Online Educa Berlin järjestettiin 3.–5. joulukuuta 20. kerran. Osallistujia oli 2 332 sadasta maasta. Olin aikonut jättää konferenssin väliin tänä vuonna, mutta mieleni muutti kolme syytä: Howard Rheingold, George Siemens ja Stephen Downes.

Stephen Downes muistutti, että hän ja Siemens keksivät moocit, vaikka sitä ei aina muisteta. Käytännön mooc-vinkkejä Espanjasta tarjosi Mathew James Constantine: parhaiten toimivat 4 – 6 viikon kurssit ja 7 minuutin videot.

Howard Rheingold puhui vakuuttavasti osallistavan oppimisen ja verkkotoiminnan puolesta. Opettajan kannattaa keskustella opiskelijoiden kanssa, selvittää heidän omat oppimistarpeensa ja voimaannuttaa oppijat ottamaan vastuuta omasta oppimisestaan. Opettajan tehtäväksi tulee opettamisen sijasta opiskelijan rinnalla oppiminen. Rheingold suosittelee pedagogian sijasta peeragogiaa, ”vertaisgogiaa”, jossa tärkeitä ovat erilaiset yhteistoiminnan muodot kuten yhdessä kirjoittaminen. Ulkoluvun sijaan siirrytään pohtimaan merkityksiä ja yhteyksiä. Verkostoituminen vaatii, että opiskelija luo itselleen julkisen äänen. Kun nimi kirjoitetaan Googleen, hakutuloksissa on oltava omia tuotoksia, ei vain muiden arvioita.

Stephen Downes puolestaan vaati jokaiselle ikiomaa riippumatonta tilaa verkossa. Samoin joka opiskelijalla pitäisi olla oma henkilökohtainen oppimisympäristö, joka linkittyy muihin ympäristöihin. Tärkeätä on siis linkittyminen, ei yhteinen alusta. Facebookin kaltaiset palvelut perustuvat siihen, että käyttäjä on tuote, jota myydään mainostajille. Samaan tapaan myös oppimisalustat keräävät opiskelijoiden tietoja ja aineistoja omiin tarkoituksiinsa, vaikka opiskelijalla pitäisi olla ensisijainen oikeus päättää niiden käytöstä. Sisällöntuottajalla pitää olla myös mahdollisuus viedä datansa mukanaan, kun hän lopettaa palvelun käytön. Teknologiavalintamme ratkaisee, millainen on tulevaisuus.

Online Educan huipentuma on aina torstain päättävä Oxford-tyyppinen väittely, jossa kaksi puolustaa ja kaksi vastustaa annettua väittämää. George Siemens ja Viktor Mayer-Schönberger puolustivat näkemystä, jonka mukaan massadata ei pilaa koulutusta vaan se tehostaa ja yksilöllistää opetusta – käyttötavan vain pitää olla avointa ja läpinäkyvää. Ellen Wagner ja Inge de Waard epäilivät massadatan käyttötapoja ja käytön päämääriä. Äänestyksessä 72 % yleisöstä asettui puolustamaan miesjoukkueen näkemystä massadatan eduista. Väittely oli entiseen tapaan viihdyttävä, mutta ei yltänyt sellaiseen argumenttien ilotulitukseen kuin aikaisempina vuosina.

Kaikki muuttuu paremmaksi, vaikka ei siltä näyttäisi

Pääpuhujista Lisa Lewin havainnollisti omalla henkilöhistoriallaan, kuinka poliittisilla päätöksillä on mikro- ja makrovaikutuksia. Hänen kohdallaan ne mahdollistivat opiskelun Harvardissa, ja monille naisille sekä vähemmistöjen edustajille poliittinen päätöksenteko on avannut pääsyn aiemmin eliitille varattuun korkeakoulutukseen. Teknologian avulla voimme Lewinin mukaan edelleen laajentaa koulutusmahdollisuuksia. Hänen näkemyksensä on, että nykyinen koulutusteknologia on ohittanut nopean omaksumisen vaiheen ja saavuttanut S-käyränsä päätepisteen. Nyt tarvitaan uusia innovaatioita, joita voivat tarjota esimerkiksi massadata tai aivotutkimus.

Kiinnostavan esityksen tarjosi myös Ola Rosling, joka testasi yleisökysymyksillä, kuinka tarkasti näkemyksemme perustuvat faktoihin. Tuloksien mukaan menestyimme lähes yhtä hyvin kuin simpanssit. Rosling osoitti, että näemme kehityksen selvästi synkempänä kuin se on. Köyhyys vähenee, naisten koulutus lisääntyy, katastrofit ovat olleet vähemmän tuhoisia kuin uskomme. Erityisesti opettajien on tukeuduttava tietoon perustuvaa maailmankuvaan.

Teknologia edellä puuhun

Pääpuhujien lisäksi on kiinnostavaa tarjontaa myös pienemmille yleisöille. Itse inspiroiduin kanadalaisryhmän –Thomas Stenzel, Michael Canuel ja Donna Aziz – esityksestä, joka käsitteli englannin kielen opetusta Thaimaassa. Thaimaan koululaisten PISA-tulokset ovat olleet kurjia ja laskemaan päin. Hallitus päätti kohentaa kouluoloja kerralla ja tilasi Kiinasta yhdeksän miljoonaa tablettia. Tabletit joutuivat hyllylle, koska niihin ei ollut sisältöä eikä niitä osattu edes ladata. Tapaus on tyypillinen esimerkki siitä, kuinka uudistusta lähdetään tekemään teknologia edellä ilman pedagogista suunnitelmaa ja opettajien koulutusta. Teknologian käyttöönotto vaatii opettajien osaamista ja sitouttamista: ilman omaa verkko-opiskelun kokemusta ei toimintatapaa pystytä viemään käytäntöön. Kanadalaisryhmä oli luomassa toimivaa englannin kielen verkko-opetuksen mallia.

Educa tarjoaa myös kiinnostavia tietoiskuja. Kanadalaiset Thomas Stenzel, Michael Canuel ja Donna Aziz esittelivät englannin kielen verkko-opetuksen malliaan. Uuden sukupolven virtuaalilaseilla riitti kokeilijoita jonoksi asti.

Ponnekkaasti avoimia massakursseja puolusti Donald Clark. Yhteiskirjoittamisen työkaluja kokeiltiin Théo Bondolfin luotsaamassa ryhmässä. Blackboard-mies Rick Van Sant kertoi vauhdikkaasti, mitä ajatteli ihmisen kyvystä tehdä yhtä aikaa monta asiaa. Educa-veteraani Juhana Nieminen esitteli kiinnostavaa KungFu-palautetyökalua.

Online Educa Berlin 2013 kokosi taas tutut parituhatta verkko-opetuksen ammattilaista 91 maasta. Konferenssi sujui leppoisassa ilmapiirissä vaikkakin myrskyisässä säässä. Viime vuodesta teemat eivät olleet juuri muuttuneet, mutta mooceja eli massiivisia avoimia verkkokursseja tarkasteltiin nyt syvällisemmin useasta näkökulmasta.

Toimivatko massakurssit? Vastaus on kyllä ja ei. Ne keräävät valtavasti osallistujia ja mahdollistavat osallistumisen huippuyliopistojen opetukseen paljon aiempaa laajemmalle joukolle. Osallistua eivät voi kuitenkaan kaikki, sillä vaatimuksena on tietokone, internetyhteys ja kielitaito. Yksi isoimmista ongelmista on se, että keskeyttäjiä on paljon ja vain harva saa kurssista loppumerkinnän. Moocit vaativat siis opiskelijalta melkoisesti itseohjautuvuutta, siksi ne tuntuvat soveltuvan parhaiten jo tutkinnon suorittaneille.

Massakursseista on jo kokemusta, ja niitä rakennetaan perinteisen opetuksen tapaan (X-moocit) tai konnektivismin hengessä (C-moocit). Donald Clark kannusti kokeilemaan ja rakentamaan erityyppisiä massakursseja eri kohderyhmille. Kaikki eivät tarvitse opintopisteitä ja tutkintoja, vaan monet osallistuvat oppimisen ilosta. Keskeyttämisiä voitaisiin ehkä vähentää siten, että isot avoimet ja pienet suljetut verkkokurssit kytketään toisiinsa. Rahoituskin on Clarkin mukaan ratkaistavissa monin tavoin: vaihtoehtoina vaihtoehtoina ovat esimerkiksi valtionapu, lahjoitukset, sponsorointi, pienet osallistumis- tai todistusmaksut ja mainokset.

Opettajia työllistävään palautteenantoon ratkaisuna on vertaistuki mutta myös tiedonkeruun ja automaattipalautteen kehittyminen. Pääpuhujista Victor “Big Data” Mayer-Schönberger havainnollisti, kuinka massakursseilla kerättyä raakatietoa jalostetaan oppimisen ohjauksen tueksi. Kun tilasto osoittaa esimerkiksi tietyn keskustelukommentin edistävän tehtävän ratkaisua, voidaan virheen tehneet opiskelijat ohjata automaattisesti lukemaan kommenttia, joka on auttanut toisia ratkaisemaan tehtävän oikein. Juuri valtavat osallistujamäärät mahdollistavat massiivisen tiedonkeruun opetuksen personoimisen tueksi.

Toinen pääpuhuja Jeff Borden hehkutti ponnekkaasti aktivoivan opetuksen puolesta. Sen tueksi hän esitteli kyselyä, jossa 16 000 opiskelijalta oli tiedusteltu heidän suosikkikurssiaan. Vastaukset lähes yksimielisesti nostivat esiin kurssit, jotka vaativat kriittistä ajattelua, luovuutta ja ongelmanratkaisua. Borden yllätti myös kertomalla, että kriittiselle ajattelulle suotuisin melutaso on tutkitusti kahvilan 65–80 desibeliä, kun taas luentosalin 35 desibeliä ei aivoja aktivoi. Hän totesikin, että jos tarvitaan ympäristöä, joka ei mitenkään tue oppimista, kannattaa valita luokkahuone. Hauskalla tavalla aktivoiviin menetelmiin kannustaa myös MIT:n tutkimus, jonka mukaan opiskelijan huomiokyky on alhaisempi luentoja kuunnellessa kuin nukkuessa.

Suomalaiset ovat aina aktiivisia Educassa, kertovat vakiokävijät Petri Lounaskorpi ja Leena Vainio Ulla Tirroselle ja Johannes Pernaalle. Linda Saukko-Rauta ilahdutti Educassakin piirretyillä muistiinpanoillaan. Kari A. Hintikka ja Maija Kärnä puhuivat sosiaalisen median käytöstä, Inge de Waard puolestaan opasti työryhmiä moocien suunnittelussa. Educan jokavuotinen kohokohta on väittely, jossa tällä kertaa massakurssien vastustajat ja kannattajat ottivat mittaa toisistaan – yleisö äänesti massakurssit jatkoon.

Milton Chen kehotti tekemään tulevaisuutta. Toinen pääpuhuja Paul Kim kertoi myönteisiä kokemuksiaan 20 000 opiskelijan avoimesta verkkokurssista. Verkkokansalaisten taidoista oli tarjolla puhutteleva paneeli – aiheesta kannattaisi keskustella enemmän myös meillä.

SITE-konferenssi järjestettiin tänä vuonna New Orleansissa. Milton Chen puhui projektioppimisen puolesta ja esitteli George Lucas -säätiön Edutopia-sivustoa. Oman opetuksen kiinnostavuutta voi hänen mukaansa arvioida seuraamalla, tulevatko opiskelijat luokkaan yhtä nopeasti kuin lähtevät sieltä ulos. Paul Kim kertoi avoimesta 20 000 osallistujan verkkokurssistaan ja Stanfordin SMILE-oppimisympäristöstä, joka perustuu oppijoiden kysymyksiin. Kim antoi MOOC-lyhenteelle uuden sisällön kokemustensa perusteella: “massive open online course” muuttui muotoon “massive ongoing online course”, sillä opiskelijat jatkoivat työskentelyä itseorganisoituvasti varsinaisen kurssin päätyttyä. Hän myös kehotti unohtamaan verkko- ja lähiopetuksen vastakkainasettelun, sillä oppiminen on läsnä kaikkialla: on-line ja off-line yhdistyvät all-line-oppimiseksi.

Mariana Patru Unescosta kantoi huolta maantieteellisistä ja sukupuolten välisistä digitaalisista kuiluista, joita vastaan voidaan käydä mobiilioppimisen keinoin. Maailmassa on 775 miljoonaa lukutaidotonta, niistä kaksi kolmasosaa naisia. Internetiä käytetään kehittyvissä maissa useimmiten mobiililaitteilla, joten niiden avulla voidaan avata koulutuksesta syrjäytyneille pääsy maailmanlaajuisiin opetusaineistoihin. Vaikka mobiililaitteita käyttävätkin kehittyvissä maissa enemmän miehet, ne antavat myös monille naisille ainoan mahdollisuuden koulutukseen.

Vuorovaikutus vaatii vapautta ja virikkeitä

Monissa puheenvuoroissa käsiteltiin verkkokeskusteluun liittyviä aiheita. Jon Dron Athabascan yliopistosta esitti kiinnostavan teesin “Mitä enemmän opetuksessa on rakennetta, sitä vähemmän dialogia”. Verkkoympäristössä osallistujille olisi siis annettava mahdollisuus luoda itseorganisoituvasti omia tiloja eri tarkoituksiin. Karen McFerrinLousianan yliopistosta puhui tutunkuuloisesti verkkokeskustelun sisältöanalyysista, jota olisi seurattava systemaattisesti. Puheenvuoroissa kiinnitetään huomiota määrän lisäksi kriittiseen ajatteluun, sisältökeskeisyyteen, pohdintaan ja kieleen. Susan Patterson puolestaan esitteli SNAPP-ohjelmaa, joka havainnollistaa graafien avulla verkkokurssin vuorovaikutusta. Se antaa verkko-opettajalle tietoa siitä, kuka puhuu kenenkin kanssa ja kuka jää eristyksiin. Näin opettaja voi ajoissa eri tavoin ohjailla vuorovaikutusta. Mahnaz Moallemin oli tutkinut synkronisen ja asynkronisen keskustelun vaikutusta motivaatioon, itseohjautuvuuteen ja oppimistuloksiin. Näillä kahdella vuorovaikutustavalla ei ollut merkitsevää eroa, mutta parhaat tulokset saatiin käyttämällä molempia yhdessä.

Verkkokansalaisen taidot

Eniten miettimisen aihetta sain paneelista, joka käsitteli verkkokansalaisuuteen opettamista (Teaching digital citizenship); paneelin keskustelijoita olivat Michael Searson, Bonnie Sutton, David Whittier, Robert Plants, David Gibson, Joke Voogt, Marilyn Ochoa, Vic Sutton. Paneelissa todettiin, että verkkokansalaistaidot pitäisi saada opetusohjelmaan, mutta opettajat eivät tahdo hallita niitä itsekään. Kansalaistaitoihin kuuluisivat muun muassa avointen materiaalien tunteminen, medialukutaito sekä verkkoetiikka ja -vuorovaikutustaidot. Joke Voogt määritteli osaamisen tasoja: passiivinen käyttäjä ymmärtää mistä on kyse, aktiivinen käyttää itse, kokenut hallitsee vuorovaikutuksen, tehokäyttäjä taitaa myös vaikuttamisen verkossa. Kunnon verkkokansalainen osallistuu ja vaikuttaa aktiivisesti oman elinpiirinsä asioihin – voisikohan teknologia tuoda osallistumiseen samanlaisen vallankumouksen kuin opetukseen on odotettavissa?

SITE tarjoaa mahdollisuuden keskustella verkko-opetuksen tilasta eri maissa. Muutoksen toteuttaminen vaatii Joyce Pittmanin mukaan tarpeen, taitotietoa, resursseja ja sitoutumista. Blance O’Bannonin tutkimuksessa Facebook edisti oppimista ja oppilaat pitivät sen opetuskäytöstä, joskin joku epäili opettajan vain haluavan olla “hip and cool”. Todella cool oli muutenjazzkaupunki New Orleans.

Michael Barber ennusti muutosten lumivyöryä yliopistoihin. Muutosten toteuttamisesta puhui vaikuttavasti Steve Martin: luota suostuttelun ja viestinnän voimaan. Kiinnostunutta yleisöä Online Educa kokosi taas 98 maasta.

Online Educa Berlin 2012 -konferenssi keräsi taas kaksituhatta verkko-oppimisesta kiinnostunutta osallistujaa sadasta maasta. Suomalaiset olivat hyvin edustettuna – ulkomaalaisia osanottajia tuli eniten Englannista, toiseksi eniten Hollannista ja kolmanneksi eniten Suomesta. Kiinnostavaa oli, että suomalaisista organisaatioista oli nyt mukana kuuden seitsemän hengen ryhmiä.

Isoista linjoista jäi parhaiten mieleen Michael Barberin puhe tulevasta muutoksen lumivyörystä, josta on jo pinnan alla selviä merkkejä yliopistomaailmassa. Yliopisto-opetuksen kustannukset ovat nousseet satoja prosentteja, mutta samaan aikaan tutkinnon merkitys työelämässä on vähentynyt, esimerkiksi Englannissa yliopistotutkinnon suorittaneita oli viime vuonna työttömänä enemmän kuin saman ikäluokan ei-akateemisia nuoria. Suositut avoimet massiiviset verkkokurssit MOOCit uudistavat toimintatapoja, mutta niiden rahoitus on vielä ratkaisematta. Tämän hetken tilannetta voi luonnehtia Robert Cummingsin sanoin: MOOCit eivät tee meistä rikkaita, mutta ne voivat tehdä meistä kuuluisia.

Varaudu muutokseen VUCA-maailmassa

MOOCin lisäksi suosittu isokirjainlyhenne konferenssissa oli VUCA (volatility, uncertainty, complexity, ambiguity), jolla kuvataan nykyisen toimintaympäristön epävarmuutta ja mutkikkuutta. Menestykseen jatkuvasti muuttuvassa ympäristössä tarvitaan Edith Lemieux‘n mukaan näkemystä, selkeyttä, ymmärrystä ja ketteryyttä. Muutosvalmiutta ja oppimiskykyä on vahvistettava kaikissa organisaatioissa.

Eri medioista parhaiten esillä oli tänä vuonna videon opetuskäyttö, josta hyviä suomalaisia esimerkkejä oli myös Ville Venäläisellä. Facebookin käyttöä opetuksessa käsiteltiin monissa esityksissä, antoisimmin Nick Kearneyn puheenvuorossa. Hän puolusti sinänsä viihteellisen palvelun opetuskäyttöä siksi, että oppimisen tulisikin olla helppoa ja hauskaa. Avoin jakaminen on hyvä asia, koska se lisää läpinäkyvyyttä ja luottamusta. Ongelmana on vain se, että opetusaineistoja ei ole Facebookin jatkuvassa päivitysvirrassa helppo hyödyntää jälkikäteen.

Miten muutoksen saa aikaan, Steve Martin?

Erityisen kiintoisaksi osoittautui Steve Martinin Educa-esitys, joka käsitteli suostuttelua. Martinin mukaan ihmiset ymmärtävät huonosti, mikä todella vaikuttaa heidän käyttäytymiseensä. Jos haluamme saada ihmiset käyttäytymään jollakin tavalla, heille on kerrottava toiveen mukaisesti toimivista ihmisistä. Asian esittämisen tavalla ja yhteydellä on suuri merkitys siihen, kuinka toivottua toimintaa saadaan aikaan. Englannin veroviranomaisten kanssa työskennellessään Martin teki hämmästyttävää tulosta muotoilemalla uhkailevat karhukirjeet suostutteleviksi. Hänen suostuttelua käsittelevä kirjansa onkin käännetty 26 kielelle.

Ehdoton suosikkini Educan ohjelmassa on edelleen torstai-illan perinteinen väittely. Tällä kertaa kiisteltiin siitä, parantaisiko tutkintojen poistaminen elinikäistä oppimista. Väittelijät Jef Staes, Donald Clark, Sue Martin ja Philip Ellaway käyttivät säkenöiviä puheenvuoroja oman näkemyksensä tueksi ja viihdyttivät sisällyksekkäästi innostunutta yleisöä. Lisää tällaisia väittelyjä konferenssien ohjelmaan!

Nick Kearney uskoo opetuksen muutokseen: “Shift happens”. Suomalaisia verkko-opetuksen ammattilaisia oli mukana muun muassa FCG.stä, ammattikorkeakouluista, InnoOmniasta, Otavan Opistosta ja Jyväskylän yliopistosta.

Musiikkikaupunki Nashville isännöi SITE 2011 -konferenssia. Yong Zhao hehkutti avauspuheessa luovuuden ja intohimon merkitystä oppimisessa. Yehuda Peled (Ohalo College of Education) esitteli innostavasti wikituotantoa ja sen arviointia opettajankoulutuksessa. Iltaohjelmana maisteltiin maankuulua grillikylkeä, jota oli tarjolla Broadwayn musiikkibaareissa.

SITE 2011 -konferenssi järjestettiin Nashvillen Sheraton Music City -hotellissa 3.–7. maaliskuuta. Osallistujia oli 51 maasta, ja puheenvuorot esittelivät laajasti tutkimuksia ja kokemuksia teknologian opetuskäytöstä. Opiskelijoiden jatkuvaa verkkoläsnäoloa ja sosiaalisen median palveluja halutaan hyödyntää entistä laajemmin myös opetuksessa.

Pääpuhujista Yong Zhao (Michigan State University) esitteli viihdyttävästi tilastoja siitä, kuinka amerikkalaisopiskelijat eivät koskaan pärjää testeissä mutta luottavat itseensä, kun taas esimerkiksi aasialaiset opiskelijat eivät luota taitoihinsa mutta menestyvät hyvin testeissä; tässä suhteessa suomalaiset opiskelijat tuntuisivat edustavan itäistä suuntausta. Huolimatta koulutestien pohjasijoista amerikkalaiset suoriutuvat kuitenkin erinomaisesti esimerkiksi kansantuotevertailussa. Esitys vakuutti kuulijat siitä, että yrittäjäasenne kantaa testejä paremmin.

Tulevaisuutta visioivat samassa hengessä Punya Mishra ja Kristen Kereluik (Michigan State University). Tulevaisuuden oppimisen haasteet kiteytettiin esityksessä kolmeksi kokonaisuudeksi: sisältöosaaminen, metataidot ja elämänhallinta. Sisältöosaamiseen liittyy informaatiolukutaito ja tieteidenvälisyys, metataitoihin ongelmanratkaisu, viestintä sekä luovuus, elämänhallintaan työelämätaidot, kulttuurintuntemus ja eettisyys. Eniten keskustelua herätti elämänhallinnan alue.

Monipuolisen lukutaidon merkitys oli esillä monissa puheissa. Erityisen kiinnostavana jäi mieleen Margaret Leahyn(Dublin City University) esitys merkityksien luomisesta multimodaalisissa digitaalisissa teksteissä. Leahy korosti, että heikot lukijat eivät tunnista pääasioita helpoistakaan teksteistä ja heitä auttaa tekstin työstäminen yhdessä. Pääasioiden erottaminen on haastavaa myös heikoille kirjoittajille, joita ei siis näin ollen helpota ohje, jonka mukaan pääasia pitää kirjoittaa ensin. Pääasioiden hahmottamista voidaan tukea työstämällä yhdessä tekstien pohjalta esimerkiksi animaatioita tai sarjakuvia.

Laajasti olivat esillä myös digitaalisiin oppimateriaaleihin liittyvät kysymykset, varsinkin ajankohtaiset iPad-materiaalit ja oppilaiden tekemät verkkokirjat, joihin on tarjolla uusia ilmaisia helppokäyttöisiä palveluita.

Punya Mishran loistavat esitykset pelastavat latteatkin tapahtumat. Michael Herrickin (University of Hawaii) palkittu esitys paljasti, kuinka verkkokeskustelu monipuolistuu käyttämällä eri palautusaikaa omalle puheenvuorolle ja kommenteille. Järjestäjien käsittämättömän hitaan viestinnän vuoksi omassa esityksessämme Satu Nurmela pääsi paikalle vain videon välityksellä. Oulun yliopistoa edustivat Laura Palmgren-Neuvonen ja Henna Mikkola.

Online Educa Berlin keräsi tänäkin vuonna ennätysyleisön. Oma puhujasuosikkini oli Sugata Mitra, joka virittää oppimisprosessin kantamalla tietokoneen sisään ja opettajan ulos. Oman sessiomme nimi oli “Learning 2.0: The Gap Between Talking and Doing”, jossa Sadun ja minun lisäkseni puhui Lance Dublin; puheenjohtajana toimi Jan Kees Meindersma.

Tämän vuoden Online Educa Berlin -konferenssi keräsi taas ennätysmäisen yleisön. Paikalla oli 2197 oppimisen ammattilaista 108 maasta, vaikka osallistumista tänä vuonna vaikeuttivatkin lentopulmat, suomalaisilla lakko ja muilla lumimyrskyt. Konferenssin järjestelyt ja hotellin palvelut olivat taas erinomaiset lukuun ottamatta verkkoyhteyksiä.

Pääpuheissa visioitiin tulevaisuutta ja korostettiin sitä, että valtaosa maailmasta käyttää verkkoa kännyköillä. Useissa puheenvuoroissa tulivat esiin monipuolisen digitaalisen lukutaidon tärkeys ja formaalin sekä informaalin oppimisen uudenlainen yhdistäminen. Näistä teemoista puhui myös konferenssin varsinainen tähti Sugata Mitra, joka tunnetaan köyhille intialaislapsille suunnastusta Hole on the Wall -hankkeesta. Mitra esitteli hauskasti nykyisiä kokeilujaan, joissa hän panee oppilaat itse opettamaan itseään tietokoneen avulla. Hän pyytää oppijoita muodostamaan neljän hengen ryhmiä, joista kullakin on käytössä yksi tietokone. Ryhmille annetaan visainen tehtävä ratkaistavaksi ja paikalta poistetaan häiriötekijät, esimerkiksi opettaja. Yllättävästi jo 10–12-vuotiaat pystyvät ratkaisemaan ongelmat itsenäisesti ja jopa asettamaan omat oppimistavoitteensa sekä kehittämään sopivat pedagogiset ratkaisut. Mitran esitystä havainnollistivat monet hyvät tapausesimerkit: intialaislapset latasivat muun muassa verkosta puhutun sanakirjan, jonka avulla paransivat englannin ääntämystään, niin että tietokoneohjelma alkoi ymmärtää heidän puhettaan. Mitran menetelmissä on jotain sellaista vallankumouksellisuutta, joka voi siirtää oppimisen todella uuteen digitaaliseen aikaan.

Sosiaalisen median opetuskäyttö lisääntyy edelleen tasaista tahtia, mutta mitään yllättävää tässä suhteessa ei esiin tullut. Henkilökohtaiset oppimisympäristöt ovat edelleen ajankohtaisia, ja niissä käytetyt työkalut kehittyvät. Twitteristä verkostoitumisen apuna puhui varsin lennokkaasti Russell Stannard, jonka mielestä koko toiminnan ydintä ovat sisällyksekkäät viestit ja lähettäjän maine. Samantyyppinen oli sanoma Satu Nurmelan ja minun 10 Theses For and Against the Educational Use of Social Media -esityksessä. Työkalujen käytön on perustuttava hyötyyn ja sisällön laatuun, mitään itseisarvoa ei niillä opetuksessa ole. Monenlaisia kypsiä käytännön sovelluksia kuitenkin konferenssissa esiteltiin, mikä kertoo verkko-opetuksen osaamisen syvenemisestä.

Larry Johnson visioi tulevaisuutta, jossa näppäimistö siirtyy näytöltä käyttäjän iholle. Russell Stannardin energinen Twitter-esitys innosti myös kokenutta käyttäjää. Joulumarkkinoilta käteen jäi vain pikainen currywurst lentolakon takia – Satukin sai äkkilähdön kesken session.

Waltic on kirjailijoiden ja kirjallisuuden kääntäjien kansainvälinen kongressi, jota hallinnoi Ruotsin kirjailijaliitto. Tämänvuotinen Waltic 2010 järjestettiin syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna Bilgin yliopistossa Istanbulissa, ja se oli sekä ohjelmaltaan että osallistujiltaan hyvin pohjoismaapainotteinen.

Esityksien teemat olivat moninaiset, mutta useissa puheenvuoroissa sivuttiin internetin vaikutusta kirjailijan työhön. Sitä on totuttu pitämään uhkana, mutta se tarjoaa sisällöntuottajalle myös mahdollisuuksia, jopa uudenlaista riippumattomuutta kustantajasta. Varsin kiinnostava oli Ruotsin kirjailijaliiton puheenjohtajan Mats Söderlundin esitysDejavu-verkkopalvelusta. Kirjailijaliiton oma verkkopalvelu tarjoaa kustantajan kierrosta poistamat teoksia yleisön ostettavaksi. Kirjailijat omistavat kaikki oikeudet teoksiinsa ja saavat entistä paremman osuuden tuotosta.

Walticissa oli esillä myös toinen varsin houkutteleva verkkopalvelu: Norjan kansalliskirjaston ylläpitämä Bokhylla. Bokhylla-verkkokirjastossa norjalaisille lukijoille on tarjolla yli 50 000 teosta, joita voi lukea omalta tietokoneelta. Tekijöille maksetaan korvaus Kopinorin eli sikäläisen Kopioston kautta samaan tapaan kuin meillä valokopioinnista.

Kirjailijoiden ja kääntäjien on tutkittava ennakkoluulottomasti, miten he voivat parantaa omia toimintaedellytyksiään uudessa tilanteessa. Taloudellisten etujen kannalta yhteydet – esimerkiksi palkkioista tiedottaminen – on tärkeää, mutta vielä merkittävämpää kansainvälinen yhteydenpito on kirjailijan sanomisen vapauden turvaamiseksi. Puheenvuoroista järkyttävän moni paljasti, kuinka haavoittuva kirjailijan asema on suljetussa yhteiskunnassa.

Waltic 2010 kirjailijat Azar Mahloujian, Hasna Jasimuddin Moudud ja Ana Luisa Valdés kertoivat vaikuttavia tarinoita maanpaosta. Olov Hyllienmark kehotti kääntäjiä pitämään puolensa palkkioneuvotteluissa. Ruotsalainen Dejavu-palvelu antaa kirjoille uuden elämän.

ITK 2010 (Interaktiivinen tekniikka koulutuksessa) järjestettiin tänä vuonna 21. kerran. Moni asia oli tuttua aiemmilta vuosilta: tungos, esiintyjät, tunnelma. Konsepti toimii kaikesta päättäen tällaisenakin, mutta ohjelma kaipaisi aina höysteekseen myös tuoreita nimiä ja ideoita.

Kokeiluhenkeä tapahtumaan toi Sometu-verkosto, joka toteutti istuntonsa vaihtuvien paneelikeskustelijoiden avulla – tällaiset vanhoja muotoja rikkovat tilaisuudet virkistävät kummasti. Myös esittelyosastot tarjosivat odotettua paremman panoksen: intoa nostattivat esimerkiksi älytaulun monipuolinen esittely ja Pelastusopiston simulaatiot. Ne eivät kuitenkaan onnistuneet korvaamaan sitä pettymystä, että tilaisuuden pääpuhuja Stephen Downes joutui tuhkapilven takia pitämään etänä esityksensä henkilökohtaisista oppimisympäristöistä.

Sosiaalinen media – pintaa syvemmälle? -teemaseminaarissa pidimme Satu Nurmelan kanssa esityksen “10 teesiä puolesta ja vastaan: wikit, blogit ja sosiaalisten verkostot opetuskäytössä”. Oman tilaisuutemme jälkeen ehdin vielä tutustua hyötyisään Elma-esiselvitykseen ja Kirjastot sosiaalisen median oppimisympäristönä -seminaariin. Kaikkiaan konferenssi jäsentää hyvin verkko-oppimisen kenttää mutta tarjoaa vain vähän uutta kokeiltavaa.

Pelastusopiston Tapio Neuvonen näyttää, kuinka palomiehet kuivaharjoittelevat simulaatioiden avulla. Tamperelaiset Elina Harju ja Ulla Vehmasaho pitivät mainion esityksen Onko digielo hauskaa, helppoa ja ilmaista? Kari Hintikka oli julkistamassa selvitystä e-oppimisen liiketoimintamalleista yhdessä Anne Rongaksen kanssa. Oman teemaseminaarimme vetäjät Marja Kylämä ja Pasi Silander vakavoituivat loppurutistukseen.

Online Educassa puhuttiin paljon opetuskulttuurin muutoksen ja informaalisen oppimisen puolesta. Sosiaalinen median käyttöä hehkuttivat sekä isot toimijat (IBM:n tilaisuus oikealla) että yksityiset opettajat (keskellä Esben Lydiksen Kööpenhaminasta). Konferenssin ainoa sosiaalisen median kriitikko oli sähäkkään väittelyyn osallistunut Aric Sillman (vasemmalla).

Online Educa järjestettiin viidettätoista kertaa, ja konferenssiin osallistui yli 2 000 verkko-oppimisen ammattilaista 90 maasta. Aiheet ja puhujat olivat sinänsä kiinnostavia, mutta puheenvuorot tuntuivat toistavan vanhoja vaatimuksia opetuksen muuttamisesta ilman todellisen tekemisen tuntua. Hyödyllisimpiä tilaisuuksia olivatkin mielestäni ne, joissa todella toteutettiin tuoreita toimintatapoja, esimerkiksi Pecha Kucha -esitykset, sosiaalinen media kielenopetuksessa ja minimalistinen verkkoympäristöjen suunnittelu. Todellinen ilotulitus oli ensimmäisen päivän päätteeksi järjestetty väittely, jossa peribrittiläiseen tapaan oli kaksi kärkevää vastakkaista näkemystä opetusteknologian hyödyistä. Varsinkin Aric Sigmanin ja Donald Clarkin puheet sähköistivät tunnelmaa pitkän päivän päätteeksi – tällaista tarvitaan lisää kaikkiin konferensseihin! Ehdoton suosikkini pääpuhujista oli Artur Dyro (Young Digital Planet), jonka mukaan tulevaisuuden kustannusmaailmassa on kaksi toimijaa: kirjailija ja palveluntarjoaja. Muutoksen suunta on selvä niin kustannuksen kuin opetuksenkin alalla, mutta tuskastuttavan hitaasti asiat etenevät käytännössä. Kyse kun ei ole tekniikasta vaan ihmisten toimintatavoista.

Zenna Atkins puhui värikkäästi nuorten uusista oppimistavoista ja koulun uskottavuusongelmasta. Online Educa -näyttelyssä olivat Suomesta mukana vain Aalto-yliopisto ja Metropolia, mutta Berliinin joulumarkkinoilta löytyi lisää suomalaisia osastoja.

Verkko-opetusta edistettiin taas suomalais-kreikkalaisin voimin helmikuun viimeisen viikon ajan Ateenassa. Neljännessä HAUS-EKDDA-seminaarissa nousi esiin, että yhteisöllisyydellä on vankka perusta Kreikassa, mutta välineellinen viestintä ei välttämättä ole vahvinta aluetta. Joka tapauksessa verkkoviestintä uusintaa antiikin yhtäläisen ja tasa-arvoisen puheoikeuden periaatetta Pnyx-kokoontumisten hengessä. Tässä vaiheessa verkko-osallistuminen toimii kuitenkin parhaiten yhdessä lähitapaamisten kanssa monimuodon periaatteilla. Avoimen tuottamisen filosofia saa runsaasti vastakaikua, vaikka wikiopisto ja -kirjasto ovat vasta alkutaipaleella.

Tieto- ja viestintätekniikkaa hyödynnetään yhä enemmän eri aloilla Kreikassa. Osaaminen samoin kuin verkkoaineistojen saavutettavuus paranevat tavoitteellisen kehittämisen avulla. Neljättä HAUS-EKDDA-seminaaria luotsasivat entiseen tapaan Riitta Suominen ja Johanna Snellman.