Viikonloppuna järjestettiin opetus- ja kasvatusalan ammattilaisten Educa-messut Messukeskuksessa. Näytteilleasettajat olivat pääosin oppilaitoksia, kirjastoja, kustantajia ja järjestöjä. Luento-ohjelman tarjosi opettajien ammattijärjestö OAJ, ja teemoina olivat oppimisympäristön muutokset ja opettajuuden muutos. Opiskelijoiden tietoympäristössä muutos on jo tapahtunut, mutta opettajien asenteet muuttuvat hitaasti. Monissa Educa-puheissa verkkoympäristö esitettiin arveluttavana, perinteiset kirjat luotettavina ja laadukkaina. Samassa sivulauseessa niputetaan ja tuomitaan heppoisiksi Wikipediat, Facebookit, verkkosanakirjat, verkkolehdet, sähkökirjat ja tietopankit. Miten ihmeessä teksti muuttuu epäluotettavaksi, kun se siirtyy paperilta näytölle? Muuttuuko opettajan oppaan kalvo laaduttomaksi, kun sen julkaisee avoimesti verkossa? Asenteet verkkotoimintaa kohtaan ovat perusteettoman epäluuloisia ja kielteisiä. Opiskelijoiden oppimisympäristö on joka tapauksessa muuttunut, joten messuteemaksi olisi ehkä ollut syytä valita asenteenmuutos.

Tutustumiskierrokseni suomalaisiin sähköisten oppimateriaalien yrityksiin jatkuu. Nyt vuorossa on e-Oppi Oy, ja keskustelukumppanina viime tiistaina oli yrityksen kehityspäällikkö Johannes Pernaa. E-Oppi Oy:n on perustanut 2011 pitkän linjan oppikirjailija Simo Veistola. Oppimateriaaleja on tuotettu seitsemisenkymmentä, ja yrityksellä on noin 120 oppikirjailijaa. Materiaalit tehdään helppokäyttöisille Pedanet- ja OnEdu-alustoille, mutta sisällöt alustalle siirtää tai siirtämistä tukee kustannustoimittaja. Materiaalien käyttö on opettajalle ilmaista, mutta koulut maksavat oppikirjan kahden vuoden lisenssistä 5 euroa oppilaalta. Kirjantekijälle palkkio voidaan maksaa valinnan mukaan joko kiinteänä tai myyntimäärän mukaan kasvavana prosenttina; kiinteä prosentti on hieman perinteistä rojaltia korkeampi. E-Oppi-kirjat näyttävät tutustumiskierroksen perusteella kilpailevan hyvin perinteisten kirjojen kanssa, ja lisäetuna tulevat mediaelementit. Amerikan maantieto tarjoaa portfolion, eFysiikka videoita oppilaiden tekemistä kokeista ja musiikinkirja äänet vaikkapa aina tärkeän ukulelen viritykseen.

Tutustuin viime viikolla Tabletkouluun ja keskustelin sen perustajan Oskari Lehtosen kanssa. Tabletkoulu tarjoaa opetussuunnitelman mukaisia perusopetuksen ja lukion oppimateriaaleja. Sähköisiin materiaaleihin on upotettu mediaelementtejä, esimerkiksi visailuita, linkkejä ja YouTube-videoita. Oppimateriaalin tekijälle koostaminen on teknisesti helppoa: valmiiseen alustaan lisätään teksti, kuvat ja mediaelementit. Laadukkaan sisällön tuottaminen on tietysti yhtä helppoa tai vaikeaa kuin perinteiseenkin oppikirjaan. Opettaja voi tabletkoulussa täydentää materiaalia esimerkiksi omilla tehtävillään ja koota kokeen joko kurssin valmistehtävistä tai luoda itse kysymykset. Oppilaan kannalta sähköinen materiaali on näppärä paketti, joka on aina saatavilla tabletissa tai missä tahansa päätelaitteessa. Lisäarvoa tuovat myös keskustelumahdollisuus ja materiaalin kytkeytyminen muiden oppiaineiden kursseihin ja internetin tietovarantoihin. Tabletkoulun kurssihinnoittelu tuntuu järkevältä kaikkien osapuolien kannalta: materiaalin tekijä saa 35 prosenttia tekijänpalkkiona, opettaja käyttää alustaa ilmaiseksi, ja oppilas ostaa viiden vuoden käyttöoikeuden edullisesti 11 eurolla.

Lauseiden välistä pilkutusta säätelee suomessa kolme sääntöä. 1) Pää- ja sivulauseet erotetaan pilkulla. 2) Rinnasteiset päälauseet erotetaan pilkulla, jos niillä ei ole yhteistä lauseenjäsentä. 3) Rinnasteisia sivulauseita ei eroteta pilkulla (ks. esimerkkejä). Säännöistä keskimmäinen on vaikein, ja siihen kompastuu kokenutkin kirjoittaja. Katsoin toimittajaopiskelijoiden 90 viimeisen jutun virhetilastoja. Pilkkuvirheitä oli yhteensä 157, ja niistä noin 90 prosenttia liittyi ja-sanan pilkutukseen, yleensä kakkossääntöön. Toimittajaopiskelijat ovat erittäin kielitietoisia ja tuntevat hyvin säännöt: välimerkki-, yhdyssana- ja alkukirjanvirheet ovat muuten harvinaisia. Myös hallinnon kielikoulutuksissa osallistujat tietävät kolme pilkkusääntöä, mutta pitävät kakkossäännön soveltamista vaikeana. Pilkkusäännöt ovat tietysti pyhiä meille kielipoliiseille, mutta yhä useammin mietin, mitä korvaamatonta menettettäisiin, jos rinnastaiset – eli useimmiten ja-sanan yhdistämät – lauseet saisi jättää pilkuttamatta kaikissa tapauksissa.

Suomen tietokirjailijoiden toiminnanjohtaja Jukka-Pekka Pietiäinen ja professori Joel Kuortti ovat koonneet 100 merkittävän suomalaisen tietokirjan listan kirjaksi. Jokaisesta listan tietokirjasta on tiivistetty liuskanmittainen esittely. Teos on mainio retki suomalaisen tietokirjallisuuden historiaan: se lähtee Agricolan 1543 vuoden aapisesta ja päätyy viimevuotiseen Elina Grundströmin ilmastonmuutosta käsittelevään Mustaan orkideaan. Listaa lueskellessaan tekee kiinnostavia löytöjä.Matthias Calonius loi Siviilioikeuden luennoilla suomalaisen oikeustieteen perustan, Pehr Kalmin Matka Pohjois-Amerikkaan käännettiin 1700-luvulla monille eurooppalaisille kielille, Tilastollisen vuosikirjan julkaisijan taustalla on 1700-luvun taulustolaitos – sanan tilasto toi suomen kieleen Paavo Tikkanen vasta 1848. Tietokirjailijat ovat aina olleet ahkeria sanaseppoja. Kirjassa mainitut Elias Lönnrotin kehittämät kirjallisuus, itsenäinen jasivistys ovat tuttuja, mutta uutena tietona tulivat Toivo Rautavaarankeksimät luontaistuote, tuoremehu ja herukka. Varsinaisia menestysteoksia ovat olleet Pikku jättiläinen, jota on painettu 300 000 kappaletta. Elon Laskuoppi julkaistiin 1915, ja sen 32. painos oli käytössä vielä 60-luvun lopulla. Hämmästyttävät 50 000 kappaletta Suomessa ja 150 000 Venäjällä on myyty Olli Aulion toimittamaa Vapaa-ajan kalastaja -kirjaa, joka oli minulle uusi tuttavuus.

100 merkittävää suomalaista tietokirjaa -teokseen liittyy näyttely, joka tulee Tampereen pääkirjasto Metsoon 26.1.–7.2.2015. Tervetuloa katsomaan!

Online Educassa oli pääpuhujien lisäksi kiinnostavaa tarjontaa myös pienemmille yleisöille. Itse inspiroiduin kanadalaisryhmän – Thomas Stenzel, Michael Canuel ja Donna Aziz – esityksestä, joka käsitteli englannin kielen opetusta Thaimaassa. Maan hallitus oli tilannut yhdeksän miljoonaa tablettia kohentamaan koululaisten kurjia PISA-tuloksia. Tabletit joutuivat hyllylle, koska niihin ei ollut sisältöä eikä niitä osattu edes ladata. Vasta myöhemmin kanadalaisryhmä kutsuttiin Thaimaahan luomaan toimivaa englannin verkko-opetuksen mallia. Tapaus on tyypillinen esimerkki siitä, kuinka uudistusta lähdetään tekemään ostamalla laitteita ilman pedagogista suunnitelmaa ja opettajien koulutusta. Teknologian käyttöönotto vaatii opettajien osaamista ja sitouttamista: ilman omaa verkko-opiskelun kokemusta ei toimintatapaa pystytä viemään käytäntöön. Varsinkin tablettien hankkiminen tuntuu muuttuvan itseisarvoksi, ilman että tarkemmin analysoidaan niiden käyttöalaa ja -tapoja. Kuinka monipuolisesti tablettia yleensä käytetään opetuksessa: onko se työskentelyn ja vuorovaikutuksen väline vai vain valmiin materiaalin lukulaite? Helppojen ratkaisujen toivossa tulee usein mentyä teknologia edellä puuhun.

Miten äärimmäisessä köyhyydessä elävien määrä on muuttunut viimeisen 20 vuoden aikana? Kaksinkertaistunut, pysynyt samana, puolittunut? Kysymyksen esitti Ola Rosling Online Educassa, kun hän halusi tietää, perustuuko näkemyksemme maailmantilanteesta faktoihin vai mielikuviin. Tuloksen mukaan me opetusalan ammattilaiset menestyimme testissä melkein yhtä hyvin kuin eläintarhan simpanssit. Rosling osoitti havainnollisesti, että näemme kehityksen yleensä selvästi synkempänä kuin se tilastojen valossa on. Köyhyys on puolittunut, naisten koulutus lisääntynyt, ja katastrofit ovat olleet vähemmän tuhoisia, kertovat Gapminderin tilastot. Rosling kumosi kolme yleistä väärinkäsitystä: Useimmat asiat ovat nyt paremmin kuin ennen. Vauraus ei johda sosiaalisiin uudistuksiin, vaan päinvastoin uudistukset tuovat vaurauden. Tuloerot eivät kasva, vaan keskituloisten määrä lisääntyy. Entä ketä meidän pitäisi syyttää vääristä mielikuvistamme: vanhempia, mediaa vai opettajia? Ainakin meidän opettajien pitäisi välittää tietoon perustuvaa maailmankuvaa, siksi oman faktantarkistuksen olisi oltava osa arkipäivää.

Online Educa Berlin järjestettiin 3.–5. joulukuuta 20. kerran. Olin aikonut jättää konferenssin väliin tänä vuonna, mutta mieleni muutti kolme syytä: Howard Rheingold, George Siemens ja Stephen Downes. Rheingold puhui vakuuttavasti osallistavan verkkotoiminnan puolesta. Verkkotyöskentely vaatii, että opiskelija luo itselleen julkisen äänen. Kun nimesi kirjoitetaan Googleen, hakutuloksissa on oltava sinun omia tuotoksiasi, ei vain muiden kommentteja sinusta. Stephen Downes puolestaan vaati jokaiselle ikiomaa riippumatonta tilaa verkossa. Facebookin kaltaiset palvelut perustuvat siihen, että käyttäjä on tuote, jota myydään mainostajille. Samaan tapaan myös oppimisalustat keräävät opiskelijoiden tietoja ja aineistoja omiin tarkoituksiinsa, vaikka opiskelijalla pitäisi olla ensisijainen oikeus päättää niiden käytöstä. Konferenssin huipentumassa Online Educa -väittelyssä George Siemens puolusti näkemystä, jonka mukaan massadata ei pilaa koulutusta vaan tehostaa ja yksilöllistää opetusta – käyttötavan vain pitää olla avointa ja läpinäkyvää. Äänestyksessä 72 % yleisöstä oli samaa mieltä.

Olen lukenut viikolla pinoittain opiskelijoiden juttuja, viimeksi henkilöhaastatteluja. Palauteistunnoissa on pohdittu sitaattien muotoilua. Tiukimman ohjeistuksen mukaan puhetta on siteerattava sellaisenaan – mitään ei saa muuttaa. Jokainen puhe- ja kirjoituskielen eroja tunteva kuitenkin ymmärtää, että ohjetta on mahdotonta noudattaa. Jos repliikit litteroitaisiin sellaisenaan, joka toinen haastateltava näyttäisi kielipuolelta, mikä sekin on toimitusohjeiden vastaista. Karsittavaksi joutuvat ainakin niinkuttelut, ja-jat sekä toistot. Juttutyypistä ja yhteydestä riippuu, säilytetäänkö murre, vierassana, kapula, muoti-ilmaus tai kirosana. Samoin puhekielisyydet arvioidaan tilanteen mukaan. Eniten mietityttää sanojen tyyliarvo: milloin voi ”tykätä ja tuunata”, milloin käyttää ”nettiä tai tsättiä”? Sanoja vaikeampaa on säilyttää äänneasuun ja taivutukseen liittyviä poikkeamia: ”Nuoret ei vaan kuuntele” vai ”Nuoret eivät vain kuuntele”?

Lauri Haapanen on todennut, että sitaatilla on lehtijutussa monta tehtävää rytmityksestä puhujan luonnehdintaan. Hänen selvityksensä mukaan käytännössä puhekieliset äänneasut yleiskielistetään, sanalipsahdukset korjataan, sanontaa tiivistetään ja lausumia yhdistellään. Sitaatit siivotaan herkällä kädellä, niin että sisältö ja painotukset eivät muutu.

Useat yhteisöt ovat avanneet verkkosivuilleen palveluikkunan, jossa kävijä voi pikaviestein keskustella asiakaspalvelijan kanssa. Palvelua tarjoavat muun muassa Veikkauksen ja Nordean sivustot, ja neuvoa voi pyytää nimettömänä. Julkisten alojen palveluikkunoita on ollut vanhastaan oppilaitoksilla, ja tämän vuoden uutuus on pääkaupunkiseudun Infochat, joka antaa muuttajille tietoa kaupungin palveluista. Varsinainen pioneeri alalla on kirjasto, jonka Kysy kirjastonhoitajalta -chat toimi yli kymmenen vuotta ‒ oppilaitosten kirjastot tarjoavat myös vastaavia palveluja. Olen viime viikkoina testaillut kymmenkuntaa chatpalvelua. Kaikki ovat toimineet mainiosti, ja asiakaspalvelijoiden pikaviestitaidot ovat olleet hyvät. Kynnys yhteydenottoon on matala, ja kysymykset on mahdollista muotoilla arkisemmin kuin lomakkeilla tai sähköpostiviesteissä. Pikaviestintää hoitaa yleensä kokeneiden asiakaspalvelijoiden piiri, eikä käyttöönotto siksi vaadi pitkää koulutusta vaan lähinnä yhteisten periaatteiden kirjaamista. Asiakaspalvelijoiden kokemukset ovat olleet pääosin myönteisiä, ja hyvää palautetta ovat antaneet myös asiakkaat. Nopea ja vaivaton viestintäkanava, suosittelen.