Miten luvut pitäisi ilmaista, että lukijan on helppo hahmottaa ne? Kylteissä usein oletetaan kaikkien tuntevan erikoisalojen koodimerkinnät, ja ilmaisutapaa ei edes yritetä sovittaa jokamiehelle. Tuttua myös on, että päätöksenteossa hankalasti hahmotettavat moninumeroiset kulut eivät puhuta, mutta muutaman kympin toimistomenoista keskustellaan vilkkaasti. Isoille luvuille tarvitaan vertailukohtia tai ne pitää muuntaa pieniksi puhumalla osuuksista tai jakamalla esimerkiksi kustannukset henkeä tai päivää kohti, esimerkiksi Keskiverto veronmaksaja rahoittaa poliisin toimintaa sadalla eurolla vuodessa. Auli Kulkki-Niemisen mukaan selkoteksteissä luvuista säilytetään vain tärkeimmät ja lukuihin perustuva tieto esitetään suuruusluokkana: 54 prosentilla naisista > yli puolella naisista, 26 130 neliökilometriä > 25 000 neliökilometriä. Tarkkojen lukujen esittäminen tuo luotettavuuden tuntua, mutta oleellista on luvun merkityksen avautuminen.
Viikon sana on kyrillinen kirjaimisto.
Viime viikolla Sofiassa paljastui tiedoissani musta aukko: en ole tullut koskaan opiskelleeksi kyrillisiä kirjaimia. Jos vieras kieli vaikeuttaa asioimista, niin outo kirjaimisto on varsinainen käytettävyyspulma. Vierailu korjasi myös muutamia virheellisiä käsityksiä: 1) Vaikka meillä usein kyrillisiä kirjaimia kutsutaan venäläisiksi, ne ovat alkuaan bulgarialaisia. Aakkoset kehitettiin 800-luvulla nykybulgarian edeltäjän muinaiskirkkoslaavin tarpeisiin; aakkosten nimi tulee tuohon aikaan eläneestä Pyhästä Kyrilloksesta, joka osallistui kehitystyöhön. 2) Virheellisesti kuvittelin myös, että kreikkalainen kirjaimisto olisi varsin lähellä kyrillistä. Ei ole, vaikka Kyrillos olikin kotoisin Thessalonikista ja kirjaimisto on kehitetty kreikkalaisista aakkosista – niin on latinalainenkin kirjaimisto. 3) Olettaa olisi voinut, että pääkaupungin keskustassa kyltit ovat sekä kyrillisin että latinalaisin kirjaimin. Väärin. Ensi viikolla vuorossa onkin Pietarin-matka ja innokas kyrillisten kirjainten opiskelu. – Lopuksi vielä visailukysymys: Yksi suomalainen kaupunki kirjoitetaan samalla tavalla latinalaisin ja kyrillisin kirjaimin? Mikä?
Viikon sana on Kielipoliisin 10 kärjessä.
Kieli on käytettävyysasia. Nyky-yhteiskunnassa joka asian hoitamiseen tarvitaan teksti. Työ on kirjoittamista, perehtyminen lukemista, päätökset tekstejä. Asiakkaat hoidetaan sähköpostitse ja kollegoiden kanssa keskustellaan verkossa kirjoittamalla. Kaikki kirjoittavat ja kaikki lukevat, mutta työtekstien tekoon koulutetaan vain viimeistelijät, joilla ei ole valtaa muuttaa käytäntöjä eikä asiantuntemusta kirjoittaa sisältöjä uusiksi. Selkeä kielenkäyttö on työyhteisössä jokaisen asia, ja sen ymmärtämiseksi tarvitaan kieliherätystä. Yhteisön kielenkäytön tavat on neuvoteltava sellaisiksi, että aikaa (= rahaa) säästyy ja palvelu paranee. Kielipoliisin 10 kärjessä -kiertue lähtee viemään selväkielen ilosanomaa kaikkiin Suomen kuntiin. Tilaa Kielipoliisin puolentoista tunnin tietoisku, ja saat jatkolukemisiksi osallistujille Kapulakielen 10 kärjessä -kirjan. Tilaisuus on tarkoitettu päälliköille, asiantuntijoille, valmistelijoille, suunnittelijoille ja kaikille tekstintekijöille.
Viikon sana on kuntalainen.
Virkapukuinen kieli oli yksi kiinnostavimmista kirjoista, joita kesällä luin. Kirjalla on ikää reilut kymmenen vuotta, mikä taas kerran vahvisti, että uutuus ei kirjamarkkinoilla ratkaise. Eniten minua kirjassa viehätti sen lähestymistapa: artikkeleissa tarkasteltiin, millaisen lukijan tekstit itselleen piirtävät. Kirjan toimittaja Vesa Heikkinen selvitteli, miltä kuntalainen näyttää kunnan viestintästrategiassa. Strategiassa kuntalainen on toiminnan kohde ja kunta aktiivinen toimija. Kuntalaisen synonyymina käytetään tietyissä yhteyksissä asukasta ja asiakasta. Kuntalaisista puhutaan yleensä joukkona monikossa, mutta asiakas on palveluhenkisesti yksilönä yksikössä. Asukas kuvataan kysymysten ja mielipiteiden esittäjänä, kunta tiedon ja totuuden haltijana. Heikkinen toteaakin, että vuorovaikutuksen korostaminen strategiateksteissä on epäuskottavaa, kun samalla kunta ja kuntalaiset esitetään eri olioina. ”Kunta ei siis muodostu kuntalaisista, vaan on niiden yläpuolinen organisaatio, joka hoitaa tärkeitä asioita.” Tässäpä teillekin miettimistä.
Viikon sana on voittaja.
Sana viikonvaihteeksi -palstan suosikkia etsittiin kilpailussa, joka juhlisti viikon sanojen kymmenvuotispäivää. Kisasta tuli tiukka, mutta kolmen kärki erottui selvästi. Ykköseksi tuli googlaus, ja se voitti muutamalla äänellä toiseksi tulleen genetiivin ja kolmanneksi kivunneen kuntakielen. Ääniä annettiin 342, ja palkintojen saajat arvottiin yleisön edessä 6. kesäkuuta FCG:n foorumissa. Onnettarena arvonnassa toimi koulutuspäällikkö Taina Karhu. Särkänniemi-lahjakortin voitti Petteri Alatalo, ja kirjapalkinnon saavat Janika Asplund, Heidi Eriksson, Saana Humalamäki, Sari Hänninen, Eeva-Maria Kivineva, Tarja Mäkiniemi, Maisa Uusivuori, Emmi Suomilammi, Ulla Tiainen ja Tuula Vuori.
Onnea voittajille ja kiitos osallistumisesta kaikille äänestäneille. Sana viikonvaihteeksi -palsta lomailee heinäkuun ja palaa ruutuun elokuussa. Aurinkoista kesää!
Viikon sana on kapulafinalistit.
Kesäkuun foorumi on ohi, Kielipoliisin kymmenen kärjessä julistettu ja vuoden kapula valittu kolmen finalistin joukosta. Finalisteiksi selvisivät valtioneuvoston 20-sivuinen tiedote, vastaus valtuutetun aloitteeseen ja ote pöytäkirjasta. Tiedotteen ansioita olivat pituus ja ”ylätason hyminä”, niin kuin ehdottaja Eija Kallioniemi totesi. Vastaus valtuutettu Johanna Sumuvuoren aloitteeseen taas oli sikäli edustavaa kapulaa, että selvästä asiasta oli onnistuttu rakentamaan määritteillä ja kiilalauseilla ympäripyöreä sanahässäkkä. Kolmannen finalistin ansioita taas kuvaa hyvin seuraava poiminta: ”Museo- ja tiedekeskus sopii kokonaismäärärahan puitteissa sitovasti taiteen tuottajan kanssa rakennussuunnittelun alkuvaiheessa hankekohtaisesti yhteistyössä tilakeskuksen hankkeen yhteydessä toteutettavan taideteoksen tekemisestä”. Voittajaksi foorumin osallistujat valitsivat finalisti kakkosen, joka edusti klassista virkakieltä: sopivien tilojen sijasta puhutaan ”ominaisuuksiltaan ja sijainniltaan ko. tarkoituksiin sopivista tiloista” ja niukat määrärahat muuttuvat ”kaupungin talonrakennusten korjaustoimintaan osoittamiksi korjausvelkaan verrattuna niukoiksi määrärahoiksi”. Kiitokset äänestäjille sekä ehdotuksien lähettäjille – ja uutta intoa viranomaisille tekstien yksinkertaistamiseen.
Viikon sana on tietoympäristö.
Suomen tietokirjailijat ry vietti 30-vuotisjuhlia viime torstaina Finlandia-talossa. Ohjelman parasta antia oli paneelikeskustelu tietoympäristön muutoksesta. Paneelin puheenjohtajana oli Arto Nyberg ja keskustelijoina Mikko Lehtonen, Markus Leikola, Kirsti Lonka, Hanna Nikkanen ja Fredrik Rahka. Keskustelun pohjaksi oli annettu muutamia verkkoaikaan liittyviä väitteitä: tieto pinnallistuu, kirjojen määrä vähenee ja lukutaito romahtaa. Onneksi keskustelijat eivät juuttuneet näihin väitteisiin vaan ymmärsivät tukea kaikenlaista lukemista ja kirjoittamista. Kirsti Lonka totesi, että kirjoittaja ei ole teoksen luotuaan enää sama ihminen kuin ennen kirjoittamista, sillä kirjoittaessaan hän on järjestänyt uudelleen aihetta koskevan tietovarastonsa. Juuri tämä tiedonrakennus on oppimisessa tärkeää, siksi opiskelijoiden olisi myös itse tuotettava, ei ainoastaan vastaanotettava tietoa. Markus Leikolalle sopii hyvin, että ihmiset hakevat verkosta tietoa, kunhan sen laatua arvioidaan ja jaksetaan mennä kuudennelletoista hakutulossivulle ja vielä sen taaksekin. Mikko Lehtosen mukaan ihmiset kuvittelevat menneisyyteen jonkin lukemisen kulta-ajan, johon verrattuna asiat ovat nyt huonosti. Jos tällainen lukutaidon kulta-aika on olemassa, se on nyt eikä menneisyydessä.
Viikon sana on kielenhuolto.
Pohdiskelin omaa kantaani kielenhuollon kysymyksiin, kun luin Harri Mantilan artikkelia suomalaisen kielenhuollon viimeaikaisista linjauksista. Kielilautakunnan puheenjohtajana toiminut Mantila käy läpi kielenhuollon periaatteiden ohella käytännön kysymyksiä. Lautakunnassa on mietitty, pitäisikö hyväksyä ”alkaa tekemään” muodon alkaa tehdä rinnalle ja pitäisikö edelleen kieltää sanan ulkomaalainen käyttö adjektiivina. ”Alkaa tekemään” ei ole vielä saanut hyväksyntää, mutta ulkomaalaista voi käyttääulkomainen-adjektiivin rinnalla, huomioida-verbi käy ottaa huomioon-ilmauksen synonyymiksi, ja aiemmin johtamistavan takia pannassa olleetentisöidä ja uutisoida ovat nykyisin käypää yleissuomea. Päätteen merkitseminen vierasnimiin (Bordeaux’n vai ”Bordeauxin”) on puhuttanut lautakuntaa, mutta entinen ääntämyksen mukainen merkintätapa on haluttu pitää voimassa. Itse olisin valmis yksinkertaistamaan sääntöä niin, ettäpäätteen ratkaisisi ääntämyksen sijaan kirjoitustapa. Lisäksi olisin valmis hyväksymään iso- ja pienikirjainlyhenteet rinnakkaisiksi, koska lehti- ja verkkoteksteissä isokirjainlyhenteitä ei kuitenkaan käytetä. Huomaan aikaa myöten pehmeneväni myös monissa kovan linjan kysymyksissä, joissa väärä kirjoitustapa on muuttunut säännönmukaista tavallisemmaksi. Tulevaisuudessa joutunemme hyväksymään yleistyneitä kirjoitusasuja, joita emme itse suurin surminkaan käyttäisi.
Viikon sana on kapula 2013.
Kesäkuun ensimmäisellä viikolla on taas aika valita vuoden kapula − ehdotuksia voi lähettää sähköpostitse vielä tämän viikon ajan. Mutta miksi vuoden kapula ylipäätään valitaan? Eikö se vain ikävästi nosta esiin satunnaisen epäonnistuneen asiakirjan? Valinnalla halutaan kiinnittää huomiota julkisen alan kielenkäyttöön yleensä, ei yksityiseen tekstiin vaan sen edustamaan tekstilajiin. Hankalista tekstinpiirteistä pidetään meteliä, mutta pilke silmäkulmassa, niin kuin suomensuojelija Lari Kotilainen on kehottanut. Julkishallinnon asiakirjaa ei myöskään voi pitää yksityisen kirjoittajan hengentuotteena, vaan tekstit tuotetaan yhteistyönä ylhäältä annettujen ohjeiden mukaisesti. Ulla Tiililä on oivallisesti kommentoinut hallinnon tekstintekijöiden voimattomuutta: toisaalta heitä kurssitetaan kirjoittamaan hallintolain mukaisia selkeitä tekstejä, toisaalta taas määrätään noudattamaan niiden vastaisia malleja. Ymmärrettävän viestinnän periaatteet pitäisi ottaa huomioon joka tasolla, sillä tekstin lopputuottajalla on vain harvoin valtuuksia tehdä riittäviä muutoksia. Jos siis luettavaksesi on tullut kunnon kapulaa, lähetä se kisaamaan kolmen finalistin paikasta osoitteella info@yksityinenkielitoimisto.net.
Viikon sana on selkokieli.
Olen lueskellut selkokielen oppaita ja tutkimuksia. Omassa työssäni ohjaan virkamiehiä ja asiantuntijoita kirjoittamaan kansalaisille selväkieltä, kun taas selkokieli tarkoittaa tekstin mukauttamista erityisryhmille, kuten ulkomaalaisille, vanhuksille ja vammaisille. Kuitenkin selkoistamisen ja selkeän yleistajuisen kirjoittamisen ohjeet osoittautuivat hämmästyttävän samanlaisiksi. Kirjoittajia kehotetaan välttämään pitkiä, outoja ja abstrakteja sanoja sekä vaikeita lauserakenteita. Virkkeiden pituutta sen sijaan ei pidetä lukemista helpottavana seikkana, mutta kuitenkin tutkimusten mukaan selkotekstien virkkeet ovat lyhyitä ja useammin yksilauseisia kuin muiden tekstien. Selkokielen samoin kuin kirjoittamisen ohjeet yleensäkin koskevat pääosin tekstin mikrorakennetta, ja niiden noudattaminen saattaa pahimmillaan rikkoa tekstin makrorakenteen esimerkiksi vähentämällä tekstin sidosteisuutta, niin kuin Leena Laurinen on osoittanut. Ymmärrettävyyden kannalta onkin tärkeää kiinnittää huomiota tekstikokonaisuuden muotoiluun yksityiskohtien sijasta.
- « Edellinen sivu
- 1
- …
- 46
- 47
- 48
- 49
- 50
- …
- 52
- Seuraava sivu »