Luin peräkkäin kolme täysin erilaista some-opasta. Lukiessa pohdiskelin, kuinka vaikea on suhtautua varauksetta oman alan oppaisiin. Tuon tuostakin iskee halu kritisoida ja kommentoida. Päätin kasvattaa itseäni ja poimin kaikista kirjoista vain myönteisiä asioita.
Alexander Stubbin ja Tuomas Enbusken Twitterkirja on letkeään lehtityyliin kirjoitettu opus, joka lähinnä kannustaa lukijoita tviittaajiksi. Painotus oli mielestäni sikäli oikea, että kirjoittajat katsovat Twitterin vapauttavan yhteiskunnallisen keskustelun portinvartijoista. ”Vapaus on oleellisempaa kuin ylhäältä saneltu ’laatu’.”
Harto Pöngän Sosiaalisen median käsikirja korostaa, että somessa on kyse ihmisten, ryhmien ja verkostojen kytkeytymisestä. Verkostoituminen on Twitterissä tehokkaampaa kuin Facebookissa tai LinkedInissä, koska siellä on mahdollista luoda yhdensuuntaisia yhteyksiä. Verkostojen yhteisöllisyys taas vaihtelee toiminnan ja sen keston mukaan eikä liity alustaan vaan ihmisten vuorovaikutukseen.
Pekka Saurin Julkishallinto ja sosiaalinen media tarkastelee aihettaan kaupungin hallinnon näkökulmasta. Kaupungin keskeisenä tehtävänä Sauri pitää asukkaiden erilaisten intressien sovittamista yhteen. Sosiaalinen media voi yhdistää kaupunkilaisten älyn superaivoiksi, jotka ratkaisevat kaikki ongelmat. Osallistumisen onnistumiseksi julkishallinnon on oltava läpinäkyvää, ja läpinäkyväksi se tehdään viestinnällä sekä vuorovaikutuksella. Sosiaalinen media on tähän oiva työkalu, mutta virkamiehen on uskallettava muuttua kasvottomasta tahosta persoonaksi.
Nämä sosiaalisen median oppaat ovat kaikki saatavilla sähkökirjoina. Niiden lukeminen sai pohtimaan, onko sähköisyys muuttamassa kirjan formaattia hiukan kepeämmäksi ja lyhyemmäksi. Ruudulta on nimittäin helppoa lukaista sadan sivun lehtijuttumainen kirjanen.