Olen lukenut viikolla pinoittain opiskelijoiden juttuja, viimeksi henkilöhaastatteluja. Palauteistunnoissa on pohdittu sitaattien muotoilua. Tiukimman ohjeistuksen mukaan puhetta on siteerattava sellaisenaan – mitään ei saa muuttaa. Jokainen puhe- ja kirjoituskielen eroja tunteva kuitenkin ymmärtää, että ohjetta on mahdotonta noudattaa. Jos repliikit litteroitaisiin sellaisenaan, joka toinen haastateltava näyttäisi kielipuolelta, mikä sekin on toimitusohjeiden vastaista. Karsittavaksi joutuvat ainakin niinkuttelut, ja-jat sekä toistot. Juttutyypistä ja yhteydestä riippuu, säilytetäänkö murre, vierassana, kapula, muoti-ilmaus tai kirosana. Samoin puhekielisyydet arvioidaan tilanteen mukaan. Eniten mietityttää sanojen tyyliarvo: milloin voi ”tykätä ja tuunata”, milloin käyttää ”nettiä tai tsättiä”? Sanoja vaikeampaa on säilyttää äänneasuun ja taivutukseen liittyviä poikkeamia: ”Nuoret ei vaan kuuntele” vai ”Nuoret eivät vain kuuntele”?
Lauri Haapanen on todennut, että sitaatilla on lehtijutussa monta tehtävää rytmityksestä puhujan luonnehdintaan. Hänen selvityksensä mukaan käytännössä puhekieliset äänneasut yleiskielistetään, sanalipsahdukset korjataan, sanontaa tiivistetään ja lausumia yhdistellään. Sitaatit siivotaan herkällä kädellä, niin että sisältö ja painotukset eivät muutu.