Olen joutunut pohtimaan, miten oikeuskielen käytänteet vaikuttavat virkatekstien luettavuuteen. Eritysen kiinnostavaa on tutkia, mitkä muotoilut ovat perusteltuja ja mitkä taas turhia kapuloita.
Minua esimerkiksi häiritsee muotoilu, jossa nimen ensimmäisen maininnan jälkeen seuraa ilmaus jäljempänä ja jokin käyttönimi. Tavallisessa tekstissäkin pitkä nimi on tapana korvata käyttönimellä, joka on yleensä nimen loppuosa. Käytäntö tuli vastaan viimeksi tietosuojatyöryhmän ohjeissa:
Näissä suuntaviivoissa annetaan 29 artiklan mukaisen tietosuojatyöryhmän, jäljempänä ’tietosuojatyöryhmä’, määrittämiä käytännön ohjeita yleiseen tietosuoja-asetukseen, jäljempänä ’tietosuoja-asetus’, sisältyvästä uudesta henkilötietojen käsittelyn läpinäkyvyyttä koskevasta velvollisuudesta sekä tähän liittyvää tulkinta-apua.
Tekstissä siis puhutaan tietosuojatyöryhmästä niin, että määritettä ”29 artiklan mukainen” ei jatkossa toiseta. Samoin tietosuoja-asetuksesta pudotetaan määrite ”yleinen” pois. Varmuuden vuoksi tekstiin on kuitenkin lisätty hankalat ilmaukset jäljempänä ’tietosuojatyöryhmä’ ja jäljempänä ’tietosuoja-asetus’, joissa on lisäksi virheellisesti käytetty puolilainausmerkkejä. Jos sekaannuksen mahdollisuutta ei ole, tällainen turhantarkkuus johtaa tarpeettoman kapulaiseen kieleen.