändinrakennus on jo pitkään ollut Twitterin riesana. Tuntuu siltä, että tämänkin kohun taustalla on kyse brändin kovaotteisesta vartioinnista. Onneksi Twitterin keskusteluja ja aihetunnisteita ei voi yksinoikeudella omistaa.

Some vaatii hiukan paksunahkaisuutta ja itseironiaa. Kaikki eivät katso asiaa samasta näkökulmasta eivätkä suhtaudu meihin niin vakavasti kuin mielestämme pitäisi. Kritiikkiä tulee, ja jotkut heitot on vain ohitettava.

Maassa makaavaa digivainajaa ei pidä potkia, mutta havaittavissa ei ole ollut pahoittelua, saati viestinnän muutosta.

Mainossuomen oikeinkirjoitus poikkeaa usein suosituksista. Epätavallisella kirjoitusasulla koetetaan joskus tietoisesti kiinnittää lukijoiden huomio, joskus taas kyse on vain osaamisen puutteesta. Hankalimpia ovat brändinvartijat, jotka kieltävät taivuttamasta yritys- tai tuotenimiä. Tyypillisiä poikkeamia ovat seuraavat:

– Yhdysmerkki jätetään pois (Barona areena).
– Yhdyssanat kirjoitetaan erilleen (Juhla Mokka).
– Iso kirjain aloittaa nimen kaikki osat (Kuuden Valtion Kierros).
– Isoja kirjaimia käytetään sanan sisässä karavaanityyliin (SuomiAreena).
– Nimissä on erikois- tai välimerkkejä (Kale!).
– Jätetään turhia sanavälejä (Puut arha).
– Nimet jätetään taivuttamatta (Iso Omenan).
– Käytetään poikkeavia merkintätapoja (OPn).

Poikkeamat ovat mainossuomessa niin yleisiä, että niillä ei muista erotu. Voisivatko yritykset alkaa nyt hakea huomiota suosituksia noudattamalla?