Paikannimet kuljettavat mukanaan kaikenlaista tietoa. Hollannissa on lukuisia dam-loppuisia paikkoja: Amsterdam, Rotterdam, Vollendam, Zaandam, Veendam ja niin edelleen. Dam viittaa Amstel-, Rotte- ynnä muiden jokien patoihin. Padot elävät paikannnimissä ja puhuvat paljastavasti alueen maantieteestä. Niin Alankomaissa kuin Saksassakin on paljon myös ingen-loppuisia nimiä: Groningen, Vlaardingen, Vlissingen, Wageningen. Alun perin ingen-loppu onkin tarkoittanut kyseisen paikan asukasta. Myös kaupunkien ykköstuotteet paljastuvat paikanimimistä esimerkiksi juustokaupungeissa Gouda, Edam ja Maasdam. Aiemman merenkulun mahtimaan vaikutus on ulottunut nimiin kauas omien rajojen ulkopuolelle. Muun muassa monet Nieuw-Amsterdamin eli nykyisen New Yorkin tutut paikanimet ovat hollantilaista alkuperää: Harlem (Haarlem), Coney Island (Konijneneiland ’kaniinisaari’), Wall Street (Walstraat) ja Staten Island (Staaten Eylandt ’valtion maa’). Terveiset Groningenin yliopistokaupungista!

Haastattelussa kysyttiin, ketä suosittelisin seuraamaan Twitterissä. Suosikkilistat ovat hankalia, sillä seuraajien valinta perustuu omiin kiinnostuksenkohteisiin ja Twitterin käyttötapaan. Suositukset ovat makuasioita ja erilaiset listaustavatkin laatijan valintoja.

Mihin sitten kannattaisi perustaa seurattavien valinta?

Seuraajien määrään? Seuraajalukuihin vaikuttavat monet seikat, usein tunnettuus. Julkkisten seuraajat eivät useinkaan ole itse aktiivisia Twitter-toimijoita, joten seuraaminen ei välttämättä perustu seurattavan sisällön arviointiin vaan pelkkään tunnettuuteen.

#FF-suosituksiin? #FF:ien käyttö on vähentynyt melkoisesti. Se näyttää olevan lähinnä muutamien harvojen oma harrastus, jolla palkitaan puhekumppaneita, usein vastavuoroisen #FF:n toivossa. Jos suosituksessa ei mainita perustetta, se jääköön huomiotta.

Keskusteluihin? Vuoropuhelu on hyvä merkki. Kiinnostavuuden arviointi pelkän puheaktiivisuuden perusteella on kuitenkin hankalaa, koska sanomisen kynnys on käyttäjillä erilainen. Lisäksi näennäiskeskusteluita on helposti kiusaus käydä oman näkyvyyden lisäämiseksi.

Haastattelussa kuitenkin haluttiin nimiä, siksi nimesin eri aloilta muutamia seuraamisen arvoisia ei-julkkiksia. Kuitenkin luettelosta jäi harmillisesti pois monia sellaisia, joita olen vuosia aktiivisesti seurannut ja joiden toimintaa arvostan. Pysyvät suositukset näkyvätkin parhaiten seurattavieni luettelosta..

Mikä on oleellista yritysten sosiaalisen median käytössä? Ensimmäisenä ajatuksena tulokkailla – niin yrityksillä kuin julkisen alan toimijoillakin – on yleensä markkinointi. Kokemus on kuitenkin osoittanut, että somessa suoraviivainen mainostaminen ärsyttää. Kysyin aktiivisilta Twitterin käyttäjiltä, millaista sisältöä he toivoivat yritystileiltä. Seuraavia asioita kaivattiin:

• hyötyä ja huvia
• vuorovaikutusta
• asiakaspalvelua
• yrityksen toiminnan avaamista
• uutisia ja tuoreita ideoita.

Monipuolisen sisällön lisäksi toivottiin rentoa, keskustelevaa esitystapaa. Yksinomainen omien juttujen mainostaminen sen sijaan karkottaa seuraajat. Yrityksen tilejä kiinnostavimpina pidettiin työntekijöiden yksityistilejä, jotka välittävät yrityksen kuulumisia persoonallisesti ja ihmisläheisesti. Julkinen ala tuntui vastauksien mukaan sopeutuneen yrityksiä paremmin sosiaaliseen mediaan.

Luin viime viikolla Vesa Heikkisen ja Tapio Pajusen Kasalaistaito-kirjan, joka oli Tieto-Finlandia-ehdokkaana viime syksynä. Kirjan alussa politiikkaa jäsennettiin sanaluokkien avulla. Suosituimpia politiikan substantiiveja on kansa. Kansalla on käyttöä joka lähtöön: se voi viitata yhtenäistävästi meihin kaikkiin tai olla erottavasti vastakohtana herroille tai muille kansallisuuksille. Politiikan verbejä taas ovat olla ja kehittää. Olla-verbi ei johda mihinkään, vaan se kuvaa ja luokittelee asiantiloja. Kun asioita kehitetään, luodaan mielikuva jostain positiivisesta, joka kuitenkin jää sopivasti täsmentymättä. Politiikan adjektiivi on hyvä. Ja poliitikon ”on hyvä, että” esitetään kiistattomana, vaikka kyse on mielipiteistä. Politiikan pronomini on me, käyttökelpoinen suostuttelusana. Meitittely luo yhteishenkeä ja velvoittaa, vaikka epäselvää on, ketkä meihin kulloinkin kuuluvat. Kansalistaitoa on ymmärtää, että sanoilla ei ole oikeita muuttumattomia merkityksiä, vaan ne elävät tarkoitusperien mukaan.

Yhdyssanojen oikeinkirjoitus askarruttaa ihmisiä. Tämä tulee esiin sekä koulutuksissa että arkipäivän teksteissä. Lisäsin juuri sivun mittaiseen tekstiin 22 yhdysmerkkiä. Virheet liittyivät yleisimmin tyyppiin, jossa alkuosa on erisnimi ja loppuosa kertoo lajin: Linux-maailma, Anroid-käyttöjärjestelmä, Windows-käyttökokemus. Tämä virhetyyppi on yleisin myös mainoksissa, eikä ihme, kun isot näkyvät toimijat horjuttavat kielenkäyttöä huonolla esimerkillään: ”Pohjola Sairaala”, ” MTV Sport Uutiset” ja ” Yle Uutiset”.

Yhdysmerkki puuttui myös usein ilmauksista, joissa yhdyssanan alkuosana oli lyhenne: USB-muistitikku, SD-muistikortti. Samoin vaikeata näyttää olevan oikeinkirjoitus, kun osana on useampisanainen tai vierasperäinen ilmaus, esimerkiksi pop-up-valitus, Linux-työpöytäympäristö, rolling distribution -malli. Epävarmuus yhteen kirjoittamisesta lisääntyy myös selvästi, jos yhdyssanan alkuosa on taivutusmuodossa: systeeminsuunnittelu, Isossa-Britanniassa.

Viime viikolla työskentelin autoliikkeen sähköisen viestinnän parissa. Automyyjät ovat puheen ammattilaisia, mutta myynti ei kirjallisesti käy aina yhtä luontevasti. Kasvokkain myyntiperusteita tulee vuolaasti, mutta sähköiset yhteydenotot typistyvät pariin sanaan: ”Tarjous liitteenä”.

Millainen on myyvä vastaus asiakkaan kyselyyn? Asiakkaan pitää kokea tulleensa kuulluksi, siksi hänen kysymyksiinsä pitäisi vastata paneutuvasti. Ei ole haitaksi osoittaa, että vastauksien eteen on nähty vaivaa (”Soittelin kollegalle ja kyselin tietoja.”). Myytävästä tuotteesta nostetaan kärkeen vakuuttavimmat myyntiargumentit, jotka myös perustellaan luotettavasti faktoin (”vain yksi omistaja”) ynnä numerotiedoin (”viimeinen huolto 30.11.2016”). Hinta on ostajalle tärkeä, eikä sitä sovi piilotella, vaan se asemoidaan suhteessa ominaisuuksiin.

Lopuksi asiakas pitäisi saada ottamaan askel kohti kauppaa. Nopean vastaajan etu kannustaa, mutta erityisesti hyvää jatkoa ennakoi henkilökohtainen lähestymistapa. Asiakkaan on nimittäin paljon helpompi olla vastaamatta yritykselle kuin ihmiselle.

Satunnaista matkailijaa hämmästytti Australiassa ei-englanninkielisten paikannimien suuri määrä: Coogee, Geelong, Jamberoo, Morawa, Yarra ja niin edelleen. Erityisen hauskan kuuloisia olivat toistavat Ballaballa, Grong Grong, Kurri Kurri, Wagga Wagga ja riimittelevät nimet Arrawarra, Turramurra, Tumbi Umbi. Toistavia nimiä oli niin taajassa, että heräsi epäilys kahdennuksen kieliopillisesta merkityksestä. Kävi ilmi, että toistamalla ilmaistiin monikkoa, esimerkiksi ”Wagga” lienee alkuaan tarkoittanut varista ja Wagga Wagga monia variksia, puolestaan Baw tarkoittaa kaikua ja paikanimi Baw Baw kaikuja. Entä onko aborginaalikielistä poimittu englantiin muita sanoja? Hauskan leimallisia Australialle ovat tutuimmat aborginaalilähtöiset lainasanat: kangaroo, koala, dingo, boomerang. Kaikki nämä täytyi tietysti bongata Australian-matkalla.

Potilasasiakirjat sisältävät runsaasti vierassanoja ja lyhenteitä. Yllättävän vähän ihmiset valittavat omaa terveyttään koskevista kertomuksista, vaikka niistä on usein vaikea selvittää esimerkiksi taudin tai toimenpiteiden vakavuus. Lääkärin puheilla on mahdollisuus kysyä selvennystä, mutta kiireessä kysymyksiä ei aina muista eivätkä vastauksetkaan jää mieleen. Potilaalle elintärkeistä asioista pitäisi pystyä tekemään myös selväkielistä tekstiä, jota voi myöhemmin rauhassa tutkia. Vierassanoja ja lyhenteitä käytetään sellaisissakin tapauksissa, joissa tarjolla olisi käypä suomenkielinen vastine: epikriisi ’hoitotiivistelmä’, fobia ’pelko, kammo’, depressio ’masennus(tila)’, suspekti ’epäily’, defibrillaattori ’sydäniskuri’. Potilas voi helposti eksyä etsiessään kohteita ta, pkl tai FM5. Entä mikä mahtaa olla vikana, jos VS, p. tai RR on koholla? Tarina kertookin potilaasta, joka palasi huolestuneena kysymään, mikä on tämä verenpainetaudin lisäksi tullut RR-tauti. Tekstissä kun oli jäänyt mainitsematta, että molemmat ovat saman asian eri nimityksiä.

Kyllä, joulupukki voidaan kirjoittaa isolla tai pienellä alkukirjaimella. Oikea Joulupukki voi saada ison kirjaimen paradoksaalisesti silloin, kun siihen viitataan taruolentona, mutta aaton pätkätyöläiset joutuvat tyytymään pieneen kirjaimeen. Joulupukkimme periytyy toisaalta kotoisesta juhlaruoat nyysineestä nuuttipukista ja toisaalta lahjoja jakaneesta Pyhästä Nikolauksesta, kauppiaiden ja lasten suojeluspyhimyksestä. Nikolauksen nimeen pohjautuu myös maailmalla tunnetumpi nimitys Santa Claus, jonka taustalla on hollannin Sante Klaas ja sen varhempi muoto Sinter Niklaas. Pyhä Nikolaus oli kotoisin Turkista, Santa Claus on tulevinaan pohjoisnavalta, mutta oikea Joulupukki asuu tietysti Korvatunturilla. Joulupukki on tuonut tänä vuonna meille pilkunviilaajille mainion lahjan, kun kaupoista on alkanut vihdoin löytyä oikein kirjoitettuja joulukortteja. Ilmeisesti se ikävämpi nuuttipukki taas on syytänyt mainokset täyteen turhia isoja kirjaimia.26

Puhekieli ja kirjoituskieli ovat kaksi eri asiaa. Sen havaitsee nopeasti, kun litteroi tallennettua puhetta. Puhe on katkelmallista ja sisältää paljon toistoa sekä välihuomautuksia: Onks nää kohdat, mitä täs nyt seuraa nii… onks nää jotaki lähtökohtii…äää… vai mitä nää on. Pitkiä irrallisia jaksoja voidaan sitoa toisiinsa ja-sanalla, sillä puhekieli ei välimerkkejä tunne. Silti esimerkiksi terveydenhuollon saneluja kirjoittaville annetaan ohje, jonka mukaan puhe on kirjoitettava sellaisenaan ilman mitään muutoksia. Ohjeen tunnontarkka noudattaminen johtaisi vaikealukuiseen sekakieleen. Samoin toimittajat ohjeistetaan siteeraamaan mahdollisimman huolellisesti haastateltavan puhetta. Puheen jäljentäminen äänteiden ja sanojen tarkkuudella saisi kuitenkin haastateltavat näyttämään kielipuolilta. Pikaviesteissä sen sijaan puheenomainen kirjoittaminen on muuttumassa luonnolliseksi: Nii oon melkee jo lukenu sen nii ne on kivoi en muista niiden nimee mitä en olis lukenu mut sitä ekaa en oo lukenu. On kiinnostavaa nähdä, miten pikaviestintä alkaa vaikuttaa muihin teksteihin.