Kirjailija on palkkansa ansainnut ‒ nimittäin sen pari tonnia vuodessa, jonka tekijä tutkimusten mukaan kirjoitustyöstään saa. Sitäkään vähää ei kuitenkaan tilille tule, jos kirjoja ei osteta. Viime viikkoina Pasi Jääskäläinen on kiinnittänyt huomiota siihen, että Suomen pienellä kielialueella on liian paljon kirjailijoita ja liian vähän ostavia lukijoita. Hän on päätynyt jakamaan kiitettyjä ja usealle kielelle käännettyjä kirjojaan ilmaiseksi. Samaa teemaa sivuttiin viikonloppuna tietokirjailijoiden seminaarissa Arktikumissa, jossa esiteltiin tietokirjailijoiden yliopisto- ja täydennyskoulutusta. Kirja-alan murroksessa tekijän pitää kirjoittamisen taitotiedon lisäksi hallita itsemarkkinoinnin salat, sillä kustantaja takaa näkyvyyttä vain muutamille nimekkäille. Vielä seminaarista palattaessa kyselin Suomen Kirjankustantajien puheenjohtajalta, mitä hän pitää tehokkaimpana myyntikanavana: messuja, puhetilaisuuksia vai verkkokauppaa. Hänen mukaansa yksiselitteistä vastausta ei ole. Tilaisuuksia on etsittävä aktiivisesti, ja kirja on saatava tarjolle oikealle kohderyhmälle oikeaan paikkaan. Kirjoittaminen on istumatyötä ja liiketoimintaa.

Olin perjantaina puhumassa Teknisille kustantajille sähköisistä oppimateriaaleista. Esitin viisi kärjistettyä väitettä:

Sähköinen materiaali syrjäyttää kirjan. Kirja seuraa musiikin, videoiden ja sanomalehtien kehitystä. Se mitä Wikipedia ja verkkosanakirjat ovat tehneet painotuotteille, tapahtuu myöhemmin oppikirjoille.

Laatu ei ole sidoksissa julkaisumuotoon. Laatu on mutkikas asia, ja siihen vaikuttavat muut asiat kuin julkaisualusta ja formaatti. Moniin käyttötarkoituksiin avoimen verkkoaineiston laatu on riittävä.

Sähköisten aineistojen lisäarvo tulee verkkoympäristön hyödyntämisestä. Käyttäjän kannalta tärkeimpiä hyötyjä ovat saatavuus, haku, linkitys, vuorovaikutteisuus ja mediaelementit.

Tehokasta kustantajan ansaintalogiikkaa ei ole vielä kehitetty. E-aineistojen kirjakauppa myy huonosti, kuukausimaksulliset kirjastot ovat vasta aloittelemassa samoin kuin sähköisten oppimateriaalien kustantamot. Englanninkielisen alueen uudenlaisia malleja on vaikea saada toimimaan pienellä kielialueella.

Helppokäyttöisyys määrää voittajan. Käytettävyystutkimukset tietävät, kuinka ratkaiseva uuden toiminnan omaksumiselle on helppo käyttökokemus. Jos tarjoat kirjasi käyttäjälle selaimessa ilman monipolvisia kirjautumisia ynnä lataamisia ja vielä onnistut rahastamaan, olet voittaja.

Pari viikkoa sitten Kielipoliisin Twitter-tili ylitti 10 000 seuraajan rajan. Se kertoo, että kieli kiinnostaa monenlaisia ihmisiä ja erikoisalaan liittyvä viestintä sopii Twitteriin. Kielipoliisi tviittailee kielestä, kirjoista, viestinnästä ja verkkotoiminnasta, ja päivitysten sävy vaihtelee asiallisesta sarkastiseen. Seurattavina ovat kiinnostavat tviittajat ja erityisesti eri alojen asiantuntijat. Kymmenentuhannen ylityksen kunniaksi Twitter-seuraajat saavat kymmenen päivän ajan kympin alennusta Kapulakielen kymmenen kärjessä -kirjasta. Nidotun opuksen voi ostaa 10 eurolla, sidotun 15 eurolla ja sähkökirjan 5,9 eurolla. Kirjoita ”Twitter” verkkolomakkeen Lisätietoja-kohtaan ja maksa tarjoushinta, niin saat kirjan postitse parin päivän kuluttua; sähkökirja onladattavissa tarjoushintaan Elisan palvelusta keskiviikosta lähtien. Organisaatio- ja asiantuntijaviestintä Twitterissä –koulutus on puolestaan tarjolla Hausissa huhtikuussa – tervetuloa!

Olen lueskellut Yliopisto-opettajan käsikirjaa osana yliopistopedagogiikan opintoja. Pääosa artikkeleista on oppimisnäkemysten ja opetuksen linjakkuuden abstraktia pohdintaa, jota on sinänsä ihan kiinnostavaa peilata omaan opetustyöhön. Käsikirjassa on kuitenkin – kasvatustieteelle usein niin vierasta – käytäntöäkin mukana. Luetteloissa tarjotaan keinoja, joilla luento-opetusta voi muuttaa aktivoivaksi, esimerkkinä pohdinnat, porinat, väittelyt, ryhmätyöt ja kirjoitustehtävät. Useimmat keinot ovat tuttuja, mutta yksi tuore idea kirjasta nousi esiin: toiminnallinen jana. Toiminnallinen tai pikemminkin motivaatiojana on ilmapiiriselvitys, jossa opittavasta aiheesta innostuneet ja motivoituneet opiskelijat menevät seisomaan janan toiseen ääripäähän ja ei-motivoituneet toiseen ääripäähän. Näin oppimisilmapiiri tulee näkyväksi, ja keskeiset motivaatiokysymykset nousevat luontevasti keskustelunaiheeksi. Motivaatiojanaa kokeilen heti seuraavalla kurssilla.

Suomen tietokirjailijat julkaisi tammikuussa kirjan Laatua! Oppimateriaalit muuttuvassa tietoympäristössä. Kirjassa on 24 artikkelia, jotka käsittelevät aiheita lukiolaisen digikytköksistä tekijänoikeuksiin. Hiukan epäilevin mielin tartuin kirjaan, sillä tekijälista ennusti verkkokielteistä otetta. Pääosa artikkeleista osoittautui kuitenkin yleiskatsauksiksi oppimateriaaleihin sekä kustannusalaan ja sisältökin alaa seuraavalle melko tutuksi.

Iloisesti yllätti Timo Tossavainen, joka on aiemmin profiloitunut verkkovastaisena. Tossavaisen kahdessa artikkelissa on avoimen tutkiva näkökulma, ja niissä puntaroidaan perinteisen ja sähköisen materiaalin plussia sekä miinuksia. Tossavaisen mukaan pitkän matematiikan kattava luentopankki olisi mahdollista tehdä Suomeen parissa vuodessa, ja se voitaisiin yhdistää GeoGebra-yhteisöihin. Matematiikan opetuksessa hyödyttäisiin sähköisen materiaalin interaktiivisuudesta, mutta toisaalta käsin kirjoittaminen on matematiikassa vielä toistaiseksi nopeampaa kuin symbolien ja kaavojen tuottaminen esimerksi tabletilla.

Kiinnostavaa on myös Jukka Vahtolan pohdiskelu siitä, miten oppikirjojen kustannus on onnistunut välttämään tietosanakirjojen ja sanakirjojen kohtalon. Ratkaisu on Vahtolan mukaan ollut palvelubisnekseen siirtyminen. Enää ei kustanneta kirjaa vaan myydään kokonaisratkaisua, johon kuuluvat opettajanoppaat, kokeet, tehtävät, diat, digipaketit ja tuki. Ostosta päättää opettaja, ei maksaja. Kilpailua on yhä vähemmän, koska kustannusala on keskittynyt. Ei ole tarvetta uudistua ja kehittää uusia tuotekonsepteja.

Anna Kallio vastaa artikkelissaan opettajia usein puhuttavaan kysymykseen: ovatko materiaalini työnantajan käytettävissä ilman korvausta? Kallion mukaan tekijänoikeus syntyy aina luonnolliselle henkilölle, eikä se siirry työnantajalle ilman sopimusta. Muut ratkaisut kirjataan sopimukseen.

Yksi suosikkejani oli Sari Lindblom-Ylänteen, Telle Hailikarin ja Liisa Postareffin yliopisto-opetusta käsittelevä artikkeli, jossa todettiin: ”Sama oppimisympäristö voi siis edistää joidenkin opiskelijoiden oppimista ja hidastaa toisten oppimista.” On siis turhaa asettua jyrkästi kannattamaan vain tietynlaisia oppimateriaaleja. Laatu on monimuotoinen asia.

Katselin taannoin Kai Halttusen videon tiedonhankinnan ohjauksesta. Innostuin tehtävästä, jossa opiskelijoita kehotettiin piirtämään oma informaatiohorisonttinsa. Horisonttiin liitetään useita kehiä, joille sijoitetaan omat tiedonlähteet, lähimmäksi ensisijaiset, sitten toissijaiset ja niin edelleen. Tehtävä sopii moneen käyttöön: opetuksessa sen avulla päästään arvioimaan tiedonlähteitä, syventämään hakuja ja laajentamaan aineistoja. Arkielämässä tehtävällä voi vaikkapa jäljittää näkemysten sekä puheenaiheiden lähteitä. Mitä monimuotoisempi on viestijän informaatiohorisontti, sitä kiinnostavampaa aineistoa hän todennäköisesti tuottaa myös vuorovaikutteisiin medioihin. Jos horisontissa näkyy vain muutama valtamedia, keskustelukin helposti rajoittuu niiden syöttämiin aiheisiin. Loppuun sopii konduktöörin kuvaan somessa liitetty iskulause: ”Tarkastetaan lähteet”.

Viime viikon maanantaina vietettiin yhteisömanagerien päivää. Sitä juhlistettiin parin sadan osallistujan tapaamisella Lahdessa, ja tapahtumia järjestettiin myös parissa syrjäisemmässä eurooppalaisessa kaupungissa, Pariisissa ja Lontoossa. Suomessa tapahtuma oli nyt neljättä kertaa, olen osallistunut niihin aiemminkin. Suomen tapahtuma rakennetaan kokonaan vapaaehtoisin voimin, ja se on sponsorien ansiosta osallistujille maksuton. Tarvetta tapaamiselle selvästi on, sillä tänä vuonna paikat varattiin kolmessa tunnissa.

Ohjelman avasi päävastaava Johanna Janhonen esittelemällä viimevuotisen yhteisömanagerikyselyn tuloksia: yhteisöjä hoidetaan yleensä oman toimen ohella, päätyö liittyy useimmiten viestintään, ja tavallisia toimialoja ovat koulutus sekä viestintä. Ambientian Aino Heiska ja F-Securen Samuli Airaksinen tiivisivät sarkastisessa esityksessään, kuinka varmistetaan sosiaalisen intranetin epäonnistuminen: kielletään työhön liittymätön viestintä ja jätetään intra oman onnensa nojaan. Harto Pönkäpuolestaan selvitteli, mitä on laadukas yhteisöllisyys somessa. Yksi suosituimmista esityksistä oli asianajaja Elina Koivumäen tiivistelmä sosiaalisen median juridiikasta: on tunnettava laki ja palvelun käyttöehdot.

Yhteisömanagerien tapahtumassa parasta on kuitenkin se, että siellä ei ketään haittaa, vaikka pitää esitysten aikana yhteyttä kolmella laitteella muiden yhteisöjen kanssa. Sehän nimittäin kuuluu toimen kuvaan.

Viikonloppuna järjestettiin opetus- ja kasvatusalan ammattilaisten Educa-messut Messukeskuksessa. Näytteilleasettajat olivat pääosin oppilaitoksia, kirjastoja, kustantajia ja järjestöjä. Luento-ohjelman tarjosi opettajien ammattijärjestö OAJ, ja teemoina olivat oppimisympäristön muutokset ja opettajuuden muutos. Opiskelijoiden tietoympäristössä muutos on jo tapahtunut, mutta opettajien asenteet muuttuvat hitaasti. Monissa Educa-puheissa verkkoympäristö esitettiin arveluttavana, perinteiset kirjat luotettavina ja laadukkaina. Samassa sivulauseessa niputetaan ja tuomitaan heppoisiksi Wikipediat, Facebookit, verkkosanakirjat, verkkolehdet, sähkökirjat ja tietopankit. Miten ihmeessä teksti muuttuu epäluotettavaksi, kun se siirtyy paperilta näytölle? Muuttuuko opettajan oppaan kalvo laaduttomaksi, kun sen julkaisee avoimesti verkossa? Asenteet verkkotoimintaa kohtaan ovat perusteettoman epäluuloisia ja kielteisiä. Opiskelijoiden oppimisympäristö on joka tapauksessa muuttunut, joten messuteemaksi olisi ehkä ollut syytä valita asenteenmuutos.

Tutustumiskierrokseni suomalaisiin sähköisten oppimateriaalien yrityksiin jatkuu. Nyt vuorossa on e-Oppi Oy, ja keskustelukumppanina viime tiistaina oli yrityksen kehityspäällikkö Johannes Pernaa. E-Oppi Oy:n on perustanut 2011 pitkän linjan oppikirjailija Simo Veistola. Oppimateriaaleja on tuotettu seitsemisenkymmentä, ja yrityksellä on noin 120 oppikirjailijaa. Materiaalit tehdään helppokäyttöisille Pedanet- ja OnEdu-alustoille, mutta sisällöt alustalle siirtää tai siirtämistä tukee kustannustoimittaja. Materiaalien käyttö on opettajalle ilmaista, mutta koulut maksavat oppikirjan kahden vuoden lisenssistä 5 euroa oppilaalta. Kirjantekijälle palkkio voidaan maksaa valinnan mukaan joko kiinteänä tai myyntimäärän mukaan kasvavana prosenttina; kiinteä prosentti on hieman perinteistä rojaltia korkeampi. E-Oppi-kirjat näyttävät tutustumiskierroksen perusteella kilpailevan hyvin perinteisten kirjojen kanssa, ja lisäetuna tulevat mediaelementit. Amerikan maantieto tarjoaa portfolion, eFysiikka videoita oppilaiden tekemistä kokeista ja musiikinkirja äänet vaikkapa aina tärkeän ukulelen viritykseen.

Tutustuin viime viikolla Tabletkouluun ja keskustelin sen perustajan Oskari Lehtosen kanssa. Tabletkoulu tarjoaa opetussuunnitelman mukaisia perusopetuksen ja lukion oppimateriaaleja. Sähköisiin materiaaleihin on upotettu mediaelementtejä, esimerkiksi visailuita, linkkejä ja YouTube-videoita. Oppimateriaalin tekijälle koostaminen on teknisesti helppoa: valmiiseen alustaan lisätään teksti, kuvat ja mediaelementit. Laadukkaan sisällön tuottaminen on tietysti yhtä helppoa tai vaikeaa kuin perinteiseenkin oppikirjaan. Opettaja voi tabletkoulussa täydentää materiaalia esimerkiksi omilla tehtävillään ja koota kokeen joko kurssin valmistehtävistä tai luoda itse kysymykset. Oppilaan kannalta sähköinen materiaali on näppärä paketti, joka on aina saatavilla tabletissa tai missä tahansa päätelaitteessa. Lisäarvoa tuovat myös keskustelumahdollisuus ja materiaalin kytkeytyminen muiden oppiaineiden kursseihin ja internetin tietovarantoihin. Tabletkoulun kurssihinnoittelu tuntuu järkevältä kaikkien osapuolien kannalta: materiaalin tekijä saa 35 prosenttia tekijänpalkkiona, opettaja käyttää alustaa ilmaiseksi, ja oppilas ostaa viiden vuoden käyttöoikeuden edullisesti 11 eurolla.