Tällä viikolla satuin lukemaan kaksi puhuttelevaa kolumnia. Tiina Raevaaran Listausjournalismia koulunsa päättäville* huvitti sikäli, että olen lopen väsynyt juttuihin ”Viisi tapaa välttää x” ja ”Kuusi keinoa voittaa y”, vaikka olen itsekin keinoa käyttänyt. Kuoliniskun juttutyypille antoi lahjalehti, jonka vuoden jokainen juttu rakentui 3–10 vinkin varaan. Varsinkin Kuusi tapaa tehostaa kuntosalitreeniä -jutun hyötyvinkki on syöpynyt mieleen: Jos laite on varattu, älä jää odottamaan vaan mene seuraavaan. Oppikirjoissa ja oppaissa viljellään sekalaisia ohjeita luetteloina kyllästymiseen asti, ja syy on useimmiten Raevaaran mainitsema ”ei tarvita tarkempia perusteluita asioiden mukanaololle”. Olen selaillut oppikirjoja, jotka perustuvat kokonaan luetteloille ja asioiden väliset yhteydet jätetään lukijan selvitettäväksi. Verkkokirjoittajiakin kehotetaan luetteloimaan asioita silmäilyn helpottamiseksi, joten koko sivusto saattaa koostua pelkistä pallukkariveistä. Luettelo on kuitenkin helppo vain silloin, jos alakohtia on vähän ja ne ovat lyhyitä.
Toisen kiinnostavan kolumnin kirjoitti Jarkko Tontti, joka totesi maailman olevan käsittämätön ja sekamelskainen. Ihminen luo siihen mieltä jäsentämällä tosiasiat haluamaansa ruotuun. Listat ovat yksi tapa hallita kaoottista aineistoa – tai ainakin luoda hallinnan tunnetta.
*Linkit ovat tviittien kautta maksumuurin takia.