Olen lueskellut Heikki Mattilan teosta Vertaileva oikeuslingvistiikka. Perusteellinen teos paljastaa, kuinka sidoksissa lakitekstit ovat latinan kieleen ja roomalaiseen oikeuteen. Vielä keskiajalla ja uuden ajan ensimmäisinä vuosisatoina juristit käyttivät latinaa ja se oli myös tuomioistuinten sekä viranomaisten pöytäkirjojen kieli.

Käytännöllisten tehtäviensä lisäksi oikeuskieli pitää yllä lain arvovaltaa. Siksi juridisessa kielenkäytössä pitäydytään mielellään vanhahtavissa ja juhlallisissa ilmauksissa. Vuosituhannnen vaihteessa suomenkielisissä oikeusteksteissä oli Mattilan mukaan käytössä yli 600 latinalaista termiä ja fraasia, esimerkiksi ex ante (ennalta), in casu (tapauskohtaisesti), expressis verbis (nimenomaisin sanoin).

Juristit mielellään myös erottautuvat b.f. eli bona fide (vilpittömässä mielessä) vierassanojen ja lyhenteiden avulla ei-asiantuntijoista. Erikoiskieli vahvistaa oman osaamisen arvoa, siksi jotkut voivat tarkoituksellisesti m.f. eli mala fide (vilpillisessä mielessä) sulkea tavalliset kuolevaiset oikeusasioiden ulkopuolelle.