Posti toi Jaakko Kilpeläisen tuoreen Ansaittu julkisuus -kirjan, jossa oman väitöskirjanikin on ollut lähteenä. Heti kirjan alkulehdillä on napakka tietoisku Suomi-mediasta. Suomessa on

• aikakauslehtiä 3 230
• sanomalehtiä 295
• radiokanavia 149
• televisiokanavia 48 maksutonta, 43 maksullista.

Päätoimisia journalisteja on Suomessa arviolta 9 000. Heistä viitisen tuhatta työskentelee lehdissä ja kolmisen tuhatta sähköisessä mediassa.

Sisältöön vaikuttaa itsesensuuri – ja mainostaja

Kiinnostavaa on Kilpeläisen pohdinta siitä, miten ulkopuolinen paine vaikuttaa toimituksellisiin ratkaisuihin. Hänen mukaansa suuret mainostajat eivät epäröi puuttua sisältöihin. Samoin joitakin poliitikkoja kuunnellaan herkällä korvalla, mikä tuo itsesensuuria. Tiettyjen kunnallisten hankkeiden arvosteleminen on suorastaan kielletty. “Painostaminen ei kuitenkaan ole sillä lailla poliittista kuin media-alan ulkopuolella usein kuvitellaan”, Kilpeläinen summaa.

Uutismainen tiedote tuo mediahuomiota

Lehtijutuissa ja tiedotteissa kiinnostavuutta lisää ihmisen näkökulma. Tämä ajatus soveltuu mainiosti myös virkaviestintään. “Kiinnostavuuteen voidaan vaikuttaa tuomalla kaukainenkin aihe lähelle lukijan elämää”, sanoo haastattelussaan uutispäällikkö Mikko Isotalo.

Ansaittu julkisuus -opastaa organisaatioiden viestintäammattilaisia kirjoittamaan tiedotteita, jotka saavat medianäkyvyyttä. Mitkä seikat sitten vaikuttavat journalistin päätökseen lukea tai olla lukematta tiedote? Kyselyn mukaan eniten vaikuttavat sisällön tuoreus (93 % kyselyyn vastanneista), selkeys (91 %) ja otsikon kiinnostavuus (88 %). Kilpeläisen haastattelemat mainitsivat seuraavia seikkoja: tiiviys, selkeys, neutraalius, asiassa pysyminen ja uutismaisuus. Harvinaisen vähän kiinnostaa otsikko KUSTANNUSOSAKEYHTIÖ HÄLLÄVÄLIÄ OY:N TIEDOTE: Kirjamyynti kukoistaa, joka kertoo tiedotteen olevan tiedote ja sisältää vain lattean yleisen mainoslauseen.

Aina samat haastateltavat

Kirjan lopussa käsitellään spokespersonia eli puhehenkilöitä. Kyse on henkilöistä, joita toimittajat aina haastattelevat tietyistä aiheista. Samojen henkilöiden käytössä on kyse toisaalta toimittajan kiireestä ja laiskuudesta, toisaalta tuttujen haastateltavien sanavalmiudesta. Haastateltavaksi ei vaivauduta etsimään parasta asiantuntijaa vaan kilautetaan jollekin räväkälle mediapersoonalle. Esimerkiksi Esko Valtaoja sanoo päätyvänsä aina mediassa tieteen puolestapuhujaksi. Hän sanoo olevansa lehdille yhtä hyvä sisäänheittotuote kuin ilmaiset ämpärit kaupalle.

Ansaittu julkisuus päättyy tekijän oivallisen tilannetajuiseen kommenttiin: “Tämän kirjan lisäksi kannattaa lukea muitakin viestintä- ja markkinointioppaita. Tai palkata joku, joka on lukenut niitä.”

Sain helmikuussa käsiini Jessikka Aron Putinin trollit (Johnny Kniga 2019). Tampereen pääkirjastossa varauksia oli tilaushetkellä 86, mutta seutulainauksella löytyi yksi vapaa kappale.

Putinin trollit kuvaa Venäjän informaatiovaikuttamisen neuvostohenkisiä toimintatapoja. Trollauksen ydintä ovat vastustajien häpäisy ja osatotuuksien sekä suorien valheiden levittäminen. Vaikuttaminen organisoidaan välikäsien kautta, joten alkulähde jää usein piiloon. Levityskanavina ovat YouTube ynnä muut somepalvelut, ja internetjätit eivät tunnetusti reagoi esto- ja poistopyyntöihin.

Yli 400-sivuinen opus on kirjoitettu käyttötekstin tapaan. Ammattitoimittajalta jutunkerronta etenee sujuvasti, mutta lukijana olisin toivonut hiukan riuskempaa rönsyjen karsimista ja selkeämpää rakennetta. Toisaalta asia on yksityiskohtineen ja sivujuonteineenkin kertomisen arvoinen. Ymmärrettävää myös on, että kirja haluttiin saada nopeasti julki aiheen ajankohtaisuuden takia.

Kirjalla on ollut valtavasti kysyntää, mutta kuinkahan moni kahlaa kokonaisuuden loppuun asti. Trollauksen tunnistaminen on kuitenkin tarpeellinen kansalaistaito, joten pikaoppaallekin olisi tarvetta.

PS. Koska kirjaa oli vaikea saada kirjastosta, aloin kuunnella sitä ensin äänikirjana. Kolmanneksen jälkeen tulin siihen tulokseen, että tämä kirja ei sopinut kuunneltavaksi, ei ainakaan minulle.

Muutama viikko sitten Jodelissa opiskelija pyysi vinkkejä siitä, miten esseetä voisi muotoilujen avulla pidentää. Kyse on opiskelijoiden ikuisuusongelmasta, joten kokosin vastaukset ja pyysin vielä lisävinkkejä Twitterissä sekä Facebookissa. Seuraavassa luettelossa on 20 kovaa neuvoa, joiden avulla saat esseen kokoon lähes ilman sisältöä.

• Riviväli isoksi
• Reunukset leveiksi
• Alareunuksen suurentaminen (sen arviointi vaikeampaa kuin yläreunuksen)
• Kirjasinkoko hieman isommaksi
• Pisteiden ja pilkkujen koon kasvattaminen
• Merkkien välin kasvattaminen
• Ei tavutusta
• Fontiksi Courier, Arial tai Helvetica
• Paljon väliotsikoita
• Otsikoiden kirjasinkoon suurentaminen
• Lyhyet kappaleet
• Kappaleen viimeinen sana seuraavalle riville
• Alkuun johdattelu, loppuun kertaus
• Sama asia monella tavalla
• Sitaattien käyttö
• Sitaattien sisennykset
• Pitkät synonyymit
• Lyhenteet sanoina
• Kuvia ja taulukoita
• Valkoiselle taustalle valkoista tekstiä (jos merkkimäärä lasketaan)

Olen karsinut vastauksista epäasialliset ”Aloita aiemmin”, ”Perehdy syvällisemmin” ja ”Lue ja kirjoita paremmin”.

Tutkin väitöskirjassani kunnan verkkotekstien käytettävyyttä ja luonnostelin viisi ohjetta sosiaalisen median päivittäjille. Suositukset pohjautuvat väitöstutkimukseen, aiempaan Kaupunki Twitterissä ‑artikkeliini ja pitkään käyttökokemukseen.

Viides ohje:

Lisää vaihtelevuutta.

Päivitysten rakentaminen mekaanisesti tai automaattisesti aina samalla tavalla häivyttää sosiaalisesta mediasta osallistujapersoonan, ja näin vähenevät myös edellytykset vuorovaikutukseen. Parhaiten toimivat tilanteittain vaihtelevat ja keskusteluun kytkeytyvät päivitykset.

Tutkimukseni koehenkilöt pohtivat ääneenajattelussa päivitystensä kiinnostavuutta, mutta tyylilajin pelättiin poikkeavan liikaa päivitykseen useimmiten linkitetystä tiedotteesta. “Olis kiva saada ihmiset lukemaan, mutta kun ei saa liikaakaan luvata, vaan totuudessa pitää pysyä… vaikka mielellään laittais jotain raflaavaa…” Päivityksiä muotoiltaessa kuitenkin mietitään ylipäätään enemmän lukijan näkökulmaa ja houkuttelevuutta kuin muissa teksteissä. Niiden halutaan kannustavan reagoimaan sanallisesti tai napsauttamaan ”tykkäämistä” osoittavaa kuvaketta.

Aineistossani päivitysten muotoilu vaihteli kaavamaisista vapaamuotoisiin. Tyypillisiä tviitin malleja olivat otsikkotviitti, tapaustviitti, puhuttelutviitti ja vastaustviitti. Mekaaninen otsikon ja linkin tviittaaminen tai niiden automaattinen jako Twitterissä säästää työtä, mutta viestit eivät kannusta vuorovaikutukseen. Usein automaattiviestit jäävätkin yksinäiseksi huhuiluksi eivätkä leviä viraalisti eli ’viruksen tavoin’ sosiaalisessa mediassa.

Facebook-päivityksissä esiintyy myös otsikko- ja tapauspäivityksiä samoin kuin tviiteissäkin, mutta tyypillisimmin Facebook-päivitykset muotoillaan kysymyksiksi. Kysymyksiä käytetään usein peräkkäisissä päivityksissä ja samassakin päivityksessä useita peräkkäin, mikä sekään ei välttämättä tuo toivottua vaihtelevuutta.

Tutkin väitöskirjassani kunnan verkkotekstien käytettävyyttä ja luonnostelin viisi ohjetta sosiaalisen median päivittäjille. Suositukset pohjautuvat väitöstutkimukseen, aiempaan Kaupunki Twitterissä ‑artikkeliini ja pitkään käyttökokemukseen.

Neljäs ohje:

Muotoile nosto päivitykseksi.

Päivitykset on hyvä muotoilla erikseen kuhunkin sosiaalisen median kanavaan. Kaupunkien Facebook-päivitykset muotoillaan useimmiten käsin, mutta tviittejä irrotetaan myös automaattisesti verkkotiedotteiden alusta. Tviiteistä suuri osa rinnastuu verkkosivujen tapahtuma- ja uutisnostoihin. Sisältö tuodaan automaattisesti Twitter-virtaan ja liikenne ohjataan linkin kautta kaupungin verkkosivuille.

Nostot olisi kuitenkin hyvä muotoilla erikseen uuteen käyttöönsä, ei vain irrottaa toisen tekstin alusta. Tiivistelmien pitäisi itsessään antaa käyttäjille mahdollisimman paljon tietoa eikä pelkästään houkutella napsauttamaan linkkiä. Toisesta tekstistä kopioitu osa ei yleensä kovin hyvin sovellu suoraan itsenäisenä käytettäväksi.

Tiedotteen otsikosta tai ingressistä kopioitu päivitys ei myöskään kytkeydy keskusteluihin eikä sisällä vuorovaikutteisia kielenpiirteitä. Kieli on myös muodollisempaa kuin muu someviestintä, jossa on verkkokeskustelun tapaan enemmän puhekielen ja kevyen juttelun piirteitä. Uudelleenmuotoilulla sisällön voi mukauttaa sosiaalisen median kanaviin sopivaksi.

Tutkin väitöskirjassani kunnan verkkotekstien käytettävyyttä ja luonnostelin viisi ohjetta sosiaalisen median päivittäjille. Suositukset pohjautuvat väitöstutkimukseen, aiempaan Kaupunki Twitterissä ‑artikkeliini ja pitkään käyttökokemukseen.

Kolmas ohje:

Vältä erikoismerkkejä.

Facebook-päivityksissä itse kanava ei vaadi poikkeamaan oikeinkirjoituksen normaalikäytännöistä tai käyttämään erikoismerkkejä. Sen sijaan suomenkielisten tviittien oikeinkirjoitus poikkeaa yleisistä periaatteista, koska käyttäjätunnukset (@EspooEsbo) ja aihetunnisteet (#Tampere) merkitään sanan aloittavilla @- ja #-merkeillä, jolloin ne muuttuvat linkiksi.

Oikeinkirjoituksen pulmat nousevat siitä, että linkki vaatii perusmuodossa olevan sanan eivätkä suomen kielen taivutusmuodot toimi tunnuksina tai aihetunnisteina. Tämä on johtanut erilaisiin yleiskielen suosituksille vieraisiin keinoihin, joilla pääteaines erotetaan perusmuotoisesta linkistä: @EspooEsbo:n, @EspooEsbo’n, @EspooEsbo n.

Oikeinkirjoituksen poikkeamat heikentävät käytettävyyttä rikkomalla johdonmukaisuuden ja standardien noudattamisen periaatetta. Helpointa on lukea totutun kirjoitustavan mukaista tekstiä, mutta toisaalta vuorovaikutuksen ja haun takia myös käyttäjätunnukset ja tunnisteet ovat tärkeitä. Tviittien käytettävyyden ja luettavuuden kannalta olisi kuitenkin hyvä välttää merkityksettömiä poikkeamia ja tavoitella yleiskielen mukaisia merkintätapoja esimerkiksi muotoilemalla tviitit niin, että käyttäjätunnukset ja tunnisteet ovat perusmuodossa tai käyttämällä soveltuvin osin näkymätöntä eroketta ennen taivutuspäätettä.