Lait pitäisi kirjoittaa niin, että peruskoulun käynyt kansalainen ymmärtää ne. Mutta voiko lait aina kirjoittaa ymmärrettävästi? Liittyvätkö pulmat kieleen vai sisältöön ja voiko niitä edes erottaa toisistaan? Näitä kysymyksiä on selvitelty Salli Kankaanpään, Aino Piehlin ja Matti Räsäsen artikkelissa Kuinka tutkia lakitekstin syntyä ja tekstilajin rajoja?
Artikkelin kirjoittajat osallistuivat asunto-osakeyhtiölain jatkovalmisteluun ja tekivät lakiluonnokseen 225 ymmärrettävyyttä parantavaa muokkausehdotusta. Mitkä niistä hyväksyttiin? Useimmat ehdotukset liittyivät ilmaisun konkretisoimiseen ja yleiskielistämiseen (osakkeiden saanto > osakkeiden siirtäminen), nominaalistusten purkamiseen (osakkenomistajan toisen kanssa omistamat osakkeet > osakkeet, jotka osakkeenomistaja omistaa yhdessä jonkun toisen kanssa) ja selittävän tiedon lisäämiseen. Valmistelijat hyväksyivät yleisimmin nominaalistuksien purkamisen ja noin puolet ilmaisun yleiskielistämisistä. Harvimmin hyväksyttiin selittävän tiedon lisäys: yli kaksi kolmasosaa niistä hylättiin.
Rakenteen muutokset olivat helpommin hyväksyttävissä kuin sanastoon liittyvät – jälkimmäiset tulkittiin ehkä liiaksi sisältöön puuttuviksi. Mutta laki niin kuin mikä tahansa teksti on kieltä, josta merkityksellinen sisältö rakentuu. Monet ymmärrettävyyttä parantavat muutokset kilpistyvät kapeaan kielikäsitykseen, jota valaisee hauskasti erään valmistelijan kommentti: ”ei tässä tekstissä mitää vikaa oo, mutta mä en vaa ymmärrä”.