Viime viikko Japanissa antoi tuntumaa siitä, millaista olisi elää vieraassa maassa luku- ja kirjoitustaidottomana. Ohjeita ei ymmärrä, ja turistikohteissakin asiakaspalvelijat haihtuivat, kun havaitsivat vieraskielisen asiakkaan. Oheisviestintä sen sijaan oli äärimmäisen kohteliasta, jopa konduktööri kääntyi kahdesti kumartamaan ennen vaunusta poistumista. Japan Timesista luin, että japanin kielessä ilmaistaan kunnioitusta ja kohteliaisuutta taivutusmuodoilla, sananvalinnoilla ja lauserakenteilla: ihmisten asema ja suhteet vaikuttavat esimerkiksi verbin valintaan, ja liike-elämän huippukohteliaassa keigokielessä on käytössä monenlaisia toista ylentäviä sekä itseä alentavia ilmauksia, Lainasanoja on japanista suomeen tullut joitakin: aikido, bonsai, emoji, futon, hikikomori ’eristyksiin vetäytyvä’,judo, haiku, karaoke, karate, kimono, manga ’sarjakuva’, origami, rikša, sake, satsuma, siitake, sudoku, sumo, sushi (myös suši), tanka, tsunami. Tällä sanavarastolla ei suomipoika-san vielä kuitenkaan selviä arkitilanteissa.

Osui silmään viime viikonlopun Riihimäen Shopping 2015 -tapahtuma. On se ällistyttävää, kuinka englanti edelleen tunkee nimiin. Miksei sitten saksa käy, vaikka sikäläisiä turisteja käy englantilaisia enemmän. Mihin englannin kielen hohto perustuu? Muuttuuko umpisuomalainen suvisoitto kansainväliseksi trenditapahtumaksi, kun nimeksi pannaan Pipefest taiSummer Up? Perämetsän Pre-Heat Party pidetään Loop Stagella, jaUrban Chill Out -alueelle nousee Aikuisten Action Park. Olen kysellyt tuon tuostakin, ketä palvellee suomen ja englannin sekoittaminen markkinointikielessä. Vastauksissa on todettu, että englanti puhuttelee nuoria. Todennetaan asia ja kysytään alle 25-vuotiailta, kumpi kahdesta mainostekstistä miellyttää heitä enemmän: 1a) Ale by Isku vai 1b) Iskussa on ale ja 2a) SuomiAreena goes Kirjamessut vai 2b) Suomi-areena Kirjamessuilla. Jos enemmistö kannattaa a-vaihtoehtoja, lopetan valittamisen.

Vastausaikaa on heinäkuun loppuun, sillä Sana viikonvaihteeksi jää lomalle ja palaa ruutuun elokuun alussa. Aurinkoisia kesäpäiviä kaikille kielenystäville!

Kuntia kehotetaan kiteyttämään pääviestinsä ytimekkääksi mainoslauseeksi. Se vie kunnan ilosanomaa vierailijoille yhdessä yhtenäisen visuaaliseen ilmeen kanssa. Ydinsanoman muotoilu mainoslauseeksi ei onnistu kuitenkaan ihan helposti, niin kuin pari päivää sitten käyty Twitter-keskustelu osoitti. Tahattoman koomisia iskulauseita on useita: Joroinen – Savon Pariisi, Parkano – Kehityksen valtatiellä ja Sanna Hirvosen muistama Seinäjoki – 24 tuntia hyvää elämää. Alkusointuun luottavat monet kunnat sisällöstä välittämättä: Päädy Pälkäneelle, Vetovoimainen Vesilahti ja Veli Pelkosen mainitsemaKykyjen Kyyjärvi. Englannin isokirjainintoa edustaa Kemijärvi – Vedenvälkettä ja Vihreää Kultaa, kartettavaa karavaanityyliä Ruokolahti – MaaseutuSaaristo ja silkaa englantia Vesa Heikkisen poimima Salla – In The Middle of Nowhere, jossa sentään on tervettä itseironiaa toisin kuin Teemu Peltolan 90-luvun inhokissa Raisio – town of today. Onnistuneita iskulauseitakin on: Rauma – Ol niingon gotonas.

On taas se aika vuodesta, jolloin saa ehdottaa vuoden kapulaa. Tänä vuonna haetaan erityisesti hankalia nimiä mutta ehdottaa sopii myös kapulaista virkettä tai pitempääkin tekstiä. Ehdotuksia voi lähettää toukokuun ajan sähköpostitse osoitteeseen info@yksityinenkielitoimisto.net tai ilmiantaa ne avoimesti Twitterissä tai Facebookissa. Ehdotuksista poimitaan kolme finalistia, joiden joukosta yleisö äänestää voittajan Finnish Consulting Groupin foorumissa 4. kesäkuuta. Finaaliin päässeiden ehdotusten lähettäjät saavat mainetta ja Kapulakielen 10 kärjessä –kirjan; kisaan voi osallistua nimellä tai nimimerkillä. Leikkimielisen kisan tarkoitus ei ole arvostella yksityisiä kirjoittajia vaan kannustaa viranomaisia ja yrityksiä selkeään kielenkäyttöön. Selväkieli helpottaa meidän kaikkien elämää.

Millainen on somekampanja Twitterissä? Sen kaava on kolmiosainen: Tulossa on upea tapahtuma. Tänään meillä on upea tapahtuma (selfieitä). Eilen meillä oli upea tapahtuma. Päättelisin mieluummin viestien sisällöstä kuin niiden määrästä, onko tapahtuma minustakin upea. Samaan kolmijakoiseen tyyliin sujuu vaaliehdokkaidenkin Twitter-kampanjointi: Äänestä numeroani 10. Jatkotviittauksia kavereitten ”Äänestän kymppiä” -viesteistä (selfieitä). Vaalin jälkeen läsnäolo lopahtaa kiitostviittiin. Mikä tässä on vikana? Ei mikään, jos kolmen kampanjavaiheen välissä on muutakin sisältöä ja vuorovaikutusta. Mikäli puhe on kuitenkin pelkkää itsemarkkinointia, poissaolo olisi vähemmän kiusallinen vaihtoehto. Ehdokashan ei erillistä Twitter-kampanjaa tarvitse, jos on läsnä vaalien välilläkin – toiminta ja näkemykset ovat tällöin jatkuvan arvioinnin kohteena. Suorastaan häirinnäksi kampanjointi muuttuu, jos ehdokkaita käydään tukemaan puoluetoimiston valmistviitein.

Viime lauantaina Oulun yliopistossa tarkastettiin Maija Saviniemenväitöskirja On noloa, jos ammattilaiset tekevät tökeröitä kielioppivirheitä. Tutkimus käsittelee toimittajien kielenhuoltoasenteita ja -käytäntöjä. Aineistona on paikallis- ja sanomalehtien sekä Ylen toimituksiin lähetetty kysely ja siihen saadut 232 vastausta. Toimituksissa yleisimmät kielenhuolto-ongelmat liittyivät yhdyssanoihin ja pilkkuihin, ja useimmin kielenhuollon apuneuvoista on käytössä oikolukuohjelma. Puhekielisyyksiä (pleikkari, eskari) ja murreilmaisuja (mie ja sie, trossata) sopii toimittajien mielestä käyttää esimerkiksi haastatteluissa ja sitaateissa, mutta uutisissa pitäydytään yleiskielessä. Vastanneista 97 prosenttia pitää kielenhuoltoa tärkeänä, ja hyvää kieltä arvostetaan viestimen laadun takeena. Toimittajien asenteet kielenhuoltoa kohtaan ovat siis kunnossa. – Tiedusteltaessa kielenhuollon apuneuvojen käyttötiheyttä lomakkeessa annettiin seuraavat vaihtoehdot: usein, melko usein, en osaa sanoa, melko harvoin ja harvoin. Vastauksissa kyseltiin, mikä on ”usein”. Aiheellinen kysymys.

Kotimaisten kielten keskus julkaisi Agricolan päivänä uudet verkkosivunsa. Me kielen ammattilaiset olemme sivujen aktiivikäyttäjä ja suosittelemme niitä koulutuksissa, joten uusi sivusto piti tietysti koekäyttää huolellisesti. Yleisilme ja käyttökokemus olivat parempia kuin vanhoilla sivuilla. Ylävalikosta oli helposti poimittavissa ohjeet, tosin ne olisivat mielestäni saaneet olla ennen palveluja. Ohjeet-linkki ei kuitenkaan johtanut suoraan ohjepankkiin vaan esittelysivulle, joten olisin nostanut Kielitoimiston sanakirjan ja ohjepankin myös tarjolle suoraan ylävalikon alle tai ylle. Kuitenkin haku suodatuksineen tuntui toimivan erittäin hyvin, ja sen ulottaminen sanakirjaan on mainio ratkaisu.

Itse ohjepankki on käyttäjien kannalta sivuston ydintä. On hienoa, että ohjeita on vuosien kuluessa koko ajan laajennettu; vielä muutama vuosi sitten tarjonta oli kapeaa. Ohjeita voi hakea ja selailla tai poimia vain niistä suosituimpia. Lauantaina kärjessä olivat melko yllätyksettömästi yhdyssanat, pilkku, lyhenteet, alkukirjain ja ajanilmaukset. Yhdyssanoiksi paljastetaan muun muassa maahanmuutto, maahanmuuttaja, perillepääsy, sanaliitoiksi ani harvoin, ensi sijassa, suin päin. Ohjepankkia täydennetään koko ajan, ja mukana on jo nyt monia visaisia tapauksia, joihin ohjetta ei yleensä kielioppaista ole löytynyt. Kokonaisuutta täydentää oivasti jo aiemmin avattu Kielitoimiston sanakirjan verkkoversio.

Virkakielikampanjan teemasivustolla ei sisältö ole valitettavasti ole yhtä napakkaa kuin ohjepankissa. Aihe on vaikeampi kuin oikeakielisyys, ja se näkyy. Työkalut ovat diaesityksiä, julisteita ja huoneentauluja, joista on vain vähän apua käytännön työssä. Kuukausitehtävä ei sekään oikein toimi, ja ”virkakielityön kartoitustestien” hyöty arveluttaa.

Uusi sivusto tarjoaa monia lomakkeita, jotka antavat mahdollisuuden vuorovaikutukseen. Lomakkeitse on tietysti hyvä tarjota yhteydenpitoa, mutta käytännössä se nykyisin tapahtuu sosiaalisessa mediassa. Ilahduttavaa oli saada Kotus mukaan Twitteriin vuosi sitten, mutta toimintatapaa kannattaa vielä kehittää. Onko julkisen alan toimijan keskeinen tavoite markkinoida toimintaansa vai palvella kielenkäyttäjiä vuorovaikutteisesti? Kumpaakin on lupa tehdä, mutta pääpaino olisi suotavaa pitää jälkimmäisessä. Ohjepankki on hyvä apu kaikille, myös keskuksen Twitter-päivystäjille, sillä se vähentää kysymysten määrää ja nopeuttaa niihin vastaamista. Entistä parempaa palvelua lienee siis odotettavissa.

Luin peräkkäin kolme täysin erilaista some-opasta. Lukiessa pohdiskelin, kuinka vaikea on suhtautua varauksetta oman alan oppaisiin. Tuon tuostakin iskee halu kritisoida ja kommentoida. Päätin kasvattaa itseäni ja poimin kaikista kirjoista vain myönteisiä asioita.

Alexander Stubbin ja Tuomas Enbusken Twitterkirja on letkeään lehtityyliin kirjoitettu opus, joka lähinnä kannustaa lukijoita tviittaajiksi. Painotus oli mielestäni sikäli oikea, että kirjoittajat katsovat Twitterin vapauttavan yhteiskunnallisen keskustelun portinvartijoista. ”Vapaus on oleellisempaa kuin ylhäältä saneltu ’laatu’.”

Harto Pöngän Sosiaalisen median käsikirja korostaa, että somessa on kyse ihmisten, ryhmien ja verkostojen kytkeytymisestä. Verkostoituminen on Twitterissä tehokkaampaa kuin Facebookissa tai LinkedInissä, koska siellä on mahdollista luoda yhdensuuntaisia yhteyksiä. Verkostojen yhteisöllisyys taas vaihtelee toiminnan ja sen keston mukaan eikä liity alustaan vaan ihmisten vuorovaikutukseen.

Pekka Saurin Julkishallinto ja sosiaalinen media tarkastelee aihettaan kaupungin hallinnon näkökulmasta. Kaupungin keskeisenä tehtävänä Sauri pitää asukkaiden erilaisten intressien sovittamista yhteen. Sosiaalinen media voi yhdistää kaupunkilaisten älyn superaivoiksi, jotka ratkaisevat kaikki ongelmat. Osallistumisen onnistumiseksi julkishallinnon on oltava läpinäkyvää, ja läpinäkyväksi se tehdään viestinnällä sekä vuorovaikutuksella. Sosiaalinen media on tähän oiva työkalu, mutta virkamiehen on uskallettava muuttua kasvottomasta tahosta persoonaksi.

Nämä sosiaalisen median oppaat ovat kaikki saatavilla sähkökirjoina. Niiden lukeminen sai pohtimaan, onko sähköisyys muuttamassa kirjan formaattia hiukan kepeämmäksi ja lyhyemmäksi. Ruudulta on nimittäin helppoa lukaista sadan sivun lehtijuttumainen kirjanen.

Koulutin viikon tulkin avustuksella. Yleisö ymmärsi englantia vaihtelevasti, siksi puhe tulkittiin georgiaksi. Kakkoskielen käyttö merkitsee ilmaisuvarantojen kaventumista, eli käytössä ei ole kaikkia niitä vivahteita, joita äidinkieli tarjoaa. Ei-omankielisen puheen kääntäminen edelleen kolmannelle kielelle ohentaa ilmaisuvoimaa edelleen, ja taitavallakin tulkilla tapahtuu väistämättä merkityssiirtymiä.

Pulmallisinta kuitenkin oli vuorovaikutuksen rakentuminen: Keskustelu venyi liian hitaaksi, kun kaikkien puheenvuorot piti kääntää. Yllättäen myös kertomaani hauskaa juttua seurasi hiljaisuus, kunnes tulkki pääsi puhejakson loppuun, jolloin vasta alkoi naurunremakka. Vuorovaikutukseen tuli viive, joka oli yllättävän ratkaiseva: ihan kuin kysyisi jotain ja saisi vastauksen seuraavana päivänä.

Onneksi aiheena oli verkkotoiminta, jossa on mahdollista luoda monikielisiä toimintaympäristöjä ja kanavoida vuorovaikutus sinne. Tilanne kuitenkin havainnollisti, kuinka oleellinen riittävä englannin kielen taito on, jos halutaan päästä käsiksi globaaliin verkkovuorovaikutukseen. MIT:n avoimia oppimisresursseja esiteltäessä Akatemian apulaisjohtaja kiteytti asian hauskasti: Jos haluamme pitää työmme, meidän on lopetettava englannin opetus. Toinen vaihtoehto on lopettaa kaikki muu kuin englannin kurssit.

Olin viime viikolla konsultoimassa valtiovarainministeriön koulutuskeskuksessa Georgiassa. Aiheena oli sosiaalisen median käyttö koulutuksessa ja asiantuntijatyössä. Työskentely lähti liikkeelle siitä, että keskuksesta avattiin pääsy blogeihin, wikeihin, Twitteriin, YouTubeen ja niin edelleen. Viime kesänä ministeriöistä oli päätetty sulkea pääsy sosiaaliseen mediaan, koska viihdekäyttöä haluttiin karsia työaikana. Georgiassa ylivoimaisesti suosituin palvelu on Facebook, ja sen kepeys muovaa suhtautumista koko työkalujen kirjoon. Wikien, blogien ja Twitterin yhteydessä nousi usein esiin kysymys siitä, voisiko samat toiminnot hoitaa yhdessä palvelussa eli Facebookissa. Käytän itsekin Facebookin ryhmiä ja sivuja työtarkoituksiin, ja mielestäni ne toimivat hyvin pintapuolisessa opetuskeskustelussa ja kevyessä sisällönjaossa, kuten aikataulujen sopimisessa. Kuitenkin syvempi työskentely vaatii esimerkiksi blogin pitempiin pohdintoihin ja wikin tiedonrakenteluun. Kun yhdistelmän vielä täydentää nopean toiminnan Twitterillä, koossa on toimiva sosiaalisen median ympäristö oppimista ja asiantuntijatyötä varten. Viihdekäyttöä on vaikea karsia Facebookista, koska se on sitä varten suunniteltu.