Puhuttelu puhuttaa virkaviestijöitä. Viranomaiset ovat pikku hiljaa siirtyneet sinutteluun mutta tuntevat edelleen itsensä epävarmoiksi puhuttelumuotoa valitessaan. Eveliina Tolvanen selvitti väitöskirjassaan suomalaisten ja ruotsalaisten eläkekirjeitten puhuttelumuotoja. Ruotsissa sinuttelu oli jo 70-luvulla virkakirjeissä teitittelyä yleisempää, mutta suomen kielessä muutos on edelleen meneillään.
Koska puhuttelumuodot eivät ole vakiintuneita, tilanteittain käytetään yksikköä ja monikkoa tai vältetään suoraa henkilöviittausta (Tukea voi hakea – –, Unohtuiko jotain?). Puhuttelu on suomessa myös monitulkintaisempaa kuin ruotsissa. Mielenkiintoinen on Tolvasen havainto siitä, että suomalaisissa virkateksteissä puhuttelu liittyy myönteisiin merkityksiin: saat, sinulla on mahdollisuus. Kielteisissä yhteyksissä persoona taas häivytetään esimerkiksi passiivilla.
Mitä merkitystä puhuttelutavalla sitten on? Suora puhuttelu luo Tolvasen mukaan suhdetta kirjoittajan ja lukijan välille. Vaikutus on kahtalainen: puhuttelumuoto toisaalta heijastaa mutta toisaalta myös rakentaa sosiaalisia suhteita. Sinuttelulla luodaan läheisyyttä osapuolten välille, teitittelyllä puolestaan sosiaalista etäisyyttä. Sinuttelua pidetään usein tasa-arvoisena lähestymistapana, mutta se voidaan tulkita myös keinotekoiseksi tavaksi peittää epätasa-arvoa. Vuorovaikutuksen laatuun vaikuttavat monet kielelliset valinnat, ei yksin puhuttelumuoto.