Lauantaina oli Hesarissa Riitta Koivurannan kolumni ”Tärkeintä ei ole lukunopeus, vaan luetun ymmärtäminen”. Teksti on hitaan lukemisen puolustus, ja se puhuu ensisijaisesti kaunokirjallisuudesta. Oma työni koskee arkisten työtekstien lukemista ja kirjoittamista. Voin vakuuttaa, että silloin pikaluku on poikaa. Kävin parikymmentä vuotta sitten tanskalaisen tohtori Jörgen Poulsenin kurssin, jossa koulutettiin pikaluvun opettajia. Kurssi oli hyödyllinen, ja olen opettanut pikalukua sekä soveltanut opetuksia muissakin yhteyksissä. Ydinsanoma on se, että erilaisiin aineistoihin sovelletaan erilaista lukutekniikkaa. Esityslistoissa ja raporteissa ei viipyillä sananvalintaa maistellen, vaan ydin poimitaan ja sitten toimitaan. Vapaa-ajan lukemisessa kukin saa kulkea omia polkujaan hyötyajattelusta piittaamatta. Tavoitteellisessa pikalukemisessa sen sijaan nopeus ja ymmärtäminen kulkevat rinnakkain, niin että lyhyemmässä ajassa saavutetaan riittävä ymmärtämisen taso. Poulsenin mukaan pikalukeminen on kuin moottoritiellä ajamista: se on sunnuntaiajelua intensiivisempää ja siksi myös tuloksellisempaa.