Tutkin väitöskirjassani kunnan verkkotekstien käytettävyyttä ja luonnostelin viisi ohjetta sosiaalisen median päivittäjille. Suositukset pohjautuvat väitöstutkimukseen, aiempaan Kaupunki Twitterissä ‑artikkeliini ja pitkään käyttökokemukseen.

Neljäs ohje:

Muotoile nosto päivitykseksi.

Päivitykset on hyvä muotoilla erikseen kuhunkin sosiaalisen median kanavaan. Kaupunkien Facebook-päivitykset muotoillaan useimmiten käsin, mutta tviittejä irrotetaan myös automaattisesti verkkotiedotteiden alusta. Tviiteistä suuri osa rinnastuu verkkosivujen tapahtuma- ja uutisnostoihin. Sisältö tuodaan automaattisesti Twitter-virtaan ja liikenne ohjataan linkin kautta kaupungin verkkosivuille.

Nostot olisi kuitenkin hyvä muotoilla erikseen uuteen käyttöönsä, ei vain irrottaa toisen tekstin alusta. Tiivistelmien pitäisi itsessään antaa käyttäjille mahdollisimman paljon tietoa eikä pelkästään houkutella napsauttamaan linkkiä. Toisesta tekstistä kopioitu osa ei yleensä kovin hyvin sovellu suoraan itsenäisenä käytettäväksi.

Tiedotteen otsikosta tai ingressistä kopioitu päivitys ei myöskään kytkeydy keskusteluihin eikä sisällä vuorovaikutteisia kielenpiirteitä. Kieli on myös muodollisempaa kuin muu someviestintä, jossa on verkkokeskustelun tapaan enemmän puhekielen ja kevyen juttelun piirteitä. Uudelleenmuotoilulla sisällön voi mukauttaa sosiaalisen median kanaviin sopivaksi.

Tutkin väitöskirjassani kunnan verkkotekstien käytettävyyttä ja luonnostelin viisi ohjetta sosiaalisen median päivittäjille. Suositukset pohjautuvat väitöstutkimukseen, aiempaan Kaupunki Twitterissä ‑artikkeliini ja pitkään käyttökokemukseen.

Kolmas ohje:

Vältä erikoismerkkejä.

Facebook-päivityksissä itse kanava ei vaadi poikkeamaan oikeinkirjoituksen normaalikäytännöistä tai käyttämään erikoismerkkejä. Sen sijaan suomenkielisten tviittien oikeinkirjoitus poikkeaa yleisistä periaatteista, koska käyttäjätunnukset (@EspooEsbo) ja aihetunnisteet (#Tampere) merkitään sanan aloittavilla @- ja #-merkeillä, jolloin ne muuttuvat linkiksi.

Oikeinkirjoituksen pulmat nousevat siitä, että linkki vaatii perusmuodossa olevan sanan eivätkä suomen kielen taivutusmuodot toimi tunnuksina tai aihetunnisteina. Tämä on johtanut erilaisiin yleiskielen suosituksille vieraisiin keinoihin, joilla pääteaines erotetaan perusmuotoisesta linkistä: @EspooEsbo:n, @EspooEsbo’n, @EspooEsbo n.

Oikeinkirjoituksen poikkeamat heikentävät käytettävyyttä rikkomalla johdonmukaisuuden ja standardien noudattamisen periaatetta. Helpointa on lukea totutun kirjoitustavan mukaista tekstiä, mutta toisaalta vuorovaikutuksen ja haun takia myös käyttäjätunnukset ja tunnisteet ovat tärkeitä. Tviittien käytettävyyden ja luettavuuden kannalta olisi kuitenkin hyvä välttää merkityksettömiä poikkeamia ja tavoitella yleiskielen mukaisia merkintätapoja esimerkiksi muotoilemalla tviitit niin, että käyttäjätunnukset ja tunnisteet ovat perusmuodossa tai käyttämällä soveltuvin osin näkymätöntä eroketta ennen taivutuspäätettä.

Tutkin väitöskirjassani kunnan verkkotekstien käytettävyyttä ja luonnostelin viisi ohjetta sosiaalisen median päivittäjille. Suositukset pohjautuvat väitöstutkimukseen, aiempaan Kaupunki Twitterissä ‑artikkeliini ja pitkään käyttökokemukseen.

Toinen ohje:

Käytä arkikieltä.

Sosiaalisen median päivitysten luettavuus on usein parempi kuin muiden verkkotekstien. Aineistojeni päivityksissä suosittiin lyhyempiä, tutumpia ja konkreettisempia sanoja kuin muissa verkkoteksteissä. Päivityksissä puhutaan palvelujen sijaan koulusta, lähikirjastosta, päiväkodista ja toimijoinakin ovat lapset ja oppilaat. Sitä helppolukuisempia päivitykset yleensä ovat, mitä suoremmin ne liittyivät keskusteluun.

Kaupunkien ja työviestijöiden päivitykset noudattavat tavallisesti huoliteltua yleiskieltä, mutta niissä suositaan arkikielisempiä sanoja kuin samanaiheisissa verkkoteksteissä. Aineistoistani kävi ilmi, että esimerkiksi Espoon Twitter-päivitysten sanasto on jonkin verran arkisempaa ja puhekielisempää kuin muiden vertailtujen kaupunkien, esimerkkeinä sanat tsekkaa, sorry, semma. Valinta on ollut Espoossa tietoinen, ja kaupunki tavoittelee tviiteissään verkkokeskustelun kielimuotoa ja tekee tarkoituksellisesti eroa totuttuun kaupunkiviestintään.

Tutkin väitöskirjassani kunnan verkkotekstien käytettävyyttä ja luonnostelin viisi ohjetta sosiaalisen median päivittäjille. Suositukset pohjautuvat väitöstutkimukseen, aiempaan Kaupunki Twitterissä ‑artikkeliini ja pitkään käyttökokemukseen.

Ensimmäinen ohje:

Lisää vuorovaikutteisuutta.

Sosiaalinen media perustuu käyttäjien vuorovaikutukseen. Vuorovaikutteisen tekstin tunnusmerkkejä ovat persoonamuodot, puhuttelut, kysymykset, vastaukset ja kehotukset: ”Vaikuta, miten ja missä haluat asioida” ja ”Miten käy lähipalvelujen? Saammeko palvelut sähköisinä taskuun?”.  Vuorovaikutukseen kuuluu myös se, että kirjoittaja houkuttelee vastaanottajan kiinnostumaan tekstistä.

Perinteiset yksisuuntaiset virkaviestinnän tavat kuitenkin tahtovat siirtyä sosiaalisen mediaan. Kaupunkien Twitter-viestinnässä kiinnittää huomiota esimerkiksi automaattisten tiedotetviittien suuri osuus. Verkkoviestinnän ja viranomaisviestinnän käytännöt törmäävät usein juuri vuorovaikutteisuuden ilmaisemisessa. Lukijaa puhutellaan avauksissa ja kysymys-vastauspalstoilla, mutta asiakirjoihin perustuvissa verkkoteksteissä puhuttelua vältetään.

Kaupunkien omissa sosiaalisen median ohjeissa kuitenkin korostetaan vuorovaikutteisuutta, mutta käytännössä niiden viestintä varsinkin Twitterissä on edelleen melko yksisuuntaista. Kuitenkin vuorovaikutteiset tviitit saavat enemmän reaktioita ja ovat näin vaikuttavampia. Yksisuuntainen tiedotteiden jakaminen ei myöskään tue kuntalaiskeskustelua eikä demokratisoi osallistumista.

Kanavan tuttuus näyttäisi lisäävän viestien vuorovaikutteisia piirteitä. Sosiaalisen median suora keskusteluyhteys on ylipäätään omiaan lisäämään lukijan huomioon ottamista viestin suuntaamisessa. Vuorovaikutteisia kielenpiirteitä on ylipäätään enemmän sosiaalisen median päivityksissä kuin muissa verkkoteksteissä.

Väitöstutkimukseni tulosten ja aiempien ohjeiden perusteella muotoilin kymmenen käskyä kunnan verkkotekstien kirjoittajille. Julkaisen käskyt Viikon sana -palstalla vuoden kymmenenä ensimmäisenä viikkona. Nyt on menossa viikko 10.

Kymmenes käsky:

Unohda markkinointi.

Markkinointipuhe syö tekstien luotettavuutta, ja luotettavuus on ollut juuri virkaviestinnän vahvuus. Luotettavuus myös tutkitusti parantaa tekstien käytettävyyttä. Ei siis pidä kirjoittaa otsikoksi ”Verotus kevenee”, jos se ei kevene. Ei myöskään kannata tiedottaa, että palvelut paranevat, jos niitä vähennetään.

Tutkimuksessani kävi ilmi, että myönteiset markkinointihenkiset tekstijaksot siirtyivät helposti tekstiketjussa eteenpäin. Markkinointiretoriikan käyttö tekstissä kuitenkin pidensi lukuaikaa Nielsenin testeissä eli siis huononsi tekstin käytettävyyttä.

Objektiivisuus ja mainostamattomuus mainitaan myös kansallisen palveluarkkitehtuurin sisällöntuotannon tyyliohjeessa, joka on tutkimuksessa käsittelemistäni ohjeistoista tuorein. Objektiivisuuden periaatetta täsmennetään esimerkeillä: ”Palvelutietovarannon kuvaustekstit eivät ole markkinointiviestintää. Vältä mainosmaisia ilmauksia (’Tule ja viihdy kirjastossa!’) ja keskity kuvaamaan palvelua ja sen käyttöä (’Kirjaston lukusalissa voit lukea päivän lehdet.’).” Markkinointiretoriikan tuomiin pulmiin on tästä päätellen jo havahduttu.

Väitöstutkimukseni tulosten ja aiempien ohjeiden perusteella muotoilin kymmenen käskyä kunnan verkkotekstien kirjoittajille. Julkaisen käskyt Viikon sana -palstalla vuoden kymmenenä ensimmäisenä viikkona. Nyt on menossa viikko 9.

Yhdeksäs käsky:

Vältä luettelointia.

Hallinnon teksteissä suosittu retorinen keino on asioiden paisutteleminen luetteloimalla: ”Tarjoamme palveluja lapsille, nuorille, aikuisille ja ikäihmisille.” Eli siis kaikille. Luetteloimalla luodaan kattavuuden vaikutelma, mutta samalla tekstistä tulee pitkää ja puuduttavaa.

Kattavuuden mania lienee yksi luetteloinnin syy. Toiseksi muistiinpanotyylinen luettelu on myös nopea tekstin tuottamisen tapa, varsinkin jos hyväksytään katkelmalliset muotoilut. Kolmas syy liittynee verkkokirjoittamisen ohjeisiin, joissa usein suositellaan luetelmien ja muiden vastaavien visuaalisten korostuskeinojen käyttöä

Luetelmaohje lienee levinnyt Nielsenin suosituksesta, jossa hän kehottaa luetteloilla tukemaan verkkotekstin silmäilyä. Hänen omat esimerkkinsä ovat kuitenkin yleensä muutaman sanan ja muutaman alakohdan luetteloita. Tällaiset parin kolmen sanan ja muutaman rivin luetelmat ovatkin helposti silmäiltävissä, mutta silmäilyä eivät samalla tavalla paranna monen rivin alakohdat, joita on luettelossa kymmeniä peräkkäin. Luetelmaohje vaatisi täsmennystä: luetelmat parantavat silmäiltävyyttä, jos alakohdat ovat lyhyitä (3–5 sanaa) ja alakohtia on vähän (3–5). Luetelmia ei kuitenkaan pidä käyttää liikaa – tästä myös Nielsen varoittaa.

Väitöstutkimukseni tulosten ja aiempien ohjeiden perusteella muotoilin kymmenen käskyä kunnan verkkotekstien kirjoittajille. Julkaisen käskyt Viikon sana -palstalla vuoden kymmenenä ensimmäisenä viikkona. Nyt on menossa viikko 8.

Kahdeksas käsky:

Suosi lyhyitä sanoja.

Suomen kielen yleisimmät sanat ovat 2–5-kirjaimisia, yksi- tai kaksitavuisia. Kun käytämme lyhyitä sanoja, tulemme yleensä valinneeksi myös tavallisia, ihmisille tuttuja ilmauksia.

Sananvalintaa ohjaa tehokkaasti kuntalaisen näkökulman valitseminen. Tutkimuksen koehenkilöt painottivat kuntalaisnäkökulmaa erityisesti sosiaalisen median päivityksissä, joissa myös pitkien sanojen määrä väheni selvästi.

Lyhytsanaisuuden ohjetta on kritisoitu, mutta yhdessä muun arvioinnin kanssa se on hyödyllinen ja helppokäyttöinen menetelmä.