Lauseiden välistä pilkutusta säätelee suomessa kolme sääntöä. 1) Pää- ja sivulauseet erotetaan pilkulla. 2) Rinnasteiset päälauseet erotetaan pilkulla, jos niillä ei ole yhteistä lauseenjäsentä. 3) Rinnasteisia sivulauseita ei eroteta pilkulla (ks. esimerkkejä). Säännöistä keskimmäinen on vaikein, ja siihen kompastuu kokenutkin kirjoittaja. Katsoin toimittajaopiskelijoiden 90 viimeisen jutun virhetilastoja. Pilkkuvirheitä oli yhteensä 157, ja niistä noin 90 prosenttia liittyi ja-sanan pilkutukseen, yleensä kakkossääntöön. Toimittajaopiskelijat ovat erittäin kielitietoisia ja tuntevat hyvin säännöt: välimerkki-, yhdyssana- ja alkukirjanvirheet ovat muuten harvinaisia. Myös hallinnon kielikoulutuksissa osallistujat tietävät kolme pilkkusääntöä, mutta pitävät kakkossäännön soveltamista vaikeana. Pilkkusäännöt ovat tietysti pyhiä meille kielipoliiseille, mutta yhä useammin mietin, mitä korvaamatonta menettettäisiin, jos rinnastaiset – eli useimmiten ja-sanan yhdistämät – lauseet saisi jättää pilkuttamatta kaikissa tapauksissa.

Suomen tietokirjailijoiden toiminnanjohtaja Jukka-Pekka Pietiäinen ja professori Joel Kuortti ovat koonneet 100 merkittävän suomalaisen tietokirjan listan kirjaksi. Jokaisesta listan tietokirjasta on tiivistetty liuskanmittainen esittely. Teos on mainio retki suomalaisen tietokirjallisuuden historiaan: se lähtee Agricolan 1543 vuoden aapisesta ja päätyy viimevuotiseen Elina Grundströmin ilmastonmuutosta käsittelevään Mustaan orkideaan. Listaa lueskellessaan tekee kiinnostavia löytöjä.Matthias Calonius loi Siviilioikeuden luennoilla suomalaisen oikeustieteen perustan, Pehr Kalmin Matka Pohjois-Amerikkaan käännettiin 1700-luvulla monille eurooppalaisille kielille, Tilastollisen vuosikirjan julkaisijan taustalla on 1700-luvun taulustolaitos – sanan tilasto toi suomen kieleen Paavo Tikkanen vasta 1848. Tietokirjailijat ovat aina olleet ahkeria sanaseppoja. Kirjassa mainitut Elias Lönnrotin kehittämät kirjallisuus, itsenäinen jasivistys ovat tuttuja, mutta uutena tietona tulivat Toivo Rautavaarankeksimät luontaistuote, tuoremehu ja herukka. Varsinaisia menestysteoksia ovat olleet Pikku jättiläinen, jota on painettu 300 000 kappaletta. Elon Laskuoppi julkaistiin 1915, ja sen 32. painos oli käytössä vielä 60-luvun lopulla. Hämmästyttävät 50 000 kappaletta Suomessa ja 150 000 Venäjällä on myyty Olli Aulion toimittamaa Vapaa-ajan kalastaja -kirjaa, joka oli minulle uusi tuttavuus.

100 merkittävää suomalaista tietokirjaa -teokseen liittyy näyttely, joka tulee Tampereen pääkirjasto Metsoon 26.1.–7.2.2015. Tervetuloa katsomaan!

Online Educassa oli pääpuhujien lisäksi kiinnostavaa tarjontaa myös pienemmille yleisöille. Itse inspiroiduin kanadalaisryhmän – Thomas Stenzel, Michael Canuel ja Donna Aziz – esityksestä, joka käsitteli englannin kielen opetusta Thaimaassa. Maan hallitus oli tilannut yhdeksän miljoonaa tablettia kohentamaan koululaisten kurjia PISA-tuloksia. Tabletit joutuivat hyllylle, koska niihin ei ollut sisältöä eikä niitä osattu edes ladata. Vasta myöhemmin kanadalaisryhmä kutsuttiin Thaimaahan luomaan toimivaa englannin verkko-opetuksen mallia. Tapaus on tyypillinen esimerkki siitä, kuinka uudistusta lähdetään tekemään ostamalla laitteita ilman pedagogista suunnitelmaa ja opettajien koulutusta. Teknologian käyttöönotto vaatii opettajien osaamista ja sitouttamista: ilman omaa verkko-opiskelun kokemusta ei toimintatapaa pystytä viemään käytäntöön. Varsinkin tablettien hankkiminen tuntuu muuttuvan itseisarvoksi, ilman että tarkemmin analysoidaan niiden käyttöalaa ja -tapoja. Kuinka monipuolisesti tablettia yleensä käytetään opetuksessa: onko se työskentelyn ja vuorovaikutuksen väline vai vain valmiin materiaalin lukulaite? Helppojen ratkaisujen toivossa tulee usein mentyä teknologia edellä puuhun.

Miten äärimmäisessä köyhyydessä elävien määrä on muuttunut viimeisen 20 vuoden aikana? Kaksinkertaistunut, pysynyt samana, puolittunut? Kysymyksen esitti Ola Rosling Online Educassa, kun hän halusi tietää, perustuuko näkemyksemme maailmantilanteesta faktoihin vai mielikuviin. Tuloksen mukaan me opetusalan ammattilaiset menestyimme testissä melkein yhtä hyvin kuin eläintarhan simpanssit. Rosling osoitti havainnollisesti, että näemme kehityksen yleensä selvästi synkempänä kuin se tilastojen valossa on. Köyhyys on puolittunut, naisten koulutus lisääntynyt, ja katastrofit ovat olleet vähemmän tuhoisia, kertovat Gapminderin tilastot. Rosling kumosi kolme yleistä väärinkäsitystä: Useimmat asiat ovat nyt paremmin kuin ennen. Vauraus ei johda sosiaalisiin uudistuksiin, vaan päinvastoin uudistukset tuovat vaurauden. Tuloerot eivät kasva, vaan keskituloisten määrä lisääntyy. Entä ketä meidän pitäisi syyttää vääristä mielikuvistamme: vanhempia, mediaa vai opettajia? Ainakin meidän opettajien pitäisi välittää tietoon perustuvaa maailmankuvaa, siksi oman faktantarkistuksen olisi oltava osa arkipäivää.

Online Educa Berlin järjestettiin 3.–5. joulukuuta 20. kerran. Olin aikonut jättää konferenssin väliin tänä vuonna, mutta mieleni muutti kolme syytä: Howard Rheingold, George Siemens ja Stephen Downes. Rheingold puhui vakuuttavasti osallistavan verkkotoiminnan puolesta. Verkkotyöskentely vaatii, että opiskelija luo itselleen julkisen äänen. Kun nimesi kirjoitetaan Googleen, hakutuloksissa on oltava sinun omia tuotoksiasi, ei vain muiden kommentteja sinusta. Stephen Downes puolestaan vaati jokaiselle ikiomaa riippumatonta tilaa verkossa. Facebookin kaltaiset palvelut perustuvat siihen, että käyttäjä on tuote, jota myydään mainostajille. Samaan tapaan myös oppimisalustat keräävät opiskelijoiden tietoja ja aineistoja omiin tarkoituksiinsa, vaikka opiskelijalla pitäisi olla ensisijainen oikeus päättää niiden käytöstä. Konferenssin huipentumassa Online Educa -väittelyssä George Siemens puolusti näkemystä, jonka mukaan massadata ei pilaa koulutusta vaan tehostaa ja yksilöllistää opetusta – käyttötavan vain pitää olla avointa ja läpinäkyvää. Äänestyksessä 72 % yleisöstä oli samaa mieltä.

Olen lukenut viikolla pinoittain opiskelijoiden juttuja, viimeksi henkilöhaastatteluja. Palauteistunnoissa on pohdittu sitaattien muotoilua. Tiukimman ohjeistuksen mukaan puhetta on siteerattava sellaisenaan – mitään ei saa muuttaa. Jokainen puhe- ja kirjoituskielen eroja tunteva kuitenkin ymmärtää, että ohjetta on mahdotonta noudattaa. Jos repliikit litteroitaisiin sellaisenaan, joka toinen haastateltava näyttäisi kielipuolelta, mikä sekin on toimitusohjeiden vastaista. Karsittavaksi joutuvat ainakin niinkuttelut, ja-jat sekä toistot. Juttutyypistä ja yhteydestä riippuu, säilytetäänkö murre, vierassana, kapula, muoti-ilmaus tai kirosana. Samoin puhekielisyydet arvioidaan tilanteen mukaan. Eniten mietityttää sanojen tyyliarvo: milloin voi ”tykätä ja tuunata”, milloin käyttää ”nettiä tai tsättiä”? Sanoja vaikeampaa on säilyttää äänneasuun ja taivutukseen liittyviä poikkeamia: ”Nuoret ei vaan kuuntele” vai ”Nuoret eivät vain kuuntele”?

Lauri Haapanen on todennut, että sitaatilla on lehtijutussa monta tehtävää rytmityksestä puhujan luonnehdintaan. Hänen selvityksensä mukaan käytännössä puhekieliset äänneasut yleiskielistetään, sanalipsahdukset korjataan, sanontaa tiivistetään ja lausumia yhdistellään. Sitaatit siivotaan herkällä kädellä, niin että sisältö ja painotukset eivät muutu.

Useat yhteisöt ovat avanneet verkkosivuilleen palveluikkunan, jossa kävijä voi pikaviestein keskustella asiakaspalvelijan kanssa. Palvelua tarjoavat muun muassa Veikkauksen ja Nordean sivustot, ja neuvoa voi pyytää nimettömänä. Julkisten alojen palveluikkunoita on ollut vanhastaan oppilaitoksilla, ja tämän vuoden uutuus on pääkaupunkiseudun Infochat, joka antaa muuttajille tietoa kaupungin palveluista. Varsinainen pioneeri alalla on kirjasto, jonka Kysy kirjastonhoitajalta -chat toimi yli kymmenen vuotta ‒ oppilaitosten kirjastot tarjoavat myös vastaavia palveluja. Olen viime viikkoina testaillut kymmenkuntaa chatpalvelua. Kaikki ovat toimineet mainiosti, ja asiakaspalvelijoiden pikaviestitaidot ovat olleet hyvät. Kynnys yhteydenottoon on matala, ja kysymykset on mahdollista muotoilla arkisemmin kuin lomakkeilla tai sähköpostiviesteissä. Pikaviestintää hoitaa yleensä kokeneiden asiakaspalvelijoiden piiri, eikä käyttöönotto siksi vaadi pitkää koulutusta vaan lähinnä yhteisten periaatteiden kirjaamista. Asiakaspalvelijoiden kokemukset ovat olleet pääosin myönteisiä, ja hyvää palautetta ovat antaneet myös asiakkaat. Nopea ja vaivaton viestintäkanava, suosittelen.

Lupauduin pitämään pecha kucha -esityksen verkkotekstien käytettävyydestä. Asiasta keskusteltaessa aloin taas kerran tutkia, miten japanilaislähtöinen ilmaus pitäisi ääntää. Suomenkielisissä yhteyksissä sana on hankala, ja ääntämistavat vaihtelevat pekkakukasta petsaskaan. Haluaisin suomenkielisen vastineen ilmaukselle ja ehdotan 20 dian esitystä. Jotain piirteitä jää nimessä kertomatta, esimerkiksi 20 sekunnin näyttöaika ja kuuden minuutin kesto, mutta näinhän käy aina. Pecha kucha tarkoittaa suoraan käännettynä jutustelua, mikä ei sekään ole täydellinen kuvaus esityksen sisällöstä, vaan viittaa esityksen jälkeen käytävään keskusteluun, Suomenkielisellä ilmauksella ei ole brändin hohtoa, mutta sen sijaan se etu, että Pecha Kucha Night -formaatin oikeudenhaltijat eivät ahdistele vapaamuotoisten tapahtumien järjestäjiä.

Viime viikolla järjestettiin 18. kertaa Tampereen MindTrek-festivaali. Tapahtuman alkuaikojen toiminnanjohtaja Katri Lietsala kertoi, että ensimmäisinä vuosina MindTrek oli multimediakilpailu, joka esitteli alan toimijoita ja tuotteiden parhaimmistoa. Kaupunki oli mukana järjestelyissä, ja avoimia yleisötapahtumia järjestettiin eri puolilla Tamperetta. Viime vuosina tapahtuma on hakenut suuntaansa, kilpailu on jäänyt ja koko tapahtuman lopettamista on mietitty. Tänä vuonna Timo ”Mediamaisteri” Väliharju kertoi kuitenkin hyviä uutisia: MindTrek ja Väliharjun luotsaama COSS yhdistyvät. Ensi vuonna teemana on avoimuus, ja ohjelmaa linjataan avoimen lähdekoodin ja avoimen sisällöntuotannon suuntaan. Omat toivomukseni tapahtuman kehittämiseksi ovat seuraavat: 1) Viestintä uusitaan: verkkosivujen käytettävyyttä parannetaan, materiaali julkaistaan kaksikielisenä ja ohjelma- sekä puhujaesittelyjä laajennetaan. 2) Tapahtuman teema ja järjestäjä tehdään näkyväksi, niin että niitä ei tarvitse arvailla. 3) Vuosikatselmuksena toimiva kilpailu palautetaan jossain muodossa. – Muuten olen sitä mieltä, että MindTrekin jatkuminen Tampereella on erinomainen asia.

Aina säännöllisin väliajoin viriää keskustelu siitä, onko nuorten lukutaito heikentynyt. Syylliseksi epäillään yleensä tietokonetta, joka viekottelee kouluvaliot kirjallisuuden klassikoiden parista internetin ihmemaailmaan. Lukeminen on kuitenkin monimuotoinen taito, jota ei pidä ymmärtää yksiviivaisesti. Tämä käy selvästi ilmi Kaisa Leinon tuoreesta väitöstukimuksesta Tietokoneen käytön yhteys lukutaitoon: Tarkastelussa 15-vuotiaat suomalaisnuoret PISA-tutkimuksessa. Kun tietokoneen käytön määrää ja lukutaitotuloksia verrattiin, kohtuullinen käyttö näytti parantavan perinteistä lukutaitoa. Eri medioita ja tekstejä monipuolisesti lukevat oppilaat pärjäsivät lähes yhtä hyvin kuin kaunokirjallisuuden lukijat. Heikoiten menestyivät ne, jotka eivät käytä tietokonetta ollenkaan sekä ne, jotka eivät lue lainkaan tekstejä. Kaikenlainen lukeminen ja tiedonhaku näyttää tämänkin tutkimuksen mukaan palvelevan monenlaisten lukustrategioiden kehittymistä. Tietoyhteiskunnassa tarvitaan monilukutaitoa, siksi koulussa on klassikoiden ohella opiskeltava verkkotekstejä.