Kerroin jo aiemmin, että viisivuotinen väitöstutkimukseni on loppusuoralla. Kevään aikana se on ollut esitarkastuksessa, ja väittelyluvan sain toukokuussa. Väittelyluvan jälkeen ovat vuorossa viimeiset korjaukset, taitto, painatus ja esillepano eli ”naulaus” yliopiston ilmoitustaululle. Itse väitöstilaisuus on elokuun alussa.

Väitöstilaisuus on akateeminen näytelmä, joka noudattaa perinteisiä muotoja. Sen päähenkilöitä ovat vastaväittäjä, väittelijä ja kustos, joka toimii väitöstilaisuuden valvojana. Päähenkilöt astuvat saliin määräjärjestyksessa – ensin väittelijä, sitten kustos, viimeisenä vastaväittäjä –, ja yleisö nousee seisomaan heidän saapuessaan. Kustos avaa tilaisuuden, minkä jälkeen väittelijä eli tässä tapauksessa minä pidän lectio praecursorian eli lyhyen luennon väitöskirjani teemoista. Tämän jälkeen vastaväittäjä antaa työstä yleislausunnon ja käy sitten sen läpi yksityiskohtaisesti. Tarkastuksen päätteeksi vastaväittäjä antaa loppulausuntonsa ja toivottavasti esittää väitöskirjani hyväksyttäväksi. Lopuksi salista poistutaan samassa järjestyksessä kuin sinne tultiin.

Tilaisuuden jälkeen on vuorossa väitöskaronkka, joka sekin on vanha akateeminen perinne. Karonkka-sanan taustalla on venäjän korona ’kruunu’. Karonkka on vastaväittäjän kunniaksi järjestetty juhla, johon on nykyisin tapana kutsua myös sukulaisia ja ystäviä. Karonkan alkuosa puheineen on muodollinen, mutta ainakin minulla sitä seuraa epämuodollisempi jälkikaronkka.

Viikon sana jää nyt kesälomalle, ja siirryn valmistelemaan lektiota, puolustusta sekä karonkkaa. Palaan palstalle – toivottavasti entistä pätevämpänä – syksyllä väitöksen jälkeen.

Luin vihdoin kirjan Totuuden jälkeen – Miten media selviää algoritmien ja paskapuheen aikana, jonka ovat kirjoittaneet Jarno Hartikainen, Hannu-Pekka Ikäheimo, Olli Seuri ja Antto Vihma. Tekijöiden mukaan totuudenjälkeistä aikaa leimaavat yhteiskunnan polarisaatio ja teknologinen kehitys. Ennakoin kirjan ryöpyttävän sosiaalista mediaa, mutta terävin kritiikki kohdistuikin perinteisen median heikkouksiin. Virkistävää.

Tekijät eivät silti luota verkkomaailman tasa-arvoistavaan utopiaan, jota meikäläinen on tottunut haikailemaan. Valta ei heidän mukaansa verkossakaan jakaudu tasaisesti, vallanpitäjät vain ovat vaihtuneet. Portinvartijoina eivät enää ole lehtimogulit vaan ylikansalliset digijätit. Googlesta on tullut synonyymi hakukoneelle ja Facebookista sosiaaliselle medialle. Ongelmana on kuplat, kasautuminen ja kritiikittömyys.

Puhtaita papereita ei siis saa perinteinenkään media. Viiden esimerkkitapauksen avulla havainnollistetaan, kuinka luotettuja lehtiä ja toimittajia harhautetaan toimimaan eri eturyhmien äänitorvina. Työmies Putkonen heittää ”Rapalan vieheen toimittajamereen” ja saa räjähtävillä lepakoilla oman agendansa otsikoihin ja yleiseen keskusteluun. Turvekampanjan epätodet iskulauseet jäävät elämään, kun keskustelu ohjataan ruotimaan kampanjan suunnitelleen mainostoimiston toimintaa. Media lankeaa myös toistuvasti populistisiin ”EU kieltää” -otsikoihin, vaikka vuosia kiertäneet samat kieltojutut on jo moneen kertaan osoitettu epätosiksi.

Perinteisen median kriisi ja lehtien tilaajakato johtuu osittain myös alan omista toimintatavoista. Uudistumiseen tarvitaan tekijöiden mukaan dialogia yleisön kanssa, itsekritiikkiä ja realistista tilannekuvaa. Median on osoitettava kykynsä totuuden puolustajana ja paskapuheen paljastajana.

Tietokirjailijoiden seminaarin keskusteluissa esitettiin epäileviä näkemyksiä sosiaalisen median sopivuudesta tutkijoiden käyttöön. Aloin vastineeksi kerätä listaa tutkijoista, jotka käyttävät aktiivisesti Twitteriä. Pyysin perjantaina apua muilta tviittaajilta, mikä saikin aikaan viestivyöryn, jonka selvitteleminen kesti pari päivää. Twitter osoittautui taas käyttökelpoiseksi työkaluksi.

Listaa rakentaessani poimin keskusteluista myös Twitterin tutkijakäytön etuja ja haittoja.

Etuja

• Uusimmat tiedeuutiset
• Artikkelivinkit
• Keskustelu tutkimuksista
• Kansainväliset verkostot
• Tutkijoiden välinen viestintä
• Uuden tiedon yhteisöllinen luominen
• Uudet näkökulmat
• Yleistajuistaminen
• Mediahuomio

Haittoja

• Vie aikaa tutkimustyöltä.
• Tieto on satunnaista.
• Perusteleva esitystapa ei onnistu.
• Tulokset leviävät puolivalmiina.
• Keskustelut ovat liian monipolvisia.
• Trollaus ja vihaviestintä pilaa keskustelut.

Tuloksena on 200 tutkijan lista, jonka voit tilata sellaisenaan tai etsiä listalta sopivia seurattavia. Kiitos kaikille kommentoijille – jatketaan työstämistä.

Virkatekstit pitäisi suunnitella käyttäjäkeskeisesti. Käyttäjäkeskeinen suunnittelu perustuu seuraaville periaatteille:

• Suunnittelu pohjautuu ymmärrykseen käyttäjistä ja ympäristöstä.
• Käyttäjät ovat osallisina suunnittelu- ja kehitystyössä.
• Suunnittelua ohjaavat käyttäjien arvioinnit.
• Suunnittelu ottaa huomioon koko käyttäjäkokemuksen.

Käyttäjien palautetta on pikku hiljaa alettu kuulla ja ottaa huomioon virkatekstien sekä lomakkeiden kehitystyössä. Tarvitaan kuitenkin systemaattista toimintatapaa, niin että käyttäjäkokemus otetaan huomioon kaikessa tekstintuotannossa, ei vain tietyillä erityisaloilla kuten terveydenhuollossa.

Lyhyys on aliarvostettu ominaisuus työteksteissä. Lyhyet tekstit säästävät lukijoiden kallista työaikaa.

Lyhyt teksti tosin vaatii kirjoittajalta enemmän toimitustyötä. Jos kirjoittaja kuitenkin uhraa oman tekstinsä tiivistämiseen aikaa puoli tuntia enemmän ja pystyy näin lyhentämään sen puoleen, hän säästää myös kaikilta lukijoiltaan puolet lukuajasta.

Mikäli alkuperäisen tekstin pituus on kolme sivua eli 850 sanaa, tavallinen lukija kuluttaa sen lukemiseen viisi minuuttia, kun keskimääräinen lukunopeus on 170 sanaa minuutissa. Jos lukijoita on sata ja lukuaika puolittuu, työaikaa säästyy tämän yhden tekstin lukemisessa yhteensä yli neljä tuntia. Etu on merkittävä, koska ihmiset lukevat työpäivän aikana lukuisia tekstejä ja sähköposteja.

Toimihenkilöiden tehtävät ovat nykyisin suurelta osin lukemista ja kirjoittamista. Tekstien laatuun tulisi siksi kiinnittää paljon enemmän huomiota. Sillä on vaikutusta paitsi työtehoon myös työviihtyvyteen erityisesti julkishallinnossa.

Yleensä vieroksun sosiaalisen median meemejä ja haasteita. Tartuin Twitterissä ensimmäistä kertaa haasteeseen, kun pyydettiin jakamaan seitsemän kirjaa seitsemänä päivänä ilman selityksiä.

1. Hamlet
2. Rikos ja rangaistus
3. Kielitoimiston sanakirja
4. Seitsemän veljestä
5. Teurastamo 5
6. Melukylän lapset
7. Don Quijote

Kirjahaasteen aloitin Shakespearella 17.4. ja päätin 23.4. Cervantesiin. Hamlet on ikuinen suosikkini, mutta täytyy myöntää, että Don Quijoten valinta perustui ensisijaisesti siihen, että viimeinen valinta osui kirjan ja ruusun päiväksi. Se taas sattuu olemaan sekä Shakespearen että Cervantesin kuolinpäivä.

Rikos ja rangaistus oli nuorena tajuntaa myllertävä lukukokemus, josta innostuin aikanaan laudaturtyönkin tekemään. Päähenkilö Raskolnikovilla on myös yhteys Hamletin mielenmaisemaan, joten ei ole yllätys, että molemmat puhuttelevat. Kiven Seitsemässä veljeksessä viehättää rikkaan kielen lisäksi huumori, joka on myös Vonnegutin tuotannon ytimessä – tosin huumori on huomattavasti sarkastisempaa kuin Kiven kotoisa sanailu. Astrid Lindgrenin lastenkirjat on kaikki tarkkaan tutkittu, mutta mitään en ole lukenut useampaa kertaa kuin Melukylän lapsia. Sen suosio näyttää kestäneen sukupolvesta toiseen.

Rikoin haasteen säännöt, kun ryhdyin selittämään valintojani. Ylipäätään kaikenlainen arvottava listaus tuntuu aina jotenkin kapeakatseiselta tieto- ja kaunokirjallisuuden rajattomassa maailmassa. Jääköön tämä haaste siis ensimmäiseksi ja viimeiseksi.