Viime viikolla osallistuin Site 2013 -konferenssiin New Orleansissa. Useissa esityksissä katsottiiin taakse- ja eteenpäin tavalla, joka toi mieleenOsmo A. Wiion toteamuksen siitä, että muutosta yliarvioidaan lyhyellä aikavälillä ja aliarvioidaan pitkällä. Teknologian opetuskäyttö on pioneerien mielestä lisääntynyt hitaasti, mutta ennen pitkää opetus mullistuu sen ansiosta varmasti. Vahvaa tukea antoivat pääpuhujat Milton Chen ja Paul Kim näkemykselle, jonka mukaan opetuksen on liityttävä tosielämään: sen on oltava tarjolla aina kaikkialla eri välinein, ei ainoastaan koulurakennuksessa. Verkossa on tarjottava helppo virikkeellinen alusta itseorganisoituvaan toimintaan, ja oppijat järjestävät itse opetusta toisilleen. Jos muodollisia suorituksia tarvitaan, niiden kriteerit määritellään tarkasti etukäteen. Tulevaisuudessa ne saattavat Paul Kimin mukaan käydä tarpeettomiksi, sillä arviointi siirtyy vertaisoppijoille, jotka antavat onnistuneesta panoksesta suosituksia verkkopalveluissa; hän itse antoi avoimeen joukkokurssiinsa osallistuneille LinkedInissä suosituksia todistuksen lisäksi. Mariana Patru Unescosta kantoi huolta maantieteellisistä ja sukupuolten välisistä digitaalisista kuiluista, joita vastaan voidaan käydä mobiilioppimisen keinoin. Opetus ei voi jäädä esidigitaaliselle aikakaudelle, vaan digiajan opettajien on kehitettävä omaa osaamistaan ammatillisissa verkkoyhteisöissä.