Perjantaina osallistuin paneeliin Tampereen yliopistossa. Paneeli liittyi tiedeviestinnän opintokokonaisuuden avaukseen.
Tilaisuuden avasi tutkimuspäällikkö Sanna Kivimäki, joka vertasi tiedeviestintää translatoriseen toimintaan. Tiedeviestintä on kielensisäistä kääntämistä, jossa viestijän tehtävänä on yhdistää tutkijan maailma lukijan maailmaan.
Apulaisprofessori Johanna Vaattovaara korosti, että tiedeviestinnässä ei ole kyse tekstin vaan ilmiöiden yleistajuistamisesta. Uutta tutkimustietoa pitää välittää yleistajuisesti, koska sitä tarvitaan yhteiskunnallisen päätöksenteon tueksi. Tutkimusraportteina tieto ei tavoita edes toisten alojen asiantuntijoita, saati päätöksentekijöitä ja kansalaisia.
Paneelissa pohdimme yhdessä Satu Lipposen, Heidi Jaunin, Natasha Vilokkisen kanssa yleistajuistamisen voittoja ja tappioita. Yhteinen näkemyksemme oli, että yleistajuistaminen vaatii useamman työstämiskierroksen. Hyötyä on kollegoiden palautteesta ja siitä, että teksteistä sekä merkityksistä keskustellaan. Yksi keskustelun areena on Twitter, joka pakottaa tiivistämään ja yleistajuistamaan tiedeviestit.
Tutkijoiden sosiaalisen median käytöstä onkin juuri viime päivinä keskusteltu Helsingin Sanomien palstoilla. Tukea tiedeviestijöiltä sai professori Pekka Isotaluksen kannanotto, jossa hän katsoi someviestinnän kuuluvan nykyisin olennaisena osana tutkijan työnkuvaan.