Viestintätoimisto Tampereen Technopoliksessa
Olen Riitta Suominen Tampereelta, Suomen viihtyisimmästä kaupungista. Taustaltani olen viestinnän opettaja ja väittelin tekstien käytettävyydestä elokuussa 2019 Tampereen yliopistossa. Olen pyörittänyt viestintäpalveluihin erikoistunutta kielitoimistoa parikymmentä vuotta Tampereen Technopoliksessa.
Koulutusta, selkoa ja somea
Kielitoimiston alaa ovat verkkotoiminta, sosiaalinen media, yleistajuistaminen, selkoistaminen, käännöspalvelut sekä tekstin- ja kielenhuolto. Koulutuksissa pitkä kokemus yhdistyy tutkimustietoon, sillä väitöstutkimukseni sivuaa näitä kaikkia aiheita.
Tehokas koulutus ei ole pallukoiden sisälukua vaan vuorovaikutusta asiakkaan tarpeiden ja tietoiskujen pohjalta. Tietoiskut osuvat tarpeeseen huolellisen ennakkotyöskentelyn avulla. Koulutuksien on oltava hyödyllisiä mutta myös hauskoja.
Asiakkaina asiantuntijat
Viestinnän koulutusta ja konsultointia olen tehnyt yli 15 vuoden ajan FCG Oy:ssä ja Hallinnon kehittämiskeskus HAUSissa. Koulutuksia on toteutettu myös yhdessä Tampereen yliopiston, Taideyliopiston, Helsingin yliopiston HY+:n, Turun yliopiston Brahean, Vaastan yliopiston, Hallintoakatemian sekä eri kesäyliopistojen kanssa. Koulutuksiin on osallistunut asiantuntijoita, suunnittelijoita, opettajia, tiedottajia ja tekstintuottajia monilta aloilta.
Asiakkaina ovat lisäksi olleet useat kunnat, muun muassa Tampere, Nokia, Valkeakoski, Ylöjärvi, Espoo, Oulu, Helsinki, Jyväskylä, Kokkola, Tuusula, Heinola, Akaa, Mäntsälä, Loviisa, Riihimäki ja Naantali. Lisäksi koulutuksia ovat tilanneet Kuntaliitto, Uudenmaan liitto, Pirkanmaan liitto, Päijät-Hämeen liitto, Hämeen liitto, Kainuun sote, ely-keskukset, Opetusahallitus, sisäministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, verohallinto, oikeusministeriö, ympäristöministeriö, Syyttäjälaitos, Valtiokonttori, Maahanmuuttovirasto, Euroopan komissio, Kansallisgalleria, Emma-museo, Valmet, Rastor, Jyty-ammattiliitto, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue, Länsi-Pirkanmaan koulutuskuntayhtymä, Suomen tietokirjailijat ry, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri, Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä useiden kaupunkien kirjastot.
Olen aktiivinen verkko-opettaja ja oppikirjailija. Kielipoliisina päivystän Twitterissä sekä Facebookissa 24/7 ja bloggauksia jaan Viikon sanassa ja Kielikuvissa. Olen toiminut pitkään luottamustehtävissä Suomen tietokirjailijat ry:ssä, ja viime vuonna minut valittiin yhdistyksen kunniajäseneksi. Toimin myös Selkokeskuksen asiantuntijana. Parhaillaan työskentelen tutkijana valtioneuvoston tilaamassa Säädöskielen ymmärtämistä selvittävässä hankkeessa.