Numeroilmausten virheiden kymmenen kärki:

1) Järjestysluvun tunnus (1.6.) unohtuu kuukauden perästä.

2) Rahasummissa erokkeena käytetään virheellisesti pistettä välilyönnin sijaan (300 000).

3) Rajakohtailmauksiin lisätään turha ”välisenä aikana”, ajatusviiva riittää: 2–5.

4) Rajakohtailmauksissa ei käytetä suosituksen mukaista pitkää viivaa (–) vaan lyhyttä (-).

5) Päiväyksiin merkitään turhat etunollat. Suositus: 2.5.2017.

6) Partitiivin ja illatiivin päätteestä unohtuu pitkä vokaali: 4:ää, 6:een.

7) Päätteen vokaalia ei oteta viimeisen taipuvan osan mukaan: 400:aa. ei ”400:ää”.

8) Desimaaliluvuissa käytetään pistettä suositellun pilkun sijaan (3,14).

9) Erilliset numeroilmaukset ovat peräkkäin: ei ”vuonna 2017 23” vaan 23 vuonna 2017.

10) Puhelinnumerojen turhat sulkeet ja viivat. Suositus: 03 316 5043 tai +358 3 316 5043.

Voimassa on edelleen suositus, jonka mukaan alle kymmenen numerot kirjoitetaan sanoina. Numeroita on kuitenkin pidetty käytettävyysarvioissa nopeammin havaittavina, siksi jätän muuttamatta pienetkin numerot sanoiksi verkkoteksteissä.

Kirjoittamisen tutkimuksen päiviä vietettiin nyt toista kertaa, tällä kertaa Jyväskylän yliopistossa. Teemana oli kirjoittamisen muutos ja murros. Millaisia aihioita jäi mieleen kahden päivän puheista?

Anne Mäntysen puheenvuoro pani miettimään kirjoittamisen ohjauksen ja ylipäätään vuorovaikutuksen tasa-arvoisuutta; tutkimus viittaa siihen, että ohjaustilanteet ovat Suomessa hierarkkisempia ja yksisuuntaisempia kuin Ruotsissa.

Englanninkielisen tieteellisen artikkelin kielen muotoutumisesta puhui Niina Hynninen. Artikkelin kirjoittajat neuvottelivat pikemminkin ilmaisujen hyväksyttävyydestä kuin oikeakielisyydestä. Englannin ei esimerkiksi haluta olevan liian brittiläistä, jos se suunnataan kansainväliselle yleisölle.

Ulla Tiililä korosti kielen laajaa merkitystä: julkinen valta konkretisoituu tekstien ja kielen avulla. Kiinnostavaa on, kuuluuko kansalaista koskevan päätöksen perusteluissa asiantuntijan vai kansalaisen itsensä ääni.

Tieteellisen kirjoittamisen äänistä puhui puolestaan Sonja Kniivilä. Hänen mukaansa tutkimustekstissä voi olla kolme ääntä: alan yleinen, lähteen ääni ja kirjoittajan oma ääni. Kirjoittamisen opetuksessa äänien tunnistaminen on tärkeää, ja Kniivilä paneekin opiskelijat konkreettisesti merkitsemään äänet eri väreillä tekstiin.

Kirjoittamisen ja kielentaidon moniulotteisuutta havainnollisti päätöspuheessa Minna-Riitta Luukka. Kirjoittamisen tutkimus on laajentunut yksilöstä yhteisöön, oppimisesta sosiaalistumiseen ja yleistaidoista tilannetaitoihin. Kieli ja tekstit liittyvät kaikkiin asioihin yhteiskunnassa, siksi tarvitsemme syvenevää kielitietoisuutta.

Kielikukkasten sijaan olen bongaillut oikeita kukkia viime viikon Hollannin-matkalla. Häikäiseviä peltoja avautui erityisesti Noordoostpolsterissa. Kukkamatkalla paljastui, että tulppaani on lähtöisin Turkin seuduilta ja nimi viittaa turbaaniin. Taustalla on turkin sana tülbent, josta ovat lähtöisin hollannin tulpe, ranskan tulipe, ilalian tulipano, englannin tulip ja meidän tulppaanimme. Kun oikein silmin katsotaan, tulppaanin kukka muistuttaakin turbaania.

Tuttujen kukkien nimet näyttävät muutenkin olevan usein yhteneväisiä Euroopan kielissä. Ruusun taustalla on kreikan rhodon, josta on poikinut hollannin roos, enlannin rose, ruotsin ros, venäjän roza ja monia muita. Samasta sanaperheestä tulee myös alppiruusu eli rhododendron, joka on yhdistelmä kreikan sanoista rhodon ’ruusu’ ja dendron ’puu’.

Kreikan narkissos on ilmeisesti alkuaan viitannut iirikseen tai johonkin muuhun liljaan meidän nykyisen narsissimme sijasta. Narko-alku vihjaa sukulaissanojensa tapaan huumevaikutukseen, joka liljakasvilla on ilmeisesti ollut. Näyttävän miekkaliljan nimi sen sijaan juontaa latinan sanasta gladiolus, joka tarkoittaa pientä miekkaa ja on samaa kantaa kuin gladiaattori ’miekkamies’.

Kesäkukiksi voi jo nyt istuttaa orvokkeja, koska ne eivät säiky ankaraakaan säätä. Lönnrotin antaman orvokki-nimen taustalla on aiempi orvonkukka. ilmeisesti kovat olot ovat tehneet siitä sitkeän selviytyjän.

Pitääkö Twitterissä seurata takaisin? Viime viikolla yhtä tiliäni alkoi seurata henkilö, jolla oli 300 000 seuraajaa ja seurattavaa. Tämä kertoo Twitterin käyttötavasta: muiden viestejä ei ole tarkoituskaan lukea. Usein nämä tilit kuuluvat yhden asian markkinoijille, joille Twitter merkitsee edullista tai myytävää mainoskanavaa. Mainostaja katoaa, jos sitä ei seuraa.

Muiden tviittien lukeminen ja kommentointi on mielestäni vähintään yhtä oleellista kuin omien jakaminen. Pidän edelleen Twitteriä uutis- ja oppimisympäristönä, siksi valitsen seurattavaksi ensisijaisesti niitä, jotka jakavat kiinnostuksenkohteeni. Moni hyväkin sisällöntuottaja jää ulkopuolelle, mutta näin viestien määrä pysyy kohtuulisena. Jos seuraa kaikkia, viestivirta tulvii ja väjähtyy.

Twitterin alkuvuosina totesin, että pystyn lukemaan 400 tviittaajan viestejä. Vasta useamman vuoden jälkeen pystyin pikku hiljaa nostamaan määrää, ja nyt tuhannen tviittajan seuraaminen onnistuu melko kattavasti. En oikein usko, että ylipäätään kovin paljon suuremman seuraajamäärän viestejä pystyy lukemaan, jos muitakin töitä on tehtävä. Epäkiinnostavia seurattavia voisi tietysti myös vaimentaa, mutta mikä olisi silloin seuraamisen syy?

Oletko saanut tiedotteen tai päätöksen, jota et ymmärtänyt ilman apua? Jonotitko asiakaspalveluun, kun ohjeista ei saanut tolkkua? Pitikö kysyä lakimieheltä neuvoa lupahakemukseen? Lähetä epäkelpo teksti kisaamaan vuoden kapulan tittelistä, jonka saaja valitaan finalistien joukosta FCG:n foorumissa 7. kesäkuuta. Kisa on leikkimielinen, ja sen tarkoituksena on kiinnittää huomiota erityisesti julkisen alan tekstien ymmärrettävyyteen. Laki vaatii viranomaisia käyttämään selkeää ja ymmärrettävää kieltä. Kielipoliisi on ottanut tehtäväkseen valvoa tämän usein rikotun lainkohdan noudattamista. Ole työssä mukana ja ilmianna kapulainen teksti toukokuun aikana sähköpostitse osoitteella info@yksityinenkielitoimisto.net. Voit myös jakaa sen Kielipoliisin palstalla Twitterissä tai Facebookissa. Nyt kaikki kapuloita metsästämään!

Olen innostunut enemmän snäppäilystä kuin instailusta. Snapchat-kuvaviesteissä viehättää tiiviys ja nopeus. Huonona puolena on videopuheen löysyys, joka tuskastuttaa samaan tapaan kuin vlogeissa. Snäpit ovat kuitenkin lyhyitä ja pitkästyttävät vähemmän

Olen seuraillut snäppejä työkäytön näkökulmasta. Aika harvat yhteisöt ylipäätään käyttävät Snapchatia. Nekin, jotka käyttävät, lähettelevät viestejä yleensä harvakseen. Innokkaimmin snäpeillä työtään markkinoivat televisio- ja radiotähdet, esimerkiksi Arman Alizad. Mutta kuka jaksaa seurata pelkkiä mainoksia?

Julkiselta alalta kelpaavat esimerkiksi Verohallinnon snäpit: niissä jaetaan ytimekkäitä ohjeita ja suomennetaan verosanastoa. Euroopan parlamentti puolestaan hyödyntää eri maista tulevia harjoittelijoitaan, jotka havainnoivat parlamentin tapahtumia kepeän asialliseen sävyyn. Kaikkein kiinnostavimpina olen kuitenkin pitänyt Jyväskylän yliopiston Lööppi ry:n snäppejä. Snäppivuoro kiertää toimittajaharjoittelijoilla ja vaihto-opiskelijoilla ympäri maailmaa. Informatiivisia väläyksiä saa Melbournesta, Spokanesta, Groningenista ynnä muilta maailman kolkilta. Lööppiläisten persoonallisissa viesteissä on sopivasti sisältöä.

Snäppien avoin ja toisaalta yksityinen jakaminen on mietityttänyt. Yksityiset viestit ovat tuntuneet kanavaan sopivilta, sillä avointen sisältöä on rikastettava ja hyöty jää kuitenkin työmäärään nähden pieneksi. Snäpissäkään kanava itsessään ei nimittäin riitä sisällöksi, mikä kannattaa ottaa huomioon käyttöönottoa suunniteltaessa.

Teksti-ihmisenä en ole jaksanut innostua Instagramista. Muutamia kertoja olen tilin perustanut ja viime kuukausina sitä myös aktiivisesti päivittänyt sekä seuraillut muiden käyttötapoja.

Kanava sopinee parhaiten visuaalisen alan ammattilaisille: kiinnostavia kuvia tarjoilevat museot, kuvataiteilijat ja valokuvaajat. Organisaatioille instailu merkitsee lähinnä edullista mutta seuraajalle vähähyötyistä mainoskanavaa. Ruoka-, elämäntapa-, muoti ja matkabloggaajille Insta tarjoaa lisäkanavan julkaisemiselle ilman mainittavaa lisätyötä.

Asiantuntijoilla ja tieteentekijöillä on selvästi vaikeuksia sisällön linjaamisessa: kuvia on väitöskirjoista, artikkeleista, seminaareista ja luennoitsijoista. Poikkeuksiakin on, esimerkiksi Lauran vinkkaama Lindsey Fitzharris, joka kuvittaa ja tekstittää valaisevasti lääketieteen historiaa.

Kirjailijat kamppailevat samojen pulmien kanssa kuin asiantuntijat: kirjankansia, hyllyjä, omakuvia haastateltavina. Tekstityöläisistä hyvin Instaan on sopeutunut Klikinsäästäjä, jonka otsikkokuvat lyhyine kommentteineen toimivat erinomaisesti juuri tässä kanavassa. Klikinsäästäjä niin kuin moni muukin julkaisee kuitenkin samaa aineistoa Instassa, Facebookissa ja Twitterissä. Toistoa riittää, jos seuraa samoja tilejä eri kanavissa.

Edelleen olen sillä kannalla, että meille tekstityöläisille sopii Instaa paremmin esimerkiksi Twitter. Ilkeämieliset – joihin minä en kuulu – ovatkin sanoneet, että kuvanjakopalvelu on suunnattu luku- ja kirjoitustaidottomille. Korjatkaa, jos olen väärässä eli internetiksi CMIIW.