Viime aikoina ovat lukuhaasteet sinkoilleet. Nuorten vähentynyt paperikirjojen ja -lehtien lukeminen on suosittu juttujen aihe. On poliittisesti korrektia olla huolissaan siitä, että internet turmelee lukutaidon.

Mitä jos tilannekuvaa tulkitaankin väärin? Jospa meidän ei tarvitsekaan olla huolissamme nuorten vaan vanhojen yksiulotteisesta lukutaidosta. Tätä tulkintaa tukee tuore yhdysvaltalainen tutkimus, joka osoitti, että yli 65-vuotiaat levittivät eniten valeuutisia. Ikä selitti paremmin kuin poliittinen kanta tai muut taustatekijät tekaistujen juttujen jakamista. Vanhan mediamaailman kasvatteja oli helppo jymäyttää valeuutisilla, kunhan ulkoasu ja tyylilaji tuntuivat oikeilta.

Voimme nyt siis hetkeksi unohtaa nuorten holhoamisen ja keskittyä laajentamaan omaa informaatiohorisonttiamme. Tempaistaan käyntiin digilukuhaaste, joka kannustaa meitä ikäihmisiä tutkimaan Wikipediaa ja arvioimaan artikkeleita sisällön eikä alustan mukaan. Myös Twitter-keskusteluihin osallistuminen on terveellistä vastapainoa seniorien Facebookissa norkoilulle. Internetin ihmemaailmassa jokamies voi lukea myös kansainvälisiä laatulehtiä ja huomata, että ainoa totuus ei ole oman paikkakunnan paperisessa aamulehdessä.

Monille nuorillehan tämä onkin jo tuttua.

Loppiaisaterialla 8-vuotiaan Kallen äiti kertoi, että poika ei muista kirjoittaa koulussa me menemme vaan tekstiin tulee väistämättä me mennään. Eipä ole ihme, sillä puheessa esiintyy lähes poikkeuksetta mennään monikon ensimmäisessä persoonassa, vaikka kirjoitetussa kielessä ei suositella käyttämään passiivimuotoista verbiä tässä yhteydessä.

Kallen äiti kysyi, mahdetaanko passiivin käyttö jossain vaiheessa hyväksyä. Todennäköisesti sitä ei ihan lähiaikoina hyväksytä, koska muutos olisi verbintaivutuksessa melko suuri. Kuitenkin askel siihen suuntaan on otettu jo käskymuodoissa: niissä on suosituksen mukaista käyttää monikon ensimmäisessä persoonassa passiivia ja kirjoittaa mennään ulos. Kallenkaan ei onneksi tarvitse palata aiempaan imperatiivimuotoon menkäämme ulos, jota ei kielenkäytössä enää juuri tapaa.

Mennään-kysymys pani miettimään, nopeutuuko puhekielisten ilmausten tulo kirjoitettuun kieleen sosiaalisen median ansiosta. Käytän nimittäin itsekin pikaviesteissä usein tuota passiivimuotoa: me tullaan kolmeksi, me lähdetään töihin. Nyt kun puhekieltä näkee jatkuvasti kirjoitettuna, ero puhutun ja kirjoitetun kielimuodon välillä hälvenee. Silmä tottuu ja on entistä sallivampi.

On Viikon sanan arvoinen tapahtuma, kun televisio-ohjelman tekstityksessä on kirjoitettu oikein joen nimi. Yleensä aina näissä tapauksissa nimeen on liitetty yhdysmerkki, joka ei siihen suosituksen mukaan kuulu. Vierasperäiset joennimet – Seinejoki, Thamesjoki, Coloradojoki ja niin edelleen – kirjoitetaan siis samaan tapaan kuin suomalaisetkin: Aurajoki, Kokemäenjoki, Tornionjoki. Yhdysmerkki tulee vain sellaisiin tapauksiin, joissa itse nimi on useampiosainen, esimerkiksi La Plata -joki.

Toisaalta ei ole ihme, että erilaisia kirjoitusasuja esiintyy, sillä maantieteelliset nimet ovat aiheuttaneet päänvaivaa kielilautakunnallekin. Ohjeet ulkomaisten yhdysnimien kirjoittamisesta vakiintuivat melko myöhään, kertoo Taru Kolehmainen Kielenhuollon juurilla -historiassaan. Pitkään kotimaiset paikannimet kirjoitettiin yhteen ja vierasperäiset erilleen. Kotimaisten nimien katsottiin tiivistyvän tai sulautuvan yhdyssanoiksi, vierasperäisten ei. Lisäksi vierasperäisten nimien kirjoitusasuun vaikutti myös alkukielen malli. Kirjoitusohjeet olivat Kolehmaisen mukaan niin niukkoja, että niiden perusteella oli vaikea ratkaista, kirjoitetaanko nimi yhteen, erilleen vai yhdysmerkillisenä. Delawarejoen tyyppiset nimet kuitenkin kirjoitettiin enimmäkseen yhteen ilman yhdysmerkkiä jo 1930-luvulla. Ohjeistusta täsmennettiin 1960-luvulla ja ulkomaisiin yhdysnimiin suositeltiin soveltamaan samoja kirjoitussääntöjä kuin vastaaviin suomalaisiin nimiin.

Viime viikolla Ylen toimittaja kiinnitti huomiota Oulun kaupungin jouluntoivotukseen, jossa hän huomasi kaksi kirjoitusvirhettä. Toimittaja pyysi haastattelua erityisesti joulu-sanan kirjoitusasusta. Suomessa juhlapyhät kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella, vaikka korteissa ja mainoksissa näkee jatkuvasti isoa alkukirjainta. Joka vuosi aihe synnyttää vilkkaan keskustelun, ja nytkin sinkoilivat kärjekkäät kommentit puolesta ja vastaan.

Näkökulma kannattaa tässäkin tapauksessa etäännyttää joulukorteista ja mainoksista yleisempiin kielenhuollon periaatteisiin. Kielenhuollon tehtävänä on ohjata ja yhtenäistää kielen käytäntöjä, niin että jokaisen kirjoittajan ei tarvitse erikseen pohtia sanojen kirjoitusasuja. Samalla tavalla standardointiin pyritään monilla aloilla – tietotekniikassa, insinööritieteissä, terveydenhuollossa –, koska yhtenäiset merkintätavat helpottavat ja nopeuttavat työntekoa.

Kielenhuollon suositukset perustuvat sopimuksiin, joita tarkistetaan aika ajoin. Suosituksista päättävät kielen ammattilaisista koostuvat asiantuntijaryhmät, jotka myös perustelevat näkemyksensä. Suosituksista kerrotaan oppikirjoissa, kielioppaissa ja sanakirjoissa.

Viime aikoina kielenhuollossa on alettu suosia enemmän rinnakkaismuotoja yhden oikean vaihtoehdon sijasta. Ei siis ole mahdotonta, että juhlapyhien alkukirjaimen valinnanvapautta lisätään. Siihen asti toivotellaan kuitenkin hyvää joulua pienellä alkukirjaimella.

Koulutuksissa käy usein ilmi, että ihmiset haluaisivat vain yhden kirjoitusasun olevan oikea. Mitä enemmän on käypiä vaihtoehtoja ja valinnanvaraa, sitä enemmän päänvaivaa. Seuraavassa on luettelo sanoista, joiden kirjoitusasua kysytään usein. Sanat voi kirjoittaa yhteen tai erikseen, joten jos editoit toisen tekstiä, älä korjaa oikeaa kirjoitusasua.

• Päin vastoin tai päinvastoin
• Pikku hiljaa tai pikkuhiljaa
• Itsestään selvä tai itsestäänselvä

• Alas päin tai alaspäin
• Toisin päin tai toisinpäin
• Nurin päin tai nurinpäin
• Kotiin päin tai kotiinpäin

• Kaiken kattava tai kaikenkattava
• Harhaan johtava tai harhaanjohtava
• Asiaan kuuluva tai asiaankuuluva
• Liikkeelle paneva tai liikkeellepaneva
• Aikaa vievä tai aikaavievä

• Saman aikainen tai samanaikainen
• Saman hintainen tai samanhintainen
• Sen hetkinen tai senhetkinen
• Minkä kokoinen tai minkäkokoinen
• Tämän kaltainen tai tämänkaltainen
• Monen keskinen tai monenkeskinen
• Kaiken tyyppinen tai kaikentyyppinen
• Kuoleman jälkeinen tai kuolemanjälkeinen

Selkosuomi on tärkeää suomea vieraana kielenä opiskelevalle. Alimmalla kielen osaamisen tasolla opiskelija ymmärtää ja kirjoittaa lyhyitä lauseita, joten lukeminen vaatii yksinkertaistettua kieltä.

Olin viikonloppuna Turun yliopiston järjestämässä Toiminnallinen toisen kielen oppiminen -intensiivikoulutuksessa, jossa opeteltiin selkokielisten tekstien opettamista toiminnallisella tavalla. Eräs opetustapa oli yhdistää toiminta, kuva ja teksti. Opiskelijat saavat itse tuottaa esimerkiksi iPadilla suomen kielioppiin liittyviä videoita ja valokuvia teksteineen.

Yksi tehtäväidea on antaa opiskelijoille tietyn alueen kartta tai rakennuksen pohjapiirustus, jonka perusteella pitää suunnistaa, etsiä esineitä vihjeen mukaan ja ottaa niistä kuva. Tällä tavoin on helppo opettaa muun muassa sanastoa, adjektiiveja, verbejä ja postpositioita. ”Ota kuva, jossa sininen kynä on pöydän alla.” Tuotos voi olla kuvasarja tai iMovien avulla tehty elokuvanpätkä, joka sisältää selkosuomea muistuttavia lauseita. Opettaja auttaa korjaamaan kokonaisuuden ymmärrettäväksi.

Kurssilla palautui mieleeni, millaista oli opiskella espanjaa. Lyhyet lauseet eivät tuntuneet ylitsepääsemättömilta, mutta pää- ja sivulauseen yhdistelmä toi tuskanhien otsalle. Luultavasti tällaiselta tuntuu, kun on juuri aloittanut suomen opiskelun. Selkokieli rohkaisee käyttämään kieltä.

Viikon sanan kirjoittajana vierailee suomen kielen ja kirjallisuuden opiskelija Merja Sovala, joka osallistui Tampereen yliopiston Työelämäviestinnän ja kielikonsultoinnin kurssille.

Hyvien iskulauseiden kehittäminen on vaikeaa. Sen voi todeta esimerkiksi viime aikoina pyörineestä Tampere on asenne -latteudesta. Kysyin Twitterissä, mitä mieltä ihmiset olivat iskulauseesta. Äänestäjiä oli yli kolmesataa, ja suurin osa kannanotoista oli kielteisiä. Iskulause toi mieleen mainostoimiston, ei Tampereen kaupunkia. Vanhan kierrätys myös kyllästytti: Oulu oli asenne muutamia vuosia sitten ja Vantaa puolestaan mielentila jo aikojen alussa, tosin sarkastisessa mielessä. Asennetta ja attitudea on pyöritetty iskulauseissa enemmän kuin kiekkoa Hakametsässä.

Tuskin kyselyni ehti loppua, kun postilaatikkoon kolahti Tampereen kaupungin liikelaitosten lehti. Se julisti, että Pyynikki on mielentila. Huokaus.