Kävin Venetsian biennaalissa, joka nimensä mukaisesti järjestetään joka toinen vuosi (biennale = bi ’kaksi’ + annus ’vuosi’). Nykytaiteen katselmus avautuu hankalasti maallikolle, siksi on paikallaan etukäteen tutustua näyttelyn antiin. Luin Taide-lehdestä biennaalin esittelyn, mutta taidepuhe tuntuu avautuvan vielä teoksiakin vaikeammin. Melko helposti lähetyttävälta tuntui Kreikan paviljonkiin lavastettu nahkatyöntekijän paja. Mitä siitä kirjoitetaan? ”Taideajattelulle (Luis Camnitzerin termiä lainatakseni) tuntuu dekadentissa, antroposentrisessä nykyajassa jäävän se marginaalinen asema, mille Maria Papadimitriou Kreikan paviljongissa luo monitasoisen allegorian villieläinnahkoja myyvällä maalaispuodillaan.” Teoksesta ei sanota muuta, joten mitä tästä saisi irti. Camnitzerista saa hauilla muutaman tiedonsirun: urugualais-saksalainen taiteilija, ja taideajattelu määritellään ’tiedon hankinnaksi ja järjestämiseksi’. Miksi nimi tuotiin kuormittamaan muutenkin nimiä ja vierassanoja vilisevää tekstiä – mene tiedä. Entä sitten sanat dekadentti ’turmeltunut’ ja antroposentrinen’ihmiskeskeinen’? Tuovatko ne lisäarvoa verrattuna ”turmeltuneeseen ihmiskeskeiseen nykyaikaan”? Marginaalinen voisi tässä olla ’vähäinen’ ja allegoria ’vertauskuva’. Teos siis luo monitasoisen vertauskuvan taideajattelun vähäisestä asemasta turmeltuneessa ihmiskeskeisessä nykyajassa. Onko näin?