Korona teki kuukaudessa sen, mitä parikymmentä vuotta on haikailtu. Koko Suomi oppi tekemään etätöitä, opettamaan ja kokoustamaan verkossa. Sähkökirjoja luettiin ja kuunneltiin koronavuonna ennätystahtia.

Helppoa toisin kuin heinänteko

Tehokäytössä ovat verkkokokousalustat: Teamsit, Zoomit ja Skypet. Uudet etätyöläiset totuttelivat nopeasti alustojen tekniikkaan ja verkkoviestintään. Viimeisetkin opettajat joutuivat perehtymään verkkopedagogiikkaan.

Kokousalustat ovat onneksi helppoja ja vaativat vain kovaa käyttöä. Yleensä osallistujille riittää kutsulinkin klikkaaminen. Jos järjestää itse kokouksia, googlaamalla löytää tarjoajien ja oppilaitosten ohjeet; suosittelen myös Russel Stannardin napakoita opetusvideoita.

Tiukasta tietoturvasta ja yksityisyydestä joutuu joustamaan, jotta saa työkalut helposti käyttöön. Valtiosalaisuuksia ja henkilötietoja kannattaa siis edelleen jakaa verkossa kitsaasti. Kokousalustojen hyviä ja huonoja puolia tiivisti Guardian.

Älä lavertele

Verkkoviestintä on usein kuitenkin edelleen tekstipohjaista. Siirtyminen paperista sähköiselle alustalle merkitsee ehkä harppausta ihmiskunnalle, mutta kokeneelle kirjoittajalle se on pieni askel. Mikä toimii paperilla, toimii myös verkossa, tosin tiiviimpänä. Tämä koskee niin tekstiä kuin puhettakin.

Videopuhe on tekstin tapaan pidettävä verkossa lyhyenä. YouTube -videoita katsellaan useimmiten minuutti, harvoin yli kymmenen minuuttia. Opetusvideon optimikesto on kuusi minuuttia. Pitkät videot kannattaa siis pilkkoa osiin ja suoratoistettu esitys katkaista keskusteluilla tai toiminnalla. Toisaalta aprillipäivän Ymmärrän 2020 -seminaari keräsi yli tuhat etäseuraajaa, vaikka puheenvuorot olivat 30–45 minuuttia.

Sisällöt toimitetaan eri kanaviin sopiviksi. Tämä on verkko-opetuksenkin ydintä: opiskelijoiden toimintaa käsikirjoitetaan ja organisoidaan wikeihin, blogeihin ja keskustelupalstoille Moodle-pläjäysten sijasta. Toiminnalle suunnitellaan kokonaisjuoni, eikä sisältöä pirstota pilipalitehtäviksi.

Paluu tulevaisuuteen

Etäilyssä on hyvät ja huonot puolensa, mutta koronan opettama verkkotoiminta monipuolistaa työtapojamme pysyvästi. Etäily pysyy, vaikka kotoilu loppuu.

Blogitekstin versio 1.0 on julkaistu 14.4.2020 Suomen tietokirjailijoiden Faktahommissa-blogissa nimellä Viraali-ilmiöitä (https://www.suomentietokirjailijat.fi/yhdistys/faktahommissa-blogi/viraali-ilmioita.html?p1024=3).

Posti toi Jaakko Kilpeläisen tuoreen Ansaittu julkisuus -kirjan, jossa oman väitöskirjanikin on ollut lähteenä. Heti kirjan alkulehdillä on napakka tietoisku Suomi-mediasta. Suomessa on

• aikakauslehtiä 3 230
• sanomalehtiä 295
• radiokanavia 149
• televisiokanavia 48 maksutonta, 43 maksullista.

Päätoimisia journalisteja on Suomessa arviolta 9 000. Heistä viitisen tuhatta työskentelee lehdissä ja kolmisen tuhatta sähköisessä mediassa.

Sisältöön vaikuttaa itsesensuuri – ja mainostaja

Kiinnostavaa on Kilpeläisen pohdinta siitä, miten ulkopuolinen paine vaikuttaa toimituksellisiin ratkaisuihin. Hänen mukaansa suuret mainostajat eivät epäröi puuttua sisältöihin. Samoin joitakin poliitikkoja kuunnellaan herkällä korvalla, mikä tuo itsesensuuria. Tiettyjen kunnallisten hankkeiden arvosteleminen on suorastaan kielletty. ”Painostaminen ei kuitenkaan ole sillä lailla poliittista kuin media-alan ulkopuolella usein kuvitellaan”, Kilpeläinen summaa.

Uutismainen tiedote tuo mediahuomiota

Lehtijutuissa ja tiedotteissa kiinnostavuutta lisää ihmisen näkökulma. Tämä ajatus soveltuu mainiosti myös virkaviestintään. ”Kiinnostavuuteen voidaan vaikuttaa tuomalla kaukainenkin aihe lähelle lukijan elämää”, sanoo haastattelussaan uutispäällikkö Mikko Isotalo.

Ansaittu julkisuus -opastaa organisaatioiden viestintäammattilaisia kirjoittamaan tiedotteita, jotka saavat medianäkyvyyttä. Mitkä seikat sitten vaikuttavat journalistin päätökseen lukea tai olla lukematta tiedote? Kyselyn mukaan eniten vaikuttavat sisällön tuoreus (93 % kyselyyn vastanneista), selkeys (91 %) ja otsikon kiinnostavuus (88 %). Kilpeläisen haastattelemat mainitsivat seuraavia seikkoja: tiiviys, selkeys, neutraalius, asiassa pysyminen ja uutismaisuus. Harvinaisen vähän kiinnostaa otsikko KUSTANNUSOSAKEYHTIÖ HÄLLÄVÄLIÄ OY:N TIEDOTE: Kirjamyynti kukoistaa, joka kertoo tiedotteen olevan tiedote ja sisältää vain lattean yleisen mainoslauseen.

Aina samat haastateltavat

Kirjan lopussa käsitellään spokespersonia eli puhehenkilöitä. Kyse on henkilöistä, joita toimittajat aina haastattelevat tietyistä aiheista. Samojen henkilöiden käytössä on kyse toisaalta toimittajan kiireestä ja laiskuudesta, toisaalta tuttujen haastateltavien sanavalmiudesta. Haastateltavaksi ei vaivauduta etsimään parasta asiantuntijaa vaan kilautetaan jollekin räväkälle mediapersoonalle. Esimerkiksi Esko Valtaoja sanoo päätyvänsä aina mediassa tieteen puolestapuhujaksi. Hän sanoo olevansa lehdille yhtä hyvä sisäänheittotuote kuin ilmaiset ämpärit kaupalle.

Ansaittu julkisuus päättyy tekijän oivallisen tilannetajuiseen kommenttiin: ”Tämän kirjan lisäksi kannattaa lukea muitakin viestintä- ja markkinointioppaita. Tai palkata joku, joka on lukenut niitä.”