Kävin torstaina Helsingin kirjamessuilla. Messuilu on makuuni hiukan liian markkinahenkistä, ja pidän puhepainotteisista kirjatapahtumista. Kirjojen ostokin vaatii nykyisin liikaa harkintaa, koska hyllytilaa ei enää ole. Jos ostan uusia, sama määrä vanhoja on hävitettävä karvain mielin.
Messuilla kiinnitti huomiota, että kahden euron kirjavuoret olivat vallanneet ison osan messualueesta. Tämä näyttäytyi minulle perinteisen kirja-alan surullisena kuvana. Yhä suurempi osa tekijöiden vuosien työpanoksesta päätyy halpalaareihin, joista edes minä kirjaihmisenä en suostu viemään fyysisiä niteitä hyllyihini.
Kirjan sisältö ei onneksi ole sidoksissa ilmiasuun, niin kuin Niklas Bengtsson messuhaastelussa totesi. Bengtson esitteli monenlaisia kirjaformaatteja papyruksista seinälle levitettäviin haitarikirjoihin ja pohdiskeli, voidaanko kirjana pitää miestä, joka on tatuoinut runokokoelman ihoonsa.
Uudet kirjaformaatit ovat sähköisiä, ja Messukeskuksen laarit auttamattomasti menneisyyttä. Silti messut ja kustantamot pitävät uskollisesti kiinni vanhan rippeistä, koska yhtä tuottoisaa ansaintamallia sähköisille julkaisuille ei ole onnistuttu kehittämään.