Tampereen yliopistossa järjestettiin viime perjantaina Twitter viestintänä -seminaari. Tarjolla oli 18 esitelmää ja Twitter-tutkijoita kahdeksasta yliopistosta. Seminaari keräsi 150 kuulijaa, ja pitkästä päivästä huolimatta yleisö osallistui aktiivisesti viimeiseen keskusteluun asti. Yksi keskeinen teema oli livetviittaminen television vaalikeskustelujen aikana. Livetviittien suosikkiaiheita olivat puolueiden puheenjohtajat, keskustelun luonteen arviointi ja talous. Ylipäätään henkilöt kiinnostivat, ja maltilliset keskustelijat saivat eniten myönteisiä arvioita. Twitter todettiin seminaarissa oivalliseksi kansalaiskeskustelun alustaksi, mutta sen käyttäjäkuntaa pidettiin eliittinä. Twitter ei yksiviivaisesti demokratisoi keskustelua vaan toisintaa yhteiskunnan valtarakenteita. Oma esitykseni käsitteli kaupunkien Twitterin käyttöä: kaupungit voisivat vähentää automaattitviittejä ja lisätä osallistavaa keskustelua sekä verkostoitumista kuntalaisten kanssa. Tämä edellyttää Twitter-viestinnän tavoitteiden ja merkityksen uudelleenarviointia.