Digimaailmoja on monenlaisia, ja sosiaalista mediaa ei pidä latistaa pelkäksi mainoskanavaksi. Asiantuntijoitakin kehotetaan usein markkinoimaan somessa itseään ja luomaan henkilöbrändiä. Mielestäni brändin luominen ei saa olla itsetarkoitus, vaan se syntyy hyvän sisällön sivutuotteena, jos on syntyäkseen. Sen sijaan rasittavaksi sometyrkyksi tullaan omien postauksien tilannetiedottomalla toistolla. Touhuhan muuttaa digitoiminnan merkityksettömäksi pilipalisaatioksi. Twitter esimerkiksi on liian hyödyllinen työkalu pelkäksi mainoskanavaksi. Se on asiantuntijan oppimisympäristö PLE, joka auttaa pysymään ajan tasalla oman alan tapahtumista. Asiantuntija tuo ympäristöön lisäarvoa jakamalla hyötysisältöjä ja tietämystä erikoisalastaan. Wikipedian arvostelijoille on tapana sanoa, että valittamisen sijaan kannattaa parantaa artikkeleita. Sama koskee sisällöntuotantoa muissakin verkkopalveluissa. Ei anneta markkinamiesten vallata sosiaalisen median hyötypalveluita.

Tampereen yliopistossa järjestettiin viime perjantaina Twitter viestintänä -seminaari. Tarjolla oli 18 esitelmää ja Twitter-tutkijoita kahdeksasta yliopistosta. Seminaari keräsi 150 kuulijaa, ja pitkästä päivästä huolimatta yleisö osallistui aktiivisesti viimeiseen keskusteluun asti. Yksi keskeinen teema oli livetviittaminen television vaalikeskustelujen aikana. Livetviittien suosikkiaiheita olivat puolueiden puheenjohtajat, keskustelun luonteen arviointi ja talous. Ylipäätään henkilöt kiinnostivat, ja maltilliset keskustelijat saivat eniten myönteisiä arvioita. Twitter todettiin seminaarissa oivalliseksi kansalaiskeskustelun alustaksi, mutta sen käyttäjäkuntaa pidettiin eliittinä. Twitter ei yksiviivaisesti demokratisoi keskustelua vaan toisintaa yhteiskunnan valtarakenteita. Oma esitykseni käsitteli kaupunkien Twitterin käyttöä: kaupungit voisivat vähentää automaattitviittejä ja lisätä osallistavaa keskustelua sekä verkostoitumista kuntalaisten kanssa. Tämä edellyttää Twitter-viestinnän tavoitteiden ja merkityksen uudelleenarviointia.

Sain viime viikolla pysäköintiä koskevan tiedotteen, jonka lopputervehdys ja allekirjoitus oli seuraava:

Mukavia pakkaspäiviä toivotellen,

Yritys X:n asiakaspalvelun tytöt

Ilmaus pysäytti, joten kysyin mielipiteitä siitä Kielipoliisin palstoilla. Keskustelua virisikin kiitettävästi: kommetteja tuli 51.

Tervehdystä pidettiin sävyltään positiivisena (Lena, Carina, Taina, Heidi), ja hyväksyntänsä sille antoi 40 tykkääjää. Myönteinen sävy viesteissä onkin usein ratkaiseva, ja se saa katsomaan pikku puutteita läpi sormien. Kiitosta tuli aivan aiheellisesti kepeästä, hyväntuulisesta ja lämminhenkisestä sävystä (Kurt, Markku, Aila, Pirjo).

Monet kiinnittivät myös huomiota välimerkkiin: pilkkua ei tule toivotuksen jälkeen (Veijo, Arja, Tommi, Timo). Tuota turhaa pilkkua näkee usein, vaikka suositusta on kysytty ja jaettu monissa yhteyksissä.

Kiinnostavin kysymys oli mielestäni allekirjoituksen ”tytöt”. Tiedotetta lukiessani pysähdyin siihen spontaanisti, vaikka en ole herkkä tytöttelylle. Ilmaus ei tuntunut sopivan asiakeskeiseen tiedotteeseen. Myös keskustelussa kiinnitettiin tytöttelyyn huomiota kiitettävän monesta näkökulmasta. Parikymmentä kommentoijaa oli sitä mieltä, että tytöttely käy, jos sen tekee itse (Ismo, Lotta, Kati, Maria, Tanja, Carina). ”Tyttöjä” pidettiin myös sävyltään kepeänä ja lämpimän läheisenä (Raija, Anne) ja sopivan tai liiankin tuttavallisena (Pekka, Kari).

Tytöttelyä vastusti samoin parikymmentä kommentoijaa: ”tytöttely on kiellettävä” (Jaakko), ”tytöttely ei sovi tiedotteeseen” (Taina S., Taina G.) ja ”tytöttely pistää silmään” (Nanne, Katja, Jenni, Pirkko). Kiinnostaviin mietteisiin johti kysymys siitä, voisiko allekirjoituksessa olla ”pojat” (Anne, Milla, Liisa), esimerkiksi ”Terveisin huoltoyhtiön pojat”. Monet korostivat tilanteen merkitystä (Ismo, Maria, Ida) ja toisaalta ilmaisun vaikutusta: voisivatko muutkin sen innoittamana tytötellä (Outi, Merja). ”Tyttöjen” herättämää mielikuvaa pohdittiin myös: korostaako se palvelua ”naisten työnä” (Anneli) ja vähätteleekö se sitä (Venla)? Voisiko asiantuntijan viesti loppua ilmaukseen ”Terveisin asianajotoimiston juristitytöt”.

Keskustelun perusteella tulin siihen tulokseen, että viestien virrassa tytöttely ei useimpia lukijoita surettaisi. Kuitenkin sen herättämät ”ristiriitaiset tunnelmat” (Anne) puoltaisivat sanavalinnan muuttamista ”neutraaliksi” (Katariina).

Monet kaupungit ovat ratkaisseet Twitter-läsnäolonsa lähettämällä automaattitviittejä tiedotteista ja tapahtumakalenterista. Tätä voisi pitää jonkinlaisena Twitterin käytön esiasteena, joka ei vie aikaa mutta ei myöskään hyödynnä välineen mahdollisuuksia. Tviittejä seuraavalle kuntalaiselle automaattiviestien rypäät (ryväs : rypäät) ovat puuduttavia. Aikajanalle ilmestyy peräkkäin monta lähes samasanaista tapahtuma- tai työpaikkailmoitusta linkkeineen ilman kommentteja. Esimerkiksi satunnaisesti valitusta 120:stä Tampereen kaupungin tviitistä yli 37 prosenttia oli vakiomuotoisia tapahtumailmoituksia, pääasiassa ilmoiteltiin satutunneista. Ilmoitukset ovat tietysti yksi osa tviittivirtaa, mutta monipuolisempaakin viestintää kaivataan. Tviittien vakiomuotoilu on omiaan korostamaan lähettäjätahon persoonattomuutta ja karsii yhteydenottoja donotreply-sähköpostien tapaan. Tviittavat kuntalaiset ovat kypsiä kuulemaan ja jopa keskustelemaan satutunteja rankemmistakin aiheista. Twitter olisi verraton asiallisen keskustelun ja osallistamisen alusta.

Vertailin kolmen saman kokoluokan kaupungin Twitter-viestintää. Mukana oli Tampereen, Espoon ja Oulun kaupungeilta 120 viimeistä tviittiä, jotka ajoittuivat marras-tammikuuhun. Kaupunkien strategiset mitat ovat seuraavat:

Tampereella on tviittejä 15 200, seuraajia 10 100, seurattavia 164.
Espoolla tviittejä on 3 548, seuraajia 3 605 ja seurattavia 377.
Oululla tviittejä on 22 200, seuraajia 5 741 ja seurattavia 121.

Kaupunkien Twitter-käytäntöä kuvaa hyvin se, että otoksiin sisältyi vain vähän keskustelutviittejä: Tampere 15, Espoo 11, Oulu 0. Vuorovaikutteisuudesta kertoo myös muiden tviittien seuraaminen ja niiden jatkolähettäminen. Tampereella uudelleentviittauksia oli 35, Espoolla 50 ja Oululla 0. Verkostojen rakentaminen ei kaupunkien Twitter-toiminnassa painotu, vaan toistaiseksi pääpaino on yksisuuntaisessa tiedotteiden, tapahtumamainosten ja työpaikkailmoitusten jakamisessa.

Olen päättänyt ryhtyä kielipoliisista muutosagentiksi. Toistakymmentä vuotta olen käynyt puhumassa yleistajuisesta kielestä virkamiehille ja asiantuntijoille, mutta nyt puhe on saatava muuttumaan teoiksi. Maailma vetää puhetta ja auditorio väkeä, mutta mikä muuttaisi tekstityön toimintatavat? Jos organisaatio järjestää koulutuksen, sillä on syytä selkeästi tavoitella toiminnan muutosta. Siksi olen päättänyt asettaa jokaiselle koulutukselle selkeän muutostavoitteen ja myös edellyttää osallistujilta sitoutumista, sillä lopullinen vastuu on heillä. Muutoksen motivointiakin olen hionut: en enää luota pelkkiin järkisyihin vaan asetan toivoni laumaviettiin. Jos naapuriyksikkö on jo toteuttanut muutoksen, on muutkin helpompi innostaa mukaan. Esittelen siis perustelujen ohella myös muiden toteuttamia uudistuksia, jotka vaimentavat ”näin on aina tehty” -vastarintaa. Entä mikä on muutosagentin koulutusten ja konsultoinnin päämäärä? Julkishallinnon tekstien käytettävyys ja luettavuus.

Sunnuntai oli ensimmäinen adventti, joka aloittaa paitsi joulunodotuksen myös koko kirkkovuoden. Adventin taustalla on latinan adventus ’tulo, saapuminen’. Adventtikalenteri taas on lähtöisin Saksasta, mutta sanan kalenteri lähtökohtana on latinan calendarium, joka on johdettu kuukauden ensimmäistä päivää tarkoittavasta sanasta calendae. Hoosianna-laulun loi saksalainen säveltäjä Georg Joseph Vogler 1700-luvun lopulla, ja laulun nimi juontuu Raamatussa esiintyvästä heprean kielen sanasta hoshana”pelasta”. Neljä adventtia johdattaa joulun juhlaan, jotka molemmat sanat muuten ovat lähtöisin samasta germaanisesta kannasta. Tuosta tutusta suunnasta tulevat myös pikkujoulun tarjoilut: glögi ja ”pippuri-” eli piparkakut.

Eufemismit ovat kiertoilmauksia, joilla loivennellaan sopivasti asioita. Ihmisiä ei sodassa tapeta, vaan he hienotunteisesti kaatuvat. Viime viikolla kuulin, että kiertoilmaus pitäytyä konservatiivisella hoitolinjalla tarkoittaa useimmiten, että asialle ei tehdä mitään. Sekin tuntuu paremmalta ratkaisulta kuin jatkuva tehostaminen, joka tietää yleensä irtisanomisia. Samaan on alkanut viitata poliittisessa kielenkäytössä kehittäminen, joka tarkoittaa resurssien eli suomeksi rahan vähentämistä. Haasteita – vaan ei onneksi vaikeuksia – on tiedossa siis työvoimareserville, joka ei pysty myymään innovaatioitaan eli ideoitaan yksityiselle sektorille eli yrityksille vaan joutuu tekemään vapaaehtoistyötä palkatta kolmannelle sektorille eli järjestöille.

Soveltavan kielitieteen syyssymposiumissa seurasin turkulaisten tutkijoiden kollokviota (’tieteellinen keskustelutilaisuus’), joka käsitteli mainonnan retoriikkaa. Avauksessa Ville Virsu havainnollisti, miten tärkeä ilmaus ”aito” on mainoksissa. Aitoutta ilmaistaan kertomalla tuotteen raaka-aineista, valmistuksesta, historiasta, valmistuspaikasta ja sen ”luonnollisuudesta”. Aitoutta myyvät paradoksaalisesti esimerkiksi massaturismiin vihkiytyneet matkatoimistot. Laura Puromies oli puolestaan tutkinut kiuasmainoksia: 1950-luvulla niissä korostettiin kansainvälisyyttä, 1960-luvulla teknisyyttä, 1970 rentouttavaa vaikutusta, 1980 huumoria, 1990 tunnelmaa ja 2000 taas aitoutta. Maiju Kannisto totesi MTV3:n mainosmyyntiä koskevassa esityksessän, että Maikkari myy ohjelmia mainostajille adjektiiveilla uusi, tehokas ja edullinen; uusi viittaa tuoreeseen, innovatiiviseen ja ennen kokemattomiin elämyksiin. Sosiaalista mediaa mainoskanavana käsitteli kaksi esitystä: Maria Eronen-Valli esitteli Starbucksin tapaa joukkoistaa ideointia verkossa, ja Lotta Lehti eritteli Keskon Twitter-kampanjaa, joka jäi lähinnä oman henkilöstön osallistumisen varaan. Monitieteinen tutkimushanke on alussa, mutta jo nyt se avasi kiinnostavasti mainonnan retoriikkaa ja taustamekanismeja.

Lauantaina järjestettiin Tieteiden talossa tietokirjailijoiden somepäivä. Yhtenä ennakkotehtävänä osallistujia pyydettiin luomaan itselleen Twitter-profiili. Koulutuksessa halusimme antaa uusille tviittaajille käytännön tuntumaa kanavaan ja järjestimme päivän lopuksi Twitter-chatin. Idea on tuttu ja paljon käytössä verkko-oppimisen ammattilaisilla, mutta ensi kertaa kokeilin sitä koulutuksessa Twitter-noviisien kanssa. Mikä tahansa ryhmä ei uskalla heittäytyä nopeatempoiseen julkiseen Twitter-keskusteluun, mutta tietokirjailijat ovat varsin osaavaa ja itseohjautuvaa väkeä, joka ei vierastanut viestintää uudella areenalla. Kokeilu onnistui mainiosti: kuusi kysymystä ja vastauksia, jatkotviittejä ja suosikkeja vuolaana virtana. Taidanpa ottaa chatin osaksi muitakin Twitter-koulutuksia, sen verran lupaava oli aloitus. Itse asiassa menetelmä sopi mielestäni paremmin koulutukseen kuin avoimiin teemakeskusteluihin, joiden osallistujamäärä varsinkin Suomi-Twitterissä on pieni ja siksi usein sisältökin jää laihaksi.