Puhekieli ja kirjoituskieli ovat kaksi eri asiaa. Sen havaitsee nopeasti, kun litteroi tallennettua puhetta. Puhe on katkelmallista ja sisältää paljon toistoa sekä välihuomautuksia: Onks nää kohdat, mitä täs nyt seuraa nii… onks nää jotaki lähtökohtii…äää… vai mitä nää on. Pitkiä irrallisia jaksoja voidaan sitoa toisiinsa ja-sanalla, sillä puhekieli ei välimerkkejä tunne. Silti esimerkiksi terveydenhuollon saneluja kirjoittaville annetaan ohje, jonka mukaan puhe on kirjoitettava sellaisenaan ilman mitään muutoksia. Ohjeen tunnontarkka noudattaminen johtaisi vaikealukuiseen sekakieleen. Samoin toimittajat ohjeistetaan siteeraamaan mahdollisimman huolellisesti haastateltavan puhetta. Puheen jäljentäminen äänteiden ja sanojen tarkkuudella saisi kuitenkin haastateltavat näyttämään kielipuolilta. Pikaviesteissä sen sijaan puheenomainen kirjoittaminen on muuttumassa luonnolliseksi: Nii oon melkee jo lukenu sen nii ne on kivoi en muista niiden nimee mitä en olis lukenu mut sitä ekaa en oo lukenu. On kiinnostavaa nähdä, miten pikaviestintä alkaa vaikuttaa muihin teksteihin.