Olin torstaina Tuomiokapitulissa ja sain opiskella sanakirjojen kanssa kirkon kieltä. Jo itse paikannimi pani miettimään sanojen merkitystä ja alkuperää. Aiemmin olin ”tuomiokirkon” yhteydessä törmännyt käännösvirheeseen: sanan mallina on ruotsin domkyrka, jonka alkuosan taustalla on latinan domus ’koti, talo’, ei samanasuinen dom ’tuomio’. Suomen kirkko on siis käännösvirheen takia eurooppalaisia kotikirkkoja huomattavasti uhkaavampi. ”Kapituli” tulee niin ikään ruotsin kautta latinasta: capitulum ’kirjan luku’, capitula ’seurakunnan kokous’. Kirkon teksteissä kiinnittyi huomioni myös tuttuun mutta nykyisessä kielenkäytössä vieraahkoon sanastoon. Olisiko esimerkiksi syntiä, armollista ja sielunhoitoa mahdollista kääntää meidän arkikielellemme, niin että merkitys avautuisi ilman kirkollista painolastia? Synti on paha teko, armollinen on lempeä tai sääliväinen ja sielunhoito keskusteluapua. Vanhahtava sanasto rinnastuu meille maallikoille helposti kirkkolatinaan, jossa vieraitten sanojen merkitys vääntyy oudoksi. Samaan tapaan kuin ”hoc est enim corpus meum” lienee muuttunut kansan suussa hokkuspokkus-taikasanaksi.