Mainossuomen oikeinkirjoitus poikkeaa usein suosituksista. Epätavallisella kirjoitusasulla koetetaan joskus tietoisesti kiinnittää lukijoiden huomio, joskus taas kyse on vain osaamisen puutteesta. Hankalimpia ovat brändinvartijat, jotka kieltävät taivuttamasta yritys- tai tuotenimiä. Tyypillisiä poikkeamia ovat seuraavat:

– Yhdysmerkki jätetään pois (Barona areena).
– Yhdyssanat kirjoitetaan erilleen (Juhla Mokka).
– Iso kirjain aloittaa nimen kaikki osat (Kuuden Valtion Kierros).
– Isoja kirjaimia käytetään sanan sisässä karavaanityyliin (SuomiAreena).
– Nimissä on erikois- tai välimerkkejä (Kale!).
– Jätetään turhia sanavälejä (Puut arha).
– Nimet jätetään taivuttamatta (Iso Omenan).
– Käytetään poikkeavia merkintätapoja (OPn).

Poikkeamat ovat mainossuomessa niin yleisiä, että niillä ei muista erotu. Voisivatko yritykset alkaa nyt hakea huomiota suosituksia noudattamalla?

Lauantaina kokoontui taas Tieteiden talolle täysi sali tietokirjailijoita pohtimaan omaa sosiaalisen median läsnäoloaan. Aluksi Tuija Aalto johdatti miettimään, mitä kukin omalla sometoiminnallaan tavoittelee. Markkinointia, kirjan verkkolaajennusta, osallistamista vai jotain muuta? Tavoitteen määrittelyn jälkeen on helpompi valita sopivat kanavat. Oman sometarinansa kävi kertomassa myös Tieto-Finlandia-palkittu Elina Lappalainen, joka suunnittelee sometoimintaansa jo kirjaa aloittaessaan. Kirjanteon eri vaiheissa hän poimii sosiaaliseen mediaan sopivia kuvia ja aihelmia. Niitä voi jakaa pikku hiljaa ja tiivistää tahtia julkaisemisen lähestyessä. Lappalainen on kokeillut myös maksullista mainontaa Facebookissa ja Twitterissä: 100 euron panos johti 25 kauppaan. Itse keskityin puhumaan Twitteristä, koska pidän sitä asiantuntijan ja tietokirjailijan hyödyllisimpänä sosiaalisen median työkaluna. Meidän puhujien suhde markkinointiin vaihteli, mutta somea ei kukaan halunnut kaventaa vain omien tuotosten mainoskanavaksi. Se vaatii läsnäoloa ja monipuolista jakamista.

Parodia on vaikea laji kirjoittamisen ammattilaisellekin. Twitterin parodiatilit huvittavat usein muutaman lukukerran, mutta tasoa ja mielenkiintoa on vaikea säilyttää. Niku Hooli on tehnyt gradun suomalaisista parodiatileistä ja toteaa, että tulkinnan onnistumiselle on tärkeää, että lukija tunnistaa lajin ja ymmärtää tilin luonteen. Parodia perustuu kohteen tyylin jäljittelyyn, joka yltyy normirikkomuksiin ja yllätyksellisiin ylilyönteihin. Hooli on listannut suomalaisia parodiatilejä 24, esimerkiksi Kullervo Kammola ja Mannerheim. Suomalaisten tilien viesti- ja seuraajamäärät ovat vaatimattomia, yleensä muutama sata tviittiä ja pari tuhatta seuraajaa – kärjessä taitaa olla @KKammola vajaalla 12 000 seuraajalla. Suosituilla englanninkielisillä parodiatileillä seuraajia on yli miljoona, esimerkiksi@TheTweetOfGod ja @Queen_UK. Paroditilin sisällöksi riittää mielestäni huonosti parodioitavan henkilön ivailu, sanottavaa pitäisi kehittää asioista, joita henkilö edustaa. Esimerkiksi käy vaikkapa Facebookia reposteleva vale-Zuckerbergin torstainen päivitys: ”Pyydän anteeksi, että Facebook ei toiminut aamulla ja jouduitte tekemään puoli tuntia jotain järkevää.”

Sana viikonvaihteeksi -palsta lomailee heinäkuun ja palaa ruutuun elokuussa. Kaunista kesää!

Kielipoliisin kymmenen kärjessä -esityksen lopuksi valittiin taas vuoden kapula Finnish Consulting Groupin Foorumissa. Finalisteiksi pääsivät hallituksen esitys, kutsu markkinavuoropuhelutilaisuuteen, hankehakuilmoitus ja kaksi valtioneuvoston kanslian työpaikkailmoitusta. Kapulaehdokkaiden erityisansiona oli tänä vuonna toisto:

Kokeilutoiminnan erityisasiantuntijat toimivat kokeilutoiminnon jalkauttajina.

Hankintakokeilussa toteutetaan innovatiivinen hankinta.

Hanketiedon hallintahankkeen hankepäällikön, joka työskentelee valtioneuvoston hallintoyksikön tiedonhallintayksikössä hanketiedon hallinnan kehittämishankkeessa.

Viimeksi mainittu ilmoitus hanketiedon hallintahankkeen hankepäälliköntoimesta saavutti pakinamaisella tyylillään yleisön suosion ja tuli lähes yksimielisesti valituksi vuoden kapulaksi. Kiitos kaikille ehdotuksia lähettäneille ja äänestykseen osallistuneille.

——————–
Kielipoliisi jää nyt kesälomalle kirjoittamaan kapulaväitöstään ja palaa ruutuun elokuussa. Kaunista kesää kielikukkasten ystäville!

Julkisen alan koulutuksissa esitetään toistuvasti kysymys, mitä henkilöstö voi sanoa sosiaalisessa mediassa. Koska virkamiestä koskee sananvapaus, en täysin ymmärtänyt pulmia. Viime viikolla sattunut tapahtuma avasi asiaa.

Virkamies oli Twitterissä jakanut linkin blogikirjoitukseen, jossa arvosteltiin sarkastisesti erästä kaupungin tekemää päätöstä. Tviittajan lähiesimies välitti hänelle omalta esimieheltään saamansa viestin, jossa tviittaajaa käskettiin ”tarkasti harkitsemaan”, kannattaako blogilinkki jakaa vai poistaa, koska ”kaupunginjohtaja ei siitä pidä” ja virkamiehen tulee olla lojaali työnantajalleen.

Lojaali kuitenkin pitäisi olla paitsi työnantajalle myös niille asiantuntijasisällöille, joita on palkattu yhteisillä varoilla hoitamaan. Lojaaliuden ymmärtäminen kaupungin organisaatiossa vain johdon päätösten myötäilyksi on omiaan tukkimaan henkilöstön suut sosiaalisessa mediassa ja jättämään muun kaupunkiyhteisön keskustelusta osattomaksi. Päätöksiäkin täytyy voida arvioida.

Sanan lojaali taustalla on latinan lex eli laki. Onko lojaaliuden vaatimus käytännössä sananvapautta rajoittava laki?

Tällä viikolla varmistui, että Twitterissä toteutetaan neljä uudistusta. Kaksi niistä tuntui hyvältä ja kaksi kyseenalaiselta. Hyvät uutiset ensin.

Kuvat, videot, lainaukset ja kyselyt eivät enää vie tilaa 140 merkistä, mutta linkit lasketaan edelleen merkkimäärään. Laajennuksen kääntöpuolena meille kieli-ihmisille on se, että Twitter muuttunee entistä kuvapainotteisemmaksi.

Toinen merkkejä säästävä muutos on se, että vastauksien alussa ei enää toisteta käyttäjänimeä. Tviitin päällä sen sijaan näkyy ilmoitus, kenelle tviitti on vastaus. Kun käyttäjänimet eivät vie merkkejä, monenkeskiset keskustelut helpottuvat. Ne ovatkin tähän asti typistyneet muutamaan sanaan, kun käyttäjätunnukset ovat syöneet pääosan merkkimäärästä.

Kyseenalainen muutos puolestaan on se, että käyttäjät pääsevät jatkolähettämään ja lainaamaan omia tviittejään. Tämä lisää todennäköisesti rasittavaa itsemarkkinointia. Seuraajat kuitenkin sietävät sitä yleensä huonommin kuin lähettäjä uskoo.

Parannukselta ei myöskään tunnu kahdenkeskisten viestien näkyminen kaikille seuraajille. Nykyisin kun viestin aloittaa käyttäjätunnuksella, se näkyy vain lähettäjän ja vastaanottajan yhteisille seuraajille. Uudistuksen jälkeen käyttäjätunnuksella aloitettu viesti näkyy kaikille seuraajille, jos se ei ole suora vastaus. Tämä muutos aiheuttaa todennäköisesti vain turhaa kuormitusta viestivirrassa.

Olen lopen kyllästynyt turhaan yleistämiseen. Miksi sanotaan, että ”ihminen on ahne”, kun puhutaan itsestä? ”Media kirjoittaa” tarkoittaa suomeksi, että luin yksittäisen jutun päivän lehdestä. Ajankohtaisohjelmassa keskustelijat toistavat, että sosiaalinen media on vihapuhetta, mutta viittaavat vain iltalehtien keskustelupalstoihin. Lehtijutuissa ”kansa on sitä mieltä” tarkoittaa tunnetusti toimittajaa ja tämän kaveria.

Hallintokielessä on usein laajojen prosessien ja toimenpiteiden viidakossa vaikea jäljittää, mistä tosimaailman asioista puhutaan. Hammashoito on ”suun terveydenhuoltoa”, koulutus ”osaamisen kehittämistä” ja päiväkoti ”varhaiskasvatuspalvelua”. Paperilla kaikki muuttuu lopulta palveluiksi, ja monipalvelukeskuksiin uppoavat kirjat, lapset, sairaat, asunnonhakijat, näyttelyt, kuorot, opiskelijat, kuntoilijat ja vanhukset. Palveluja voi paperilla keskittää, siirtää, tehostaa, leikata ja supistaa, kun se ei enää koske ihmisiä.

Pidetään puhe maanläheisenä ja leikataan Kielipoliisin giljotiinilla tarpeettomat yleistykset. Kielipoliisin giljotiini* on periaate, jonka mukaan mahdollisista esitystavoista valitaan konkreettisin ja yleistajuisin.

*Sukua Occamin partaveitselle, jonka mukaan teorioiden tulee olla mahdollisimman yksinkertaisia.

SomeTime on avoin itseohjautuvasti järjestettävä tapahtuma, joka kokoaa suomalaiset verkkoaktiivit ideoimaan sosiaalisen median käyttötapoja. SomeTime järjestettiin ensimmäistä kertaa 2010, ja se on koonnut vuosittain kahdesta kolmeensataan etä- ja lähiosallistujaa. Tämän vuoden SomeTime oli lauantaina 14.5. sopivasti toimistoni naapurissa Tampereen teknillisessä yliopistossa, joten oli mainio tilaisuus lähteä tutustumaan tunnelmaan, joka jää kokematta etäosallistumisessa.

Aamun ohjelman helmi oli Jari Jussilan esitys tunteiden mittaamisesta digiympäristössä. Jussilan ryhmän tavoitteena on ymmärtää asiakkaan tunnepolkua esimerkiksi verkkokaupassa. Mikä tuo hallinnan tunnetta, intoa, myönteisyyttä tai kielteisyyttä? Entä millaisia tunteita ilmentäviä viestejä mieluiten jatkolähetetään Twitterissä? Suppean aineiston perusteella näyttäisi siltä, että ällistystä ja riemua sisältävät tviitit leviävät tehokkaimmin.

Jaana-Piia Mäkiniemi käsitteli tunteita opetuksen näkökulmasta otsikolla Teknologia opetuksessa – innostusta vai ärsytystä? Kiireisessä tilanteessa opettajille ei kannata tuoda uutta teknologiaa, sillä kouluissa ei ole tarvittavaa teknistä ynnä muuta käyttötukea. Kuitenkin hyvin valmisteltu käyttöönotto vähentää stressiä, koska se uudistaa työtapoja ja estää näin opettajan leipääntymisen.

Iltapäivä oli varattu työpajoille. Tarjolla oli esityksiä tulevaisuuden koulusta, verkkovanhemmuudesta, Periscopesta, Bufferista ja OneNotesta, jonka otankin käyttöön Outi Lammin suosittelun ansiosta.

Ovatko nuoret diginatiiveja vai diginaiiveja? Kaksi israelilaista tutkijaa ovat analysoineet digitaalista lukutaitoa. He katsovat sen koostuvan viidestä osa-alueesta: visuaalisten ohjeiden tulkitsemisesta, hyödyntämisen kyvystä, hypertekstitaidoista, informaatiolukutaidosta ja sosioemotionaalisesta osaamisesta. Visuaalisten ohjeiden tulkitseminen on kuvallisten vihjeiden ymmärtämistä, ja hyödyntämisen kyky auttaa luomaan olemassa olevasta materiaalista uutta. Hypertaitoinen osaa yhdistää ei-lineaariset tietoainekset kokonaisuudeksi, informaatiolukutaito saa arvioimaan lähteitä kriittisesti, ja sosioemotionaaliset taidot liittyvät verkkoyhteisöjen toimintakulttuuriin.

Mitatessaan näitä lukutaidon lajeja lukio-, yliopisto- ja aikuisryhmällä tutkijat totesivat nuorten hallitsevan aikuisia paremmin visuaalisen ja hyperlukutaidon, kun taas tuottaminen ja lähdekritiikki olivat aikuisryhmän vahvuuksia. Sosioemotionaalisen osaamisen tulokset olivat ristiriitaisia ja vaativat lisäselvitystä.

Digilukutaidon erittely selkiyttää keskustelua siitä, ovatko nuoret diginatiiveja vai diginaiiveja. Tämän tutkimuksen mukaan sekä nuoret että aikuiset ovat molempia.

(vk 18 – 2016)

Viikon sana on kapulakisa 2016.

Taas on aika ilmiantaa vuoden kapula. Oletko bongannut viime kesän jälkeen virkatekstin, joka sai haukkomaan henkeä? Jouduitko purkamaan päätöksen koodia sanakirjan kanssa? Tyrmäsikö virkamies sinut viisiosaisella uudissanalla? Iske takaisin ja lähetä ehdotuksesi vuoden kapulaksi joko nimellä tai nimimerkillä. Kapuloita voi lähettää toukokuun ajan Twitter- tai Facebook-viestinä Kielipoliisille tai sähköpostitse osoitteeseen info@yksityinenkielitoimisto.net. Ehdotusten joukosta valitaan 3–5 finalistia, joista yleisö äänestää voittajan 9. kesäkuuta FCG:n foorumin Kielipoliisin 10 kärjessä -tapahtumassa. Leikkimielisen kisan tavoitteena on kiinnittää huomiota virkakieleen yleisesti, ei kiusata yksittäisiä hallintokapulan kanssa kamppailevia kirjoittajia. Tulee kova kisa – tämä on ollut hyvä kapulavuosi!