Hyvien iskulauseiden kehittäminen on vaikeaa. Sen voi todeta esimerkiksi viime aikoina pyörineestä Tampere on asenne -latteudesta. Kysyin Twitterissä, mitä mieltä ihmiset olivat iskulauseesta. Äänestäjiä oli yli kolmesataa, ja suurin osa kannanotoista oli kielteisiä. Iskulause toi mieleen mainostoimiston, ei Tampereen kaupunkia. Vanhan kierrätys myös kyllästytti: Oulu oli asenne muutamia vuosia sitten ja Vantaa puolestaan mielentila jo aikojen alussa, tosin sarkastisessa mielessä. Asennetta ja attitudea on pyöritetty iskulauseissa enemmän kuin kiekkoa Hakametsässä.

Tuskin kyselyni ehti loppua, kun postilaatikkoon kolahti Tampereen kaupungin liikelaitosten lehti. Se julisti, että Pyynikki on mielentila. Huokaus.

Yritysten nimet herättävät tunteita. Niissä kielenhuoltajaa raastaa eniten nimien oikeinkirjoitus tai ennemminkin niiden suomen kielen normien vastainen kirjoitusasu. Patentti- ja rekisterihallitus PRH suositteleekin, että niissä noudetaan suomen kielen oikeinkirjoitussääntöjä. Yritysnimi on kuitenkin paljon muutakin kuin ainoastaan yritystä yksilöivä kirjainten merkkijono, joka erottaa kyseisen yrityksen muista yrityksistä. Se jää parhaimmillaan kerralla kuluttajan mieleen, herättää positiivisia mielikuvia ja välittää tietoa yrityksestä.

Nimellä on lisäksi juridinen, liiketoiminnallinen ja viestinnällinen merkitys yritykselle. PRH:n mukaan ”Mitä keksinnöllisempi toiminimi on, sitä voimakkaamman suojan se saa. Keksinnöllinen toiminimi erottuu muista rekisteröidyistä toiminimistä, ja jää paremmin asiakkaiden mieleen.” Yritysnimi on yrityskulttuurin ilmentymä ja kielenhuoltajan korvaan kalskahtavan brändäyksen eli yrityksen tunnettuuden luomisen väline. Silloin tietoinen norminvastaisuus voikin olla virheen sijasta attraktori, kirjoitusasun poikkeama, joka esiintyy nimessä huomiotarkoituksessa.

Yritysnimet ovat myös multimodaalisia kokonaisuuksia, eikä ole samantekevää, miltä nimi näyttää ja kuulostaa. Jos yritysten nimiä tarkastellaan vain kapeasti lingvistisesti teksteinä, jää tarkastelusta väistämättä puuttumaan jotain olennaista. Esimerkiksi yrityksen nimeen liittyy kiinteästi logo eli nimen vakiintunut graafinen esitystapa. Siihen valitut tyyliseikat kuten esimerkiksi kirjaintyyppi ja värit viestivät yrityksen toimintatavoista ja arvoista. Lisäksi on mielenkiintoista, että suomalaiset kielenkäyttäjät mieltävät usein ä- ja ö-kirjaimet äänneasultaan epämiellyttäviksi tai jopa rumiksi. Tiedustelin asiaa japanilaisilta kielenkäyttäjiltä: heidän mielestään samaiset grafeemit ovat taas visuaalisesti söpöjä, ja ne herättävät heissä positiivisia mielikuvia.

Yritysten nimissä voi myös käyttää mitä tahansa kieltä, sekakieltä tai vaikkapa mukakieltä, ja ne voivat silti toimia suomen kielen ehdoilla ainakin jossain määrin. Olennaista on sen sijaan niiden sopivuus käyttöympäristöönsä. Tällaisia nimiä ovat esimerkiksi pirkanmaalaisten kasvuyritysten nimet Mesimestari, Papu Design ja Cimec. Nämä nimet eivät suoranaisesti tarkoita mitään, mutta se ei haittaa! Oli yrityksen nimi nimittäin mikä tahansa, viime kädessä yritys luo itse toiminnallaan sille sisällön. Yrityksen nimellä ja sen muodolla voi olla myös tarina, mikä on taas ihan oma lukunsa ja mahdollisesti oman blogikirjoituksensa arvoinen.

Viikon sanan kirjoittajana vierailee suomen kielen opiskelija Maritta Kela, joka osallistui Tampereen yliopiston Työelämäviestinnän ja kielikonsultoinnin kurssille. Hän tarkastelee tekeillä olevassa pro gradu -tutkimuksessaan japanilaisyritysten suomenkielisiä nimiä.

Kuntolaitteissa tulee surfattua televisiokanavat läpi kaksi kertaa päivässä:

• Ykköselle joku on saatu haastateltavaksi näkyvyyspalkalla.
• Kakkosella ensihoitajat kärräävät potilaita sairaalaan aamuin illoin.
• Kolmosella saippuasarjan rikkaat ja rohkeat tuijottelevat toisiaan.
• Nelosen kotivideoissa nauretaan, kun lapsi kaatuessaan satuttaa itsensä.
• Teema lähettää ruotsinkielistä lastenohjelmaa.
• Subin ostoskanavalla mies kuuraa joka päivä samaa suihkukoppia.
• Vitosella pyörivät Seinfeldin uusinnat. (”Have you noticed…”)
• TLC-kanavalla sovitetaan hääpukuja jo kolmatta kuukautta.
• Fox suoltaa kissavideoita nettityyliin.
• Hero luottaa tekstiin: ”Illat on meidän”.
• AlfaTV:ssä ikämiehet keskustelevat vakavasti.
• Friillä joku katoaa tai tapetaan dokumentaarisissa oloissa.

Latteaa on katsottava jopa kuntoilun lomassa.

P.S. Kyllä. Surfailun voi kirjoittaa yhdellä f-kirjaimella.

Jokainen on törmännyt tekstiin, josta ei saa tolkkua, vaikka siinä ei ole mitään varsinaista vikaa. Teksti ehkä käsittelee itselle vieraasta ympäristöä tai erikoisalaa. Kirjoittaja jättää taustoittamatta aiheensa, koska ennakoi aiemmat tietomme aiheesta hyviksi. Teksti jää irralliseksi eikä kytkeydy olemassa olevaan tietämykseemme.

Selkoistajat ja kääntäjät joutuvat usein auttamaan outoon tietoympäristöön joutunutta lukijaa salakuljettamalla tekstiin lisätietoa tai muokkaamalla ympäristöä tutummaksi. Tekstin mielekkyys nimittäin hahmottuu – tai on hahmottumatta – lukijan tajunnassa hänen aikaisempien tietojensa perusteella.

Käännöstieteen teoreetikko Ernst-August Gutt käyttää kontekstikuilun käsitettä, jolla hän viittaa erikielisten lukijoiden tietoympäristön eroihin. Kääntäjä joutuu tarvittaessa järjestämään tekstissä uudelleen ääneen lausutun ja lausumattoman tiedon suhteen.

Kontekstikuilun yli täytyy rakentaa silta yleensäkin tekstinteossa ja erityisesti mukautettaessa erkikoiskielistä tekstiä yleiskielelle. Turvallinen lähtökohta on aloittaa siitä, mikä on varmasti kirjoittajalle ja lukijalle yhteistä.

Innoistuin jargontyöpajan ideasta. Kuulin sanan ensi kertaa, kun katselin tallenteita keväällä pidetystä Ymmärrän-seminaarista. Erityisen kiinnostava oli Mirva Kipinoisen puheenvuoro, jossa hän kertoi Tukesin verkkosivuston uudistuksesta.

Jargontyöpajaa käytettiin yhtenä työmuotona Tukesin verkkosivujen kielen selkeyttämisessä. Työpajassa asiantunijat keräsivät vaikeita ilmaisuja ja kehittivät niille vaihtoehtoja. Nykyisen hengen vastaisesti koottiin jopa mustia listoja, joihin kirjattiin kielletyt ilmaukset ja ehdotetut vastineet. Esimerkiksi toiminnan harjoittaja muutettiin yrittäjäksi, lisäarvo hyödyksi ja implementoiminen toteuttamiseksi.

Työpajan toimintatapa puhuttelee minua, koska se on niin konkreettinen ja pakottaa tarkastelemaan tekstejä yksityiskohtaisesti. Yleisluonteisilla ohjeilla ja määräyksillä tekstit eivät nimittäin parane. Työpajoissa käydyt keskustelut avaavat asiantuntijoille uuden tavan lukea ja arvioida omia tekstejään.

Tukesin selkeän kielen hankkeessa miellytti myös se periaate, että lakitekstiä ei tarvitse toistaa verkkosivuilla. Sivuilla opastetaan yleiskielellä, ja lain voi tarvittaessa käydä lukemassa Finlexissä.

Selkeän kielen päivän seminaari pidettiin jo 11.10., koska itse päivä osui lauantaiksi. Seminaarissa palkittiin myös Vuoden selväsanainen, jonka valitsi eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen.

Seminaarin pääpuhujiksi oli kutsuttu virkakielen selkeyttäjät Sissel Motzfeldt ja Ragnhild Samuelsberg Norjasta. Heidän selkeyttämishankkeensa pohjautui tutkimukseen, joka paljasti, että 1,3 miljoonaa norjalaista pitää hallinnon tekstejä vaikeina. Samanaikaisesti toinen selvitys osoitti, että 90 prosenttia virkamiehistä ajatteli kuitenkin kirjoittavansa ymmärrettävää kieltä. Motzfeldt ja Samuelsberg totesivat, että hallinnon asiakirjat pohjautuvat lakikieleen ja siksi selkiyttämisen pitää alkaa lakiteksteistä. Uusina menetelminä työssä käytettiin lakimiesten työpajoja ja käyttäjätestausta, jossa maallikot antoivat palautetta lakitekstien ymmärrettävyydestä. Erityisen tärkeänä pidettiin lakimiesten ja poliitikkojen sitoutumista selkeän kielen edistämiseen.

Mutta kuka tai mikä valittiin Vuoden selväsanaiseksi? Voittajaksi selviytyi Kela-tärpit, joiden avulla jaetaan sosiaalisessa mediassa selväkielistä tietoa Kelan etuuksista.

Launtaina 13. lokakuuta vietettiin selkeän kielen päivää.

Vaikka selkeällä kielellä ja selkokielellä on paljon yhteisiä piirteitä, ne ovat kuitenkin eri asioita. Selkeä kieli on kaikille suunnattua selväsuomea, kun taas selkokieli suunnataan ryhmille, joilla on erityisiä luku- ja kirjoitusvaikeuksia. Tällaisia ryhmiä voivat olla ikäihmiset, maahanmuuttajat ja erilaisista fyysisistä vammoista kärsivät.

Usein selkeää kieltä ja selkokieltä käytetään arkipuheessa kuitenkin synonyymeina. Ongelmia aiheuttavat myös termien käännökset. Englanniksi selkeä kieli on plain language ja selkokieli puolestaan easy-to-read, ruotsiksi vastaavasti klarspråk ja lättläst språk.

Sekä selkeän kielen että selkokielen ohjeet kehottavat kirjoittamaan havainnollisesti (Matti korjaa tiskikonetta) ja välttämään abstrakteja ilmaisuja (Keittiölaitteiston korjaustoimenpiteitä suoritetaan). Tutut lyhyet sanat ja keveät lauserakenteet ovat helpon kielen tunnusmerkkejä.

Selkokieltä tarvitsee Suomessa arviolta 500 000 lukijaa, selkeää kieltä kaipaamme me kaikki viisi miljoonaa.

Syyskuun lopulla Jukka Relander väitti Ylen kolumnissa, että netti tuhoaa yhteiskunnallisen keskustelun. Internetin palvelujen tyytyväisenä aktiivikäyttäjänä kaipaisin täsmennystä, sillä rajansa se on kärjistyksilläkin. Seuraavassa kahdeksan sitaattia kolumnista ja kahdeksan niihin liittyvää kysymystä.

Sitaatti 1: ”Netti tuhoaa yhteiskunnallisen keskustelun.”

Kysymys: Mihin sana ”netti” tässä viittaa? Tekniseen alustaan? Verkkolehtiin? Tietopankkeihin? Hakukoneisiin? Facebookiin? Twitteriin? Wikipediaan?

Sitaatti 2: ”Sosiaalinen media on kätevä väline, jos pyytää apua, tai kun tarvitsee jotain tavaraa tai haluaa leveillä päihdyttävillä matkakuvilla.”  

Kysymys: Käytetäänkö ilmausta ”sosiaalinen media” Facebookin synonyymina?

Sitaatti 3: ”Sain vastaukseksi lukuisia erilaisia vinkkejä siitä, miten noita estoja voi kiertää. Kiitos kaikille osallistuneille, mutta yritin viritellä keskustelua jostain ihan muusta.” 

Kysymys: Jos epäonnistuu keskustelun avauksessa, onko se kavereiden tai kanavan vika?

Sitaatti 4: ”Toissa viikolla maassamme vihattiin keskustalaista kuntapäättäjää Riikka Moilasta, joka sanoi sanan ihmisroska.”

Kysymys: Kehen passiivi ”vihattiin” viittaa? Kaikkiin internetin käyttäjiin?

Sitaatti 5: ”Nettikansa sai vihata sydämensä kyllyydestä täyden päivän, kunnes Moilanen sai siviilityöstään potkut.”

Kysymys: Mihin viittaa vanhahtava ilmaus ”nettikansa”? Viittaako se kaikkiin internetin palveluja käyttäviin suomalaisiin (Tilastokeskuksen mukaan internetiä käyttävät kaikki alle 55-vuotiaat, koko väestöstä 88 prosenttia)?

Sitaatti 6: ”Jytkyä, Trumpia tai Brexitiä ei olisi ilman nettiä.”

Kysymys: Olivatko vaalien tulokset ”oikeita” ennen internetiä? Ei epämieluisia vaalivoittoja?

Sitaatti 7: ”Käykää ystävät tupailloissa ja puhukaa politiikkaa baareissa.” 

Kysymys: Mihin baariin kannattaa mennä seuraamaan laadukasta yhteiskunnallista keskustelua?

Sitaatti 8: ”Käytän nettiä paljonkin.”

Kysymys: Onko kolumni siis vain yhden nettikansalaisen horinaa?

Olin viikko sitten FCG:n Esimiesfoorumissa, jonka teemana oli muutos. Monissa esityksissä puhuttiin luottamuksesta. Avauspuheenvuorossa TEMin hankejohtaja Margita Klemetti siteerasi tuoretta tutkimusta, jonka mukaan 94 prosenttia suomalaisista esimiehistä luottaa alaisiinsa, mutta tämä ei välttämättä näy työyhteisöissä.

Miten luottamusta osoitetaan ja miten sitä kasvatetaan? Puheissa korostettiin, että yhteiset pelisäännöt ja niiden noudattaminen ovat luottamusta lisääviä toimia. Johtamista tutkinut Anu Pynnönen kannusti esimiehiä olemaan helposti lähestyttävissä ja johtamaan esimerkillään. Nopea puuttuminen ja suora palaute estää asioita kriisiytymästä ja antaa mahdollisuuden joustaviin korjausliikkeisiin.

Itse puhuin muutosviestinnästä, jossa luottamus on myös avaintekijä. Luottamusta lisäävät tavoitteiden avoimuus sekä hyvät aikeet. Arvioimme luotettavuutta ihmisen vilpittömyyden perusteella, sanoo luottamuksesta väitellyt Nina Laine. Vilpittömyyden lisäksi luotettavuuteen tarvitaan asiantuntemusta, johon ammatillinen yhteistyö perustuu. Luottamusta ei ole otettavissa käyttöön vain muutosta varten, sillä sen rakentumiseen vaikuttaa koko yhteinen työhistoria.

”Luku Startti” on lukemisen ja kirjoittamisen oppikirja maahanmuuttajille. Tämän suomen kielen kirjan on julkaissut Finn Lectura -kustantamo, ja sen tekijöinä ovat suomen kielen opettajat Kaisa Häkkinen ja  Anna Nylund. Molemmat ovat epäilemättä hyvin selvillä kielenhuollon suosituksista. Olen pohtinut pääni puhki, miten tekijäkaksikko on päätynyt antamaan suomen kielen oppikirjalle suositusten vastaisen mainoskielisen nimen. Kustantajan sivuilta käy ilmi, että kirja on saanut seurakseen äänitteen ja opettajan oppaan, jotka molemmat on kirjoitettu ilman yhdysmerkkiä. Jos nämä ovat tietoisia ratkaisuja, ne olisi mielestäni tarpeen perustella. Mistä tässä on kyse?