Luin peräkkäin kolme täysin erilaista some-opasta. Lukiessa pohdiskelin, kuinka vaikea on suhtautua varauksetta oman alan oppaisiin. Tuon tuostakin iskee halu kritisoida ja kommentoida. Päätin kasvattaa itseäni ja poimin kaikista kirjoista vain myönteisiä asioita.

Alexander Stubbin ja Tuomas Enbusken Twitterkirja on letkeään lehtityyliin kirjoitettu opus, joka lähinnä kannustaa lukijoita tviittaajiksi. Painotus oli mielestäni sikäli oikea, että kirjoittajat katsovat Twitterin vapauttavan yhteiskunnallisen keskustelun portinvartijoista. ”Vapaus on oleellisempaa kuin ylhäältä saneltu ’laatu’.”

Harto Pöngän Sosiaalisen median käsikirja korostaa, että somessa on kyse ihmisten, ryhmien ja verkostojen kytkeytymisestä. Verkostoituminen on Twitterissä tehokkaampaa kuin Facebookissa tai LinkedInissä, koska siellä on mahdollista luoda yhdensuuntaisia yhteyksiä. Verkostojen yhteisöllisyys taas vaihtelee toiminnan ja sen keston mukaan eikä liity alustaan vaan ihmisten vuorovaikutukseen.

Pekka Saurin Julkishallinto ja sosiaalinen media tarkastelee aihettaan kaupungin hallinnon näkökulmasta. Kaupungin keskeisenä tehtävänä Sauri pitää asukkaiden erilaisten intressien sovittamista yhteen. Sosiaalinen media voi yhdistää kaupunkilaisten älyn superaivoiksi, jotka ratkaisevat kaikki ongelmat. Osallistumisen onnistumiseksi julkishallinnon on oltava läpinäkyvää, ja läpinäkyväksi se tehdään viestinnällä sekä vuorovaikutuksella. Sosiaalinen media on tähän oiva työkalu, mutta virkamiehen on uskallettava muuttua kasvottomasta tahosta persoonaksi.

Nämä sosiaalisen median oppaat ovat kaikki saatavilla sähkökirjoina. Niiden lukeminen sai pohtimaan, onko sähköisyys muuttamassa kirjan formaattia hiukan kepeämmäksi ja lyhyemmäksi. Ruudulta on nimittäin helppoa lukaista sadan sivun lehtijuttumainen kirjanen.

Koulutin viikon tulkin avustuksella. Yleisö ymmärsi englantia vaihtelevasti, siksi puhe tulkittiin georgiaksi. Kakkoskielen käyttö merkitsee ilmaisuvarantojen kaventumista, eli käytössä ei ole kaikkia niitä vivahteita, joita äidinkieli tarjoaa. Ei-omankielisen puheen kääntäminen edelleen kolmannelle kielelle ohentaa ilmaisuvoimaa edelleen, ja taitavallakin tulkilla tapahtuu väistämättä merkityssiirtymiä.

Pulmallisinta kuitenkin oli vuorovaikutuksen rakentuminen: Keskustelu venyi liian hitaaksi, kun kaikkien puheenvuorot piti kääntää. Yllättäen myös kertomaani hauskaa juttua seurasi hiljaisuus, kunnes tulkki pääsi puhejakson loppuun, jolloin vasta alkoi naurunremakka. Vuorovaikutukseen tuli viive, joka oli yllättävän ratkaiseva: ihan kuin kysyisi jotain ja saisi vastauksen seuraavana päivänä.

Onneksi aiheena oli verkkotoiminta, jossa on mahdollista luoda monikielisiä toimintaympäristöjä ja kanavoida vuorovaikutus sinne. Tilanne kuitenkin havainnollisti, kuinka oleellinen riittävä englannin kielen taito on, jos halutaan päästä käsiksi globaaliin verkkovuorovaikutukseen. MIT:n avoimia oppimisresursseja esiteltäessä Akatemian apulaisjohtaja kiteytti asian hauskasti: Jos haluamme pitää työmme, meidän on lopetettava englannin opetus. Toinen vaihtoehto on lopettaa kaikki muu kuin englannin kurssit.

Olin viime viikolla konsultoimassa valtiovarainministeriön koulutuskeskuksessa Georgiassa. Aiheena oli sosiaalisen median käyttö koulutuksessa ja asiantuntijatyössä. Työskentely lähti liikkeelle siitä, että keskuksesta avattiin pääsy blogeihin, wikeihin, Twitteriin, YouTubeen ja niin edelleen. Viime kesänä ministeriöistä oli päätetty sulkea pääsy sosiaaliseen mediaan, koska viihdekäyttöä haluttiin karsia työaikana. Georgiassa ylivoimaisesti suosituin palvelu on Facebook, ja sen kepeys muovaa suhtautumista koko työkalujen kirjoon. Wikien, blogien ja Twitterin yhteydessä nousi usein esiin kysymys siitä, voisiko samat toiminnot hoitaa yhdessä palvelussa eli Facebookissa. Käytän itsekin Facebookin ryhmiä ja sivuja työtarkoituksiin, ja mielestäni ne toimivat hyvin pintapuolisessa opetuskeskustelussa ja kevyessä sisällönjaossa, kuten aikataulujen sopimisessa. Kuitenkin syvempi työskentely vaatii esimerkiksi blogin pitempiin pohdintoihin ja wikin tiedonrakenteluun. Kun yhdistelmän vielä täydentää nopean toiminnan Twitterillä, koossa on toimiva sosiaalisen median ympäristö oppimista ja asiantuntijatyötä varten. Viihdekäyttöä on vaikea karsia Facebookista, koska se on sitä varten suunniteltu.

Kirjailija on palkkansa ansainnut ‒ nimittäin sen pari tonnia vuodessa, jonka tekijä tutkimusten mukaan kirjoitustyöstään saa. Sitäkään vähää ei kuitenkaan tilille tule, jos kirjoja ei osteta. Viime viikkoina Pasi Jääskäläinen on kiinnittänyt huomiota siihen, että Suomen pienellä kielialueella on liian paljon kirjailijoita ja liian vähän ostavia lukijoita. Hän on päätynyt jakamaan kiitettyjä ja usealle kielelle käännettyjä kirjojaan ilmaiseksi. Samaa teemaa sivuttiin viikonloppuna tietokirjailijoiden seminaarissa Arktikumissa, jossa esiteltiin tietokirjailijoiden yliopisto- ja täydennyskoulutusta. Kirja-alan murroksessa tekijän pitää kirjoittamisen taitotiedon lisäksi hallita itsemarkkinoinnin salat, sillä kustantaja takaa näkyvyyttä vain muutamille nimekkäille. Vielä seminaarista palattaessa kyselin Suomen Kirjankustantajien puheenjohtajalta, mitä hän pitää tehokkaimpana myyntikanavana: messuja, puhetilaisuuksia vai verkkokauppaa. Hänen mukaansa yksiselitteistä vastausta ei ole. Tilaisuuksia on etsittävä aktiivisesti, ja kirja on saatava tarjolle oikealle kohderyhmälle oikeaan paikkaan. Kirjoittaminen on istumatyötä ja liiketoimintaa.

Olin perjantaina puhumassa Teknisille kustantajille sähköisistä oppimateriaaleista. Esitin viisi kärjistettyä väitettä:

Sähköinen materiaali syrjäyttää kirjan. Kirja seuraa musiikin, videoiden ja sanomalehtien kehitystä. Se mitä Wikipedia ja verkkosanakirjat ovat tehneet painotuotteille, tapahtuu myöhemmin oppikirjoille.

Laatu ei ole sidoksissa julkaisumuotoon. Laatu on mutkikas asia, ja siihen vaikuttavat muut asiat kuin julkaisualusta ja formaatti. Moniin käyttötarkoituksiin avoimen verkkoaineiston laatu on riittävä.

Sähköisten aineistojen lisäarvo tulee verkkoympäristön hyödyntämisestä. Käyttäjän kannalta tärkeimpiä hyötyjä ovat saatavuus, haku, linkitys, vuorovaikutteisuus ja mediaelementit.

Tehokasta kustantajan ansaintalogiikkaa ei ole vielä kehitetty. E-aineistojen kirjakauppa myy huonosti, kuukausimaksulliset kirjastot ovat vasta aloittelemassa samoin kuin sähköisten oppimateriaalien kustantamot. Englanninkielisen alueen uudenlaisia malleja on vaikea saada toimimaan pienellä kielialueella.

Helppokäyttöisyys määrää voittajan. Käytettävyystutkimukset tietävät, kuinka ratkaiseva uuden toiminnan omaksumiselle on helppo käyttökokemus. Jos tarjoat kirjasi käyttäjälle selaimessa ilman monipolvisia kirjautumisia ynnä lataamisia ja vielä onnistut rahastamaan, olet voittaja.

Pari viikkoa sitten Kielipoliisin Twitter-tili ylitti 10 000 seuraajan rajan. Se kertoo, että kieli kiinnostaa monenlaisia ihmisiä ja erikoisalaan liittyvä viestintä sopii Twitteriin. Kielipoliisi tviittailee kielestä, kirjoista, viestinnästä ja verkkotoiminnasta, ja päivitysten sävy vaihtelee asiallisesta sarkastiseen. Seurattavina ovat kiinnostavat tviittajat ja erityisesti eri alojen asiantuntijat. Kymmenentuhannen ylityksen kunniaksi Twitter-seuraajat saavat kymmenen päivän ajan kympin alennusta Kapulakielen kymmenen kärjessä -kirjasta. Nidotun opuksen voi ostaa 10 eurolla, sidotun 15 eurolla ja sähkökirjan 5,9 eurolla. Kirjoita ”Twitter” verkkolomakkeen Lisätietoja-kohtaan ja maksa tarjoushinta, niin saat kirjan postitse parin päivän kuluttua; sähkökirja onladattavissa tarjoushintaan Elisan palvelusta keskiviikosta lähtien. Organisaatio- ja asiantuntijaviestintä Twitterissä –koulutus on puolestaan tarjolla Hausissa huhtikuussa – tervetuloa!

Olen lueskellut Yliopisto-opettajan käsikirjaa osana yliopistopedagogiikan opintoja. Pääosa artikkeleista on oppimisnäkemysten ja opetuksen linjakkuuden abstraktia pohdintaa, jota on sinänsä ihan kiinnostavaa peilata omaan opetustyöhön. Käsikirjassa on kuitenkin – kasvatustieteelle usein niin vierasta – käytäntöäkin mukana. Luetteloissa tarjotaan keinoja, joilla luento-opetusta voi muuttaa aktivoivaksi, esimerkkinä pohdinnat, porinat, väittelyt, ryhmätyöt ja kirjoitustehtävät. Useimmat keinot ovat tuttuja, mutta yksi tuore idea kirjasta nousi esiin: toiminnallinen jana. Toiminnallinen tai pikemminkin motivaatiojana on ilmapiiriselvitys, jossa opittavasta aiheesta innostuneet ja motivoituneet opiskelijat menevät seisomaan janan toiseen ääripäähän ja ei-motivoituneet toiseen ääripäähän. Näin oppimisilmapiiri tulee näkyväksi, ja keskeiset motivaatiokysymykset nousevat luontevasti keskustelunaiheeksi. Motivaatiojanaa kokeilen heti seuraavalla kurssilla.

Suomen tietokirjailijat julkaisi tammikuussa kirjan Laatua! Oppimateriaalit muuttuvassa tietoympäristössä. Kirjassa on 24 artikkelia, jotka käsittelevät aiheita lukiolaisen digikytköksistä tekijänoikeuksiin. Hiukan epäilevin mielin tartuin kirjaan, sillä tekijälista ennusti verkkokielteistä otetta. Pääosa artikkeleista osoittautui kuitenkin yleiskatsauksiksi oppimateriaaleihin sekä kustannusalaan ja sisältökin alaa seuraavalle melko tutuksi.

Iloisesti yllätti Timo Tossavainen, joka on aiemmin profiloitunut verkkovastaisena. Tossavaisen kahdessa artikkelissa on avoimen tutkiva näkökulma, ja niissä puntaroidaan perinteisen ja sähköisen materiaalin plussia sekä miinuksia. Tossavaisen mukaan pitkän matematiikan kattava luentopankki olisi mahdollista tehdä Suomeen parissa vuodessa, ja se voitaisiin yhdistää GeoGebra-yhteisöihin. Matematiikan opetuksessa hyödyttäisiin sähköisen materiaalin interaktiivisuudesta, mutta toisaalta käsin kirjoittaminen on matematiikassa vielä toistaiseksi nopeampaa kuin symbolien ja kaavojen tuottaminen esimerksi tabletilla.

Kiinnostavaa on myös Jukka Vahtolan pohdiskelu siitä, miten oppikirjojen kustannus on onnistunut välttämään tietosanakirjojen ja sanakirjojen kohtalon. Ratkaisu on Vahtolan mukaan ollut palvelubisnekseen siirtyminen. Enää ei kustanneta kirjaa vaan myydään kokonaisratkaisua, johon kuuluvat opettajanoppaat, kokeet, tehtävät, diat, digipaketit ja tuki. Ostosta päättää opettaja, ei maksaja. Kilpailua on yhä vähemmän, koska kustannusala on keskittynyt. Ei ole tarvetta uudistua ja kehittää uusia tuotekonsepteja.

Anna Kallio vastaa artikkelissaan opettajia usein puhuttavaan kysymykseen: ovatko materiaalini työnantajan käytettävissä ilman korvausta? Kallion mukaan tekijänoikeus syntyy aina luonnolliselle henkilölle, eikä se siirry työnantajalle ilman sopimusta. Muut ratkaisut kirjataan sopimukseen.

Yksi suosikkejani oli Sari Lindblom-Ylänteen, Telle Hailikarin ja Liisa Postareffin yliopisto-opetusta käsittelevä artikkeli, jossa todettiin: ”Sama oppimisympäristö voi siis edistää joidenkin opiskelijoiden oppimista ja hidastaa toisten oppimista.” On siis turhaa asettua jyrkästi kannattamaan vain tietynlaisia oppimateriaaleja. Laatu on monimuotoinen asia.

Katselin taannoin Kai Halttusen videon tiedonhankinnan ohjauksesta. Innostuin tehtävästä, jossa opiskelijoita kehotettiin piirtämään oma informaatiohorisonttinsa. Horisonttiin liitetään useita kehiä, joille sijoitetaan omat tiedonlähteet, lähimmäksi ensisijaiset, sitten toissijaiset ja niin edelleen. Tehtävä sopii moneen käyttöön: opetuksessa sen avulla päästään arvioimaan tiedonlähteitä, syventämään hakuja ja laajentamaan aineistoja. Arkielämässä tehtävällä voi vaikkapa jäljittää näkemysten sekä puheenaiheiden lähteitä. Mitä monimuotoisempi on viestijän informaatiohorisontti, sitä kiinnostavampaa aineistoa hän todennäköisesti tuottaa myös vuorovaikutteisiin medioihin. Jos horisontissa näkyy vain muutama valtamedia, keskustelukin helposti rajoittuu niiden syöttämiin aiheisiin. Loppuun sopii konduktöörin kuvaan somessa liitetty iskulause: ”Tarkastetaan lähteet”.

Viime viikon maanantaina vietettiin yhteisömanagerien päivää. Sitä juhlistettiin parin sadan osallistujan tapaamisella Lahdessa, ja tapahtumia järjestettiin myös parissa syrjäisemmässä eurooppalaisessa kaupungissa, Pariisissa ja Lontoossa. Suomessa tapahtuma oli nyt neljättä kertaa, olen osallistunut niihin aiemminkin. Suomen tapahtuma rakennetaan kokonaan vapaaehtoisin voimin, ja se on sponsorien ansiosta osallistujille maksuton. Tarvetta tapaamiselle selvästi on, sillä tänä vuonna paikat varattiin kolmessa tunnissa.

Ohjelman avasi päävastaava Johanna Janhonen esittelemällä viimevuotisen yhteisömanagerikyselyn tuloksia: yhteisöjä hoidetaan yleensä oman toimen ohella, päätyö liittyy useimmiten viestintään, ja tavallisia toimialoja ovat koulutus sekä viestintä. Ambientian Aino Heiska ja F-Securen Samuli Airaksinen tiivisivät sarkastisessa esityksessään, kuinka varmistetaan sosiaalisen intranetin epäonnistuminen: kielletään työhön liittymätön viestintä ja jätetään intra oman onnensa nojaan. Harto Pönkäpuolestaan selvitteli, mitä on laadukas yhteisöllisyys somessa. Yksi suosituimmista esityksistä oli asianajaja Elina Koivumäen tiivistelmä sosiaalisen median juridiikasta: on tunnettava laki ja palvelun käyttöehdot.

Yhteisömanagerien tapahtumassa parasta on kuitenkin se, että siellä ei ketään haittaa, vaikka pitää esitysten aikana yhteyttä kolmella laitteella muiden yhteisöjen kanssa. Sehän nimittäin kuuluu toimen kuvaan.